sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Serendipity

Olen aina uskonut todella voimakkaasti siihen, että asiat tapahtuvat syystä. Osittain siksi, että se helpottaa epätoivon hetkellä edes hieman, ja toisaalta siksi, että asiat ovat aina järjestyneet. Aikaa saattaa kulua, mutta jälkeenpäin se vasta onkin helppoa tarkastella kaikkia niitä hyviä asioita mitä epäonnistumisista ja huonosta tuurista on seurannut.
Serendipity
DSC00727
Kun sain ensimmäisen kerran kuulla päätyneeni opiskelijavaihtoon etelä-Teksasin pieneen rajakaupunkiin Laredoon en todella ollut järin innoissani, mutta nyt ei voi kuin ihailla sattuman vaikutusta elämään - tapasin mieheni juurikin siellä, urban sociology -kurssilla jonka valitsin aivan sattumalta viime tipassa. Yhteisten tuttavien kautta mies uskalsi tulla luentojen ulkopuolella juttelemaan ja siitä se lähti... Vietimme suurimman osan vaihtokeväästä erottamattomina, mutta emme siltikään tienneet mitä tehdä kesän tullessa. Mies oli jo päättänyt liittyä laivastoon, ja minulla oli vielä monta vuotta koulua edessä, puhumattakaan oleskeluluvan saamisen vaikeudesta. Mitä lähemmäs lähtö tuli, sitä varmemmin kuitenkin tiesimme ettei tästä voi päästää irti :) Palasin Suomeen noin tuhannen itkukohtauksen jälkeen vain palatakseni muutama viikko myöhemmin Teksasiin, hyvästelin miehen laivastoon ja palasin taas Suomeen. Vietimme koko pitkän syksyn erillämme, mies ensin Chicagossa ja sitten Floridassa ja sinne matkustin taas jouluksi, sillä laivasto kielsi kaikki ulkomaanmatkat siltä talvelta. Tällä reissulla mies kosi, ja häitä juhlimme seuraavana keväänä Suomessa. 
DSC00333
Seuraavan syksynä saimme viisumipaperit lähtemään ja täällä sitä ollaan, vihdoinkin. Suurimman osan avioliitostamme olemme viettäneet erillämme, mutta en epäile hetkeäkään etteikö se olisi vaivan arvoista - on vaikea kuvitella tilannetta minkä vuoksi heittäisimme hukkaan jotain minkä puolesta olemme joutuneet taistelemaan näin kovasti. Pisimmillään vietimme erossa 8 ja puoli kuukautta, johtuen suurimmaksi osaksi miehen seilauksesta pitkin Tyyntä Valtamerta. Valitettavasti tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta, uusi komennus tulee ennemmin tai myöhemmin... mutta silloinkin olemme varmasti taas yhtä komennusta vahvempia. (Mielenkiinnolla odotan miltä tuntuu kun virallinen ilmoitus lähdöstä tulee, siitä hetkestä on varmasti kaikki järkiperäinen ajattelu ja "kyllä tää tästä, täähän on oikeestaan ihan hyvä juttu" -selittely kaukana :D mutta sitten myöhemmin seestytään ja kerrataan mitä kaikkea ihanaa siitäkin seurasi. Itsensähuijaamisen oppitunti nro 1.)
DSC00394
Joka tapauksessa on välillä hassua ajatella mihin kaikkialle sitä pienet (ja vähän suuremmat) päätökset elämää vievätkään. Enpä olisi ikinä ajatellut päätyväni teksasilaisen sotilaan vaimoksi Kaliforniaan kun laitoin hakupaperit vetämään vaihtoa varten :)
20110526-P1100601-2
Miten siellä on puolisoita tai parhaita kavereita tavattu? Tai onko muita outoja sattumuksia osunut elämään? Olisipa kiva lukea teidänkin kokemuksia!

10 kommenttia:

  1. No joo kyllä jotain yliluonnollista on liikkeellä. Jos joku olis pari vuotta sitten sanonu mulle, että oon kotiäitinä Mäntässä ja lapsen isä on mun ensinmäinen teinirakkaus, niin olisin varmaan pissannu housuun hyvästä vitsistä :D Perhe on mahtava ja onneks täältäkin pääsee vielä pois.
    -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha totta! Kaikenlaista sitä sattuu. Ihana kun kommentoit <3 Meikä on ihan living proof että sieltä pääsee pois, eli eipä sitä ikinä tiedä mihin tekin vielä päädytte... :)

      Poista
  2. Löysin sun blogin vasta ja lisäsin kirjanmerkkeihin. tykkään lukea muiden ulkosuomalaisten, etenkin USAssa asuvien juttuja :)

    Minä tapasin mieheni ollessani au pairina :) yhdessä ollaan oltu kohta 11 vuotta ja suomessa asuttiin pitkään. Nyt ollaan miehen kotimaisemissa. Olen usein miettinyt että aikamoinen sattuma että satuin tulemaan juuri tänne au pairiksi ja että satuttiin miehen kanssa yhdissä bileissä tapaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heei, kiva kun löysit tänne, ja kiitos kommentista! Tykkään kanssa muiden ulkosuomalaisten vertaistuesta, ja siksi blogit on niin kivoja :)

      Tuonlaiset kohtaamiset on jotenkin kiehtovia, asiat voisivat olla niin toisin ihan pientenkin valintojen seurauksena. Onneksi kuitenkin näin <3

      Poista
  3. Mina taas loysin tanne jersey_girlin kautta, ihana blogi! En tunnekaan ketaan, jolla olisi navy mies, joten mielenkiintoista lukemista! Mina taas tapasin amerikkalaisen mieheni yliopistossa Nebraskassa, jossa olin Master's opiskelijana, kaverien set up :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heei, kiva kun päädyit tänne ja kiitos kommentista! Ihana lukea muidenkin vastaavia tarinoita, on tää blogimaailma aika huikee :)

      Poista
  4. Minä vietin 17 vuotta USA:ssa (NC) Merijalkaväen sotilaan vaimona. Mieheni selvittyä elävänä eläkkeelle 21-vuoden palveluksen jälkeen, muutimme takaisin Suomeen. Täällä ollaan nyt oltu jo kohta viisi vuotta. Joten nuo kommenus-erot ovat tuttuja noilta vuosilta. Oli kuuden kuukauden komennuksia ja kokonaisia vuoden komennuksia. Aina ei tiennyt kuin vasta jälkeenpäin mihin päin maailmaa mies joutui. Eikä ollut Skypeä eikä internettiä muutenkaan silloin 90-luvun alussa. Silloin kirjoiteltiin ihan ihka oikeita kirjeitä, joiden saapumista sai odottaa parikin viikkoa, riippuen siitä kuinka kaukana mies oli. Mutta kyllä niistä kaikista selvisi aina vahvempana. Tsemppiä vain sinne ja ole reipas tuki miehellesi, äläkä valita turhista. t. Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa deployments ovat olleet ennen skypeä ja muita nykyajan mukavuuksia... Kirjeitä mekin kirjoittelemme, ja onhan niitä kiva saada. Laitoinkin sulle pidemmästi mailia! Kiitos kommentista :)

      Poista
  5. Saanko kysyä kuinka vanhoja olitte, kun menitte naimisiin? Minkä ikäisenä lähdit vaihtoon? Olen vain utelias, joten ei tarvitse vastata, jos kysyin liian henkilökohtaista asiaa. :)

    - Kirsikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Saa kysyä, olin 23 kun lähdin vaihtoon ja 24 kun menimme naimisiin. Mies on minua muutaman vuoden vanhempi :)

      Poista

Hiphei ja hurraa, meikä tykkää kommenteista!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.