tiistai 30. lokakuuta 2012

Pumpkins!

Viikonloppuna juhlittiin halloweeniä erinäisten kekkereiden muodossa, ja  keskiviikkona on sitten "virallinen" juhlapäivä, jolloin lapset trick or treattailevat. Varauduimme tähän jo muutama viikko sitten kaivertamalla naapureiden kanssa kurpitsoja: hirveä homma, mutta todella hieno lopputulos! Little did we know että ne myös mätänisivät todella nopeasti, eli tällä viikolla taitaa olla uuden urakan aika... Oppia ikä kaikki. :D Nämä naapurit ovat olleet muutenkin todella ihania ja itsekin innoissaan näyttäessään mulle kaikkia jenkkijuttuja. Toisen heistä isoisoäiti on myös Suomesta kotoisin! Hän teki myös tuon Pikku Myyn, vapaalla kädellä. Aika makee, eikö?

IMAG0371
IMAG0380
IMAG0382
IMAG0385
IMAG0392

Mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta? Toivottavasti paljon koska tää vaati enemmän energiaa ja aivokapasiteettia kuin moni muu asia viime aikoina, mukaanlukien gradu! Jösses tää homma käy oikeasti työstä jos on yhtään niin tech-unsavvy ku meikä.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Blogger ei toimi argh!

video

Tosiaan, ensi keskiviikkona on virallinen päivä jolloin esim. lapset trick or treattailevat, mutta yleensä edeltävä viikonloppu on omistettu erinäisille paardeille.

Toivottavasti ongelma saadaan korjattua asap ja pääsen bloggaamaan normaalisti, mutta siihen asti, adios amigos!

P.s. Alkukuva, much love.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

In the Navy

Minulta kysyttiin tovi sitten mitä mieltä itse olen USA:n laivastosta ja patriotismista ylipäätään, ja omasta vastauksestani alkoi tulla niin pitkä että siirsin pohdintani kokonaan omaksi postauksekseen ja päätin palata asiaan. Muistan kun mieheni tavatessani hän ilmoitti jo alkuun, että aikoo liittyä laivastoon. Syitä oli monia, mutta sotilasura on arvostettu työ ja heillä tämä kulkee suvussa. Olisittepa nähneet ilmeeni silloin! Sekoitus hämmennystä (kuka tätä haluaa?), surullisuutta (nehän kuolee omissa sodissaan jatkuvasti!) ja epäuskoa mitä kaikkea minun pitäisi kestää tätä jos suhteemme etenisi (eipä sillä että mulla olisi ollut mitään käsitystä mitä oikeasti olisi edessä...).

DSC01125

Suhtauduin silloin koko Yhdysvaltoihin paljon negatiivisemmin, kritisoin koulutusjärjestelmää ja terveydenhuoltoa minkä kerkesin, kirosin heidän ulkopolitiikkaansa ja tapaansa tunkea nenänsä joka soppaan maailmassa ja mitä enemmän luin maahanmuuttolaeista, sitä vähemmän halusin ryhtyä koko hommaan. Miehen sopimus oli kuitenkin jo allekirjoitettu, eikä poispääsyä enää olisi - sopimuksen purkaminen on lähes mahdotonta ilman että tekee jotain laitonta, ja se nyt ei tullut muutenkaan kyseeseen. Kun kerran sitoutuu tähän työhön, hallitsee se todella montaa osaa elämästä. Kaikista eniten minua on varmasti viime vuosien aikana turhauttanut se, että tämä instituutio on saanut päättää koska mieheni saa käydä Suomessa, koska saamme mennä naimisiin, missä tulemme asumaan, mitä mies saa viikonloppuisin tehdä... Siksi sanotaan, ettei sotilaiden kanssa kannata mennä naimisiin kun he ovat jo naimisissa ;) Sotilaat ovat sidottuja työhönsä 24/7, ja periaatteessa esimerkiksi tiettyä mailimäärää pidemmälle ei saa matkustaa viikonlopun aikana, sillä kaikkien tulee olla tavoitettavissa niinkin todennäköisen tilanteen edessä että sota syttyy siinä lauantai-iltapäivän hujakoilla.

DSC01118

Tässä sitä kuitenkin ollaan, kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, sotilastukikohdassa jossa näkyy USA:n lippuja ja God bless -kylttejä varmasti enemmän kuin monessa muussa lähiössä, odottamassa seuraavaa kertaa kun mies pakkaa univormunsa ja lähtee kuukausiksi puolustamaan maansa vapautta - vapautta, joka ei ole uhattuna ollutkaan. Tähän normaalielämään olen kuitenkin tottunut jo, miehellä kun on perus 7-15 työ, ja pääasiallisesti viikonloput ovat vapaina. Hänet voidaan kuitenkin lähettää laivalle milloin tahansa, ja tässä sitä odotellaankin milloin arpa osuu häneen seuraavan kerran. Toukokuussa loppui edellinen puolen vuoden komennus ja uusi tulee ennen pitkää. Älkää kysykö mitä itse meinasin silloin tehdä, en tiedä itsekään :D

DSC01124

Oma suhtautumiseni asiaan on muuttunut siten, että huomaan olevani paljon seesteisempi, enkä kapinoi systeemiä vastaan ihan niin paljoa kuin aiemmin. Onneksi näin, olisi voinut käydä elämä aika raskaaksi jos olisin jatkanut kiukutteluani pidempään. Työ on työtä, ja tämä elämäntyyli sattuu vain vaatimaan hieman enemmän sopeutumista. Tottahan on, että laivasto mahdollistaa tällä hetkellä sen että saamme asua talossa johon meillä ei ikinä olisi muuten varaa, ja saan naputtaa graduani päivät sen sijaan että tekisin minimipalkalla töitä jotta pöydässä olisi ruokaa.

Mitä tulee isänmaallisuuteen täkäläisissä, on ollut helpottavaa huomata, että osa on hyvinkin kriittinen maatansa kohtaan, ja osaa kyseenalaistaa laivaston päätöksiä. Osa taas... Not so much. Tämä pätee varmasti myös suomalaisiin, onhan sielläkin niitä vannoutuneita patriootteja sulkemassa rajoja. Niinkuin varmasti voitte kuvitella, hyvin ylpeitä täällä kuitenkin maasta ja laivastosta ollaan, ja vähän vähemmän ymmärtäväisiä kun kritisoin esimerkiksi aiemmin mainitsemaani kansallislaulun soittamista kahdesti päivässä. :D (korjaus muuten tähän, jälkimmäinen biisi onkin Taps!). Toisaalta, olisin varmasti itsekin maanpetoksesta syyttämässä jos joku naputtaisi esimerkiksi Suomen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksista, olivat ne sitten kuinka vanhanaikaisia ja jäykkiä tahansa. (Tähän väliin on kyllä pakko kertoa juuri tapahtuneesta: kävin tukikohdan elokuvateatterissa, ja mikäs muukaan sieltä pärähti ennen elokuvan alkua soimaan kuin kansallislaulu... Meikän ilme siinä kohtaa kun kaiuttimista kuului "Please stand for the national anthem of the United States of America" oli varmasti jännittävä. Eikä tässä vielä kaikki, sillä itse elokuva oli aikamoista propagandatykitystä, jossa mieleenpainuvin line oli varmasti se, kun Pohjois-Korea hyökkäsi USA:an ja Chris Hemsworth puhui sotaan lähteville jenkkikapinallisjoukoille: "When we go into other countries, we bring the order. Here, we bring chaos." Purskahdin tahattomaan nauruun. Muut eivät.)

DSC01121

Summa summarum, en voi sanoa että aina ymmärtäisin miksi tämän tien haluaa valita, mutta olen yrittänyt oppia näkemään ne hyvät puolet. Kasvattavaa tämä ainakin on, ja näenpähän tästä kulttuurista puolen johon kovin monella suomalaisella ei ole pääsyä! Vaihtoehtoahan minulla ei ole, sillä sopimus jatkuu vielä 2 vuotta, 37 viikkoa ja 6 päivää, mutta kuka tässä päiviä laskee?

Kuvituksena laivaston synttäreiltä napatut kuvat. Näytin ihan munapäältä hahaha.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Columbus Day

Viikko sitten maanantaina juhlittiin Kolumbuksen Atlantin ylittämistä vuonna 1492, hurraa. Täällä kun ei ole valtion kirkkoa, ei monetkaan esimerkiksi Suomessa totutuista juhlapyhistä ole vapaapäiviä, mutta täkäläiset juhlivat paljon enemmän Amerikan historiaan liittyviä päiviä joista osa on sitten yleisiä vapaapäiviä kaikille. Koulut ja toimistot taisivat olla maanantaina normaalisti auki, mutta sotilailla oli onneksi vapaapäivä (kaupathan täällä on auki aina).

Päivän vietimme Fresno Fairissa, kiertelimme kojuja, söimme hervottoman kokoista corn dogia, pelasimme pelejä ja haaveilimme takapihalle pystytettävästä infrapunasaunasta.

DSC01073
DSC01106

DSC01083

DSC01084 

DSC01085

DSC01104

DSC01091

DSC01099

DSC01108

DSC01086

We spent Columbus Day at the Big Fresno Fair, eating (look at the size of that corn dog!), playing games and walking around.

torstai 18. lokakuuta 2012

Sotilaselämää

Tukikohdassa asuminen on oikeastaan huomattavasti tylsempää kuin miltä se kuulostaa (tai no, kuulostaakohan se edes miltään?). Lähiömme on todella lähiömäinen (voi mitä suomen kielen nokkeluuksia tässä esittelenkään!), mutta on muutamia juttuja, joita täällä tapahtuu mistä tietää ettei kyseessä ole mikä tahansa suburbia.

Aina auringon noustessa ja laskiessa nostetaan tukikohdan keskustassa lippu salkoon ja soitetaan kansallislaulu. Tämän kuullessaan tulee univormupukuisten sotilaiden pysähtyä esimerkiksi jalkakäytävällä ja nostaa käsi lippaan, ja autoilijoiden tulee ajaa tien sivuun ja jatkaa matkaa vasta seremonian päätyttyä. Eri asia tietenkin jos musiikki raikaa autossa ja koko homma menee sivu suun, mutta periaatteessa näin tulisi toimia. Teknisesti tämä on aika jolloin tulisi reflektoida mitä työtä sotilaat maan eteen tekevät ja osoittaa kiitollisuutta maan vapaudesta jne.


Alueelle ei pääse ilman military id:tä, ja se tulee esittää aina porteista sisään ajaessa. Jos haluaa sukulaisia tai kavereita kylään (tai edes huonekaluja toimitettavan kotiovelle), täytyy itse mennä sotilaspoliisille esittämään omat henkkarit ja selvittämään minkä näköinen auto on tulossa ja miksi. Sitten heidän tulee ajaa sinun perässä porteista läpi, esittää auton vakuutuspaperit ja oma ajokortti. Jos tukikohta on hälytystilassa, ei porteista pääse ilman omaa henkkaria, ja ymmärtääkseni tällöin se pitää löytyä joka ikiseltä samassa autossa matkustavalta - normaalisti riittää yksi per auto. Jottei tämä olisi liian yksinkertaista, täytyy tietyistä porteista läpi päästäkseen autossa olla myös tietyt tarrat.



Military id tulee näyttää myös kun ostaa mitä tahansa tukikohdassa, sillä tarkoituksena on estää vieraiden verottomat ostokset. Niin tosiaan, täällä kaiken paitsi elintarvikkeet saa verottomana, ja yleensä muutenkin verrattain huokeaan hintaan.

Tässäpä ne tärkeimmät... Näitä sotilaselämän oikkuja on varmasti enemmänkin, mutta nämä ovat omassa elämässä päivittäin edessä.

Tietääkö kukaan onko Suomessa vastaavia käytäntöjä?

maanantai 15. lokakuuta 2012

"Parempi olla maailmalla ja kaivata kotiin, kuin olla kotona ja kaivata maailmalle."

Ulkomaille muutto on ollut yksi elämäni isoimmista jutuista, hyppy tuntemattomaan johon en tiennyt edes pystyväni. Vaihtoon lähtökin vaati paljon itseni tsemppaamista, puhumattakaan kokonaan toiselle puolelle maapalloa siirtymisestä ja kaiken tutun jättämisestä.

Elämä alkaa täällä kuitenkin asettua uomiinsa ja Kalifornia tuntuu jo kodilta. Olen tottunut tippaamiseen, small-talkiin tuntemattomien kanssa, jatkuvaan excuse me -tulvaan kun kävelen kahta metriä lähemmäksi toista ihmistä kaupassa ja veden puhdistamiseen ennen juomista. Tekstaamaan ihmisille soittamisen sijaan ja käyttämään laundromatin koneita ilman niiden jumittamista huuhteluasentoon. Osaan arvostaa ilmastointia talossamme ja kauppojen 24/7 aukioloja, leveitä katuja ja isoja parkkiruutuja. Sorruin jopa jo täällä alkaneeseen jouluhehkutukseen ostamalla joulukortit valmiiksi ja koukutuin Starbucksin pumpkin spice latteen.

En ole tuntenut koti-ikävää niin paljoa kuin etukäteen ajattelin, mutta olen toisaalta lähes päivittäin yhteydessä Suomeen. Täällä oleminen tuntuu hyvin luonnolliselta, enkä voi sanoa kokeneeni sitä kulttuurishokkia mikä yleensä odottaa ulkomaille muuttajaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettenkö kaipaisi tuttuja ihmisiä ympärilleni, mutta olen tietoisesti yrittänyt olla katselematta vanhoja kuvia kotoa etten ainakaan lietsoisi pahaa oloa niinä päivinä, kun kaikki uusi ärsyttää. Ne päivät kun harmittaa etten vieläkään tunne kolikkoja kassalla, tiedä mitä tehdä kun jokin asia ei hoidukaan ja ei enää jaksaisi soittaa kolmatta kertaa samaan toimistoon ja pyytää ohjeita. Tai kun en voi hoitaa toista asiaa koska en muista miehen sosiaaliturvatunnusta ja ilman sitä eivät omat paperini liiku laivaston sisällä - asia jonka opin yrittäessäni saada maahanmuuttoasioita hoidettua tukikohdassa, käytyäni kolmessa eri toimistossa ja vasta viimeisessä kuultuani, että kaikki tulee kiertää uudestaan sen kirotun tunnuksen kanssa.


Siinä missä kaikki uusi on alkuun jännittävää ja erilaista, alkaa tämä uutuudenviehätys jo hiipua. Kerrankin olisi ihana oppia jotain uutta ilman sitä kuuluisaa kantapäätä. Tietäisin ilman googlettelua ja ympäriinsä soittelua mitä tehdä ja minne mennä. Uusiin ihmisiin on ihana tutustua, mutta enemmän kaipaan sitä, että joku tuntee minut vuosien takaa, tietää mistä tulen ja kuka olen. 


Yritän oppia nauttimaan tästä hetkestä, sillä tosiasiassahan olen todella onnekas ja onnellinen saadessani tämän tilaisuuden tutustua toiseen kulttuuriin, oppia itsestäni ja vielä jakaa tämän kaiken elämäni miehen kanssa. Välillä täytyy muistuttaa itseänikin kuinka hyvin asiat loppujen lopuksi ovatkaan.


Onnellista viikkoa murmelit!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Chicken Dip

Tupareissamme yksi miehen työkavereista toi tullessaan aivan järkyttävän hyvää kana-hot sauce -kastiketta, johon dippailimme leipää. Mun oli pakko saada soosin ohje ja teimme sitä kahdestaan leffaillan seuraksi. Kastike on tosi ruokaisaa ja varmasti hyvää ilman kanaakin (tölkkikanan voi tietty korvata oikeilla kanapaloilla... ja ylipäätään tölkkikana, wtf.), ja esimerkiksi vihannekset toimivat sen kanssa tosi hyvin. Suosittelen lämpimästi!


Frank's Red Hot Chicken Dip

Ingredients:

1 (8 ounce) package cream cheese, softened
1/2 cup blue cheese salad dressing
1/2 cup Frank's® RedHot® Original Cayenne Pepper Sauce or Frank's® RedHot® Buffalo Wing Sauce
1/2 cup crumbled blue cheese or shredded mozzarella cheese
2 (9.75 ounce) cans Swanson® Premium Chunk Chicken Breast in Water, drained
Assorted fresh vegetables or crackers
 

Sitten vaan sekotetaan tuorejuusto, salaattikastike, hot sauce, kana ja juusto. Uunivuoassa lämmitetään uunissa 175 C 20 min tai kunnes juusto kuplii. 

Ohjeesta tulee 16 annosta, meille kahdelle puolikaskin oli liikaa. Täältä löytyy alkuperäinen ohje. Nettisivulla voi myös vaihtaa mitat metrisiksi ja annoskoon miksi haluaa. Kokeilkaa ihmeessä, varsinkin jos ootte siipien ystäviä! :)

torstai 11. lokakuuta 2012

Happy birthday 237-year-old US Navy!

Tänään juhlimme USAn laivaston 237:ttä syntymäpäivää formal dinnerin muodossa paikallisella kasinolla. Iltapukuja multa löytyy tasan yksi joka joutaa tänään päälle, miehen asuna toimii dress blues, eli sininen laivaston sotilaan juhla-asu. Poikkeuksena muihin tilaisuuksiin täytyy tänään laittaa myös mitalit kaulaan - näitä en ole ennen edes itse miehen päällä nähnyt. Yleensä riittää ribbons, eli nuo nauhamerkit (mikähän tämäkin termi olisi suomeksi?).



Toivottavasti tiedossa on kiva ilta! Ruoan ainakin pitäisi kuulemma olla hyvää ja viinan ilmaista haha.

Hauskaa perjantai-aamua sinne!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Last weekend

Viikonloppuna meikä... / Last weekend I...


  • Ajoin vihdoin autoa päästyäni kirjallisista läpi / Finally got the chance to sit behind the wheel after passing my written test

  • Vietin perjantai-iltaa syömällä herkkuja ja katsomalla luvattomat määrät telkkaria / Spent Friday night watching tv and munching on pizza and cheesecake

  • Aloitin halloweeniin valmistautumisen / Started preparing for Halloween


  •  Kävin kurpitsamaalla ja yritin selvittää 13 eekkerin kokoista maissipeltosokkeloa... 12 check pointista löysimme 4. Sokkelo oli tänä vuonna Maya-henkinen, mutta kartat eivät tuolla juuri auttaneet. / Went to a pumpkin patch and a corn maze. Out of the 12 check points on that 13-acre field we found 4


  • Päätin maalata yhden seinistämme keltaiseksi / Decided to paint one of our walls yellow.

  • ...jonka tuloksesta olimme molemmat todella positiivisesti yllättyineitä. Ihana äiti kun ompeli ja lähetti meille Marimekkoa <3 / We were both positively surprised of how it turned out, although we were a bit hesitant at first. Bless my mom for sewing and sending us a piece of Finnish design.

Kiireinen viikonloppu, mutta aivan ihana oli touhuta kodin kimpussa. Vielä kun pääsisimme eroon piinaavasta maaorava-ongelmastamme joka tuhoaa vaivalla kastellun nurmikkomme ihan justiinsa. / It was such a good weekend, I loved working on the house. If only we got rid of the ground squirrels destroying our yard... Annoying me big time.

Se maissipelto oli oikeesti aika huikea, ja yritettiin saada se filmille mutta eipä se sama ole. Tässä kuitenkin pätkä meidän vaelluksesta: / We were pretty stoked about the corn maze since it was the first time for both of us. We shot a small video of it and you can't see a whole lot, but here it is anyway:

video

Miten siellä meni viikonloppu?