Uutisia vähemmän seuraavatkin ovat varmasti perillä täkäläisten presidentinvaalien äänestyspäivästä, ja sen merkeissä mekin lähdimme matkaan miehen lounastauolla. Meikähän ei voi ilman kansalaisuutta äänestää, mutta mielenkiinnosta lähdin mukaan. Äänioikeuden saaminen vaatii aina rekisteröitymistä, eikä ole automaattinen kuten Suomessa, eivätkä kaikki todellakaan ole rekisteröityneitä - osaa ei kiinnosta ja toiset eivät halua joutua jury dutyyn, mikä on äänestämisen ehto. Sotilaat yleensä saavat äänestää postitse, sillä heidän ei oleteta muuttavan residency-tietojaan (ää suomi, missä olet!) osavaltiosta toiseen aina kun muuttavat, mutta mies päätti rekisteröityä Kaliforniassa, tajuamatta että joutuu nyt jury dutyyn jos arpa osuu häneen :D Ahaha.
Anywhoo, äänestäminen täällä on työlästä, vaatii aikaa ja on muutenkin paljon isompi pain in the you-know-where kuin Suomessa. Oikean äänestyspaikan löytäminen ole aina helppoa, äänestyspiirit vaihtelevat pientenkin alueiden sisällä ja jotkut piirit saavat absentee ballotin, eivätkä näin ollen ole mihinkään paikkaan sidottuja, vaan voivat vain tiputtaa äänestylomakkeen mihin tahansa paikkaan. Selitystä tälle ei kukaan osannut tänään antaa, go figure. Jopa vaalivirkailija, jolle itselleen oli käynyt näin, ei tiennyt miksi. Väestörekisterin puuttuessa huijauksia tapahtuu paljon enemmän ja ääniä hylätään juurikin mm. väärän paikan vuoksi. Samalla äänestetään noin sadasta muustakin asiasta ja nytkin oli lakiesitystä joka lähtöön mukana... Siinä sitten helppo ruksittaa onko esimerkiksi lakiesitystä 27 puolesta vai vastaan. Miehellä oli mukana onneksi oman puolueensa cheat sheet, ettei tarvinnut muistaa ulkoa mitä mieltä kaikista olikaan. Ylipäätään on todella vaikea päästä perille eri ehdotuksista, pitkään olin varma yhdenkin hyödyllisyydestä ja myöhemmin kun näin vastapuolen mainoksia en enää tiennytkään mitä mieltä olla. Jos on voimakkaasti jonkin puolueen takana, on yleensä helpointa mennä puolueen yleislinjauksien mukana ja luottaa että he ovat ymmärtäneet jargonin kunnolla, sen sijaan että yrittäisi itse selvittää mistä kussakin lakiehdotuksessa pohjimmiltaan on kyse.
Nyt vaan sormet ristiin, että äänet menee läpi, miestä ei tietenkään löytynyt rekisteriluettelosta ja joutui näin ollen jättämään provisional voten, joiden laskemiseen saattaa mennä jopa 15 (!!) päivää. Siinä työmaakopin oloisessa parakissa hengatessamme, työntekijöiden ollessa jatkuvasti sekaisin ja puhelinyhteydessä johonkuhun muuhun jonka "pitäisi tietää asiasta enemmän" tuli kyllä niin luottavainen olo tähän systeemiin ettei ihmekään että ääntenlasku on ennenkin ontunut... Samaan aikaan tuli äänestämään mm. nainen, jonka nimi oli otettu listalta pois, ilman mitään selitystä miltään taholta. Hän myös luuli tämän johtuvan siitä, että hän aikoi äänestää republikaaneja ja tämä oli valtion juoni, jotta Obama voittaisi. :D
Aikaa koko lystiin kului reilusti yli tunti, mutta tämä johtui juurikin tuosta nimen puuttumisesta. Jälkikäteen joimme vaalikahvit tietenkin Starbucksissa. Jännityksellä odotan miten illalla käy!
Voisi jäädä meikäläisellä ääni antamatta, jos olisi noin vaikeaa... En ole kovinkaan kiinnostunut politiikasta, mutta koska äänestyspaikka on 50 metrin päässä ja äänestämiseen menee yhteensä aikaa n. 2 minuuttia, olen todennut, ettei siitä kai haittaakaan ole :)
VastaaPoistaMitä siellä tukikohdassa ollaan mieltä Obaman voitosta ja mikä sun oma mielipide on?
-Leila
Toivottavasti tilanne ei ole sama kaikkialla Jenkeissä, mutta kyllähän ihmiset taisivat useamman tunnin jonottaa useammassa osavaltiossa. Aiemmin miehen äänestykset ovat kuulemma sujuneet ongelmitta. Pääasiallisesti tukikohta on aika republikaani, miehen yksikössä taisi kaikki yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta äänestää Romneytä :D Yleisesti Kalifornia on ollut demokraattienemmistöinen, joten tukikohta on varmasti poikkeus muihin alueisiin verrattuna. Itsehän olen tulokseen enemmän kuin tyytyväinen :)
PoistaPostausehdotus: Ois tosi tosi kiva kuulla tein rakkaustarina :)
VastaaPoistaEt ole ensimmäinen joka tätä pyytää ja lupaan että sellainen on tulossa! Kiva kun kommentoit ja ehdotat uutta, mielelläni otan ideoita vastaan :)
PoistaNämä nykin suominaiset, joista kerroin sulle, sanoivat että siellä oli poikkeusolojen vuoksi sallittu äänestäminen myös faksilla. Että siitäpä vain kone laulamaan. Ja toinen heistä oli päässyt äänestyskoppiin asti seuraamaan miehensä äänestystä, eli se siitä vaalisalaisuudesta:)
VastaaPoista-V
Joo vaalikoppeja ei oltu edes viitsitty kääntää poispäin ihmisiltä, niin kuin Suomessa yleensä on :D Myöskään henkkareita ei tarvitse näyttää, ainakaan Pennsylvaniassa. Ja tämä provisional ballot jonka C täytti on kyllä aivan vitsi, 2008 vaaleissa 20 % Ohion provisional äänistä jätettiin laskematta. Obama sanoi kyllä ihanasti kiitospuheessaan kun kiitti New Yorkkilaisia jonotuksesta ja äänestämisestä kaiken ongelmien keskellä, että "we gotta fix that, by the way" :D
PoistaOnpas monimutkainen ja outo systeemi siellä. Ei mikään ihme, että äänestysprosentti on ollut niin alhainen.
VastaaPoistaSanopa muuta. Onneksi toivottu lopputulos tuli vähemmälläkin äänestysvilkkaudella :)
Poista