Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

I'm back! ...sorta.

Apua, mihin tää kaikki aika yhtäkkiä katos? Podin pientä blogiepämielenkiintoa kesällä palattuani Suomesta, ja sitten tapahtuikin kaikkea ja koko blogi jäi. Viime viikkoina useampikin tuttu on kysellyt postausten perään, mutta mitä pidempi tauosta tuli, sitä vaikeampi oli aloittaa uusi postaus.

En oikeastaan edes tiedä mitä tässä on jäänyt kertomatta (kaikki) ja mitä pitäisi sanoa. Mies ei ole vieläkään kotona, komennusta on nyt jatkettu kahdesti ja muutama kirosana heitetty tässä syksyn mittaan. Kisäväsymystä ilmassa, sanoisinko. Loppuu huumorintaju hajonneiden autojen, lämminvesivaraajien ja vähän kaiken muunkin suhteen - miten voikin olla, että kaikki hajoaa juuri nyt?

Aloitin työt vihdoin, enkä oikeastaan tiedä, miksi viivyttelin asiaa näinkin pitkään. Ei sillä, että töistä olisin kieltäytyny missään vaiheessa, mutta olisin voinut olla aktiivisempikin työnhakija. Koko kesä olisi mennyt niin paljon nopeammin, jos olisin tehnyt muutakin kuin kuntoillut ja juhlinut, hah. Nyt kuitenkin olen ikionnellinen uusista ympyröistä, ajoittaisesta kiireestä ja viikonlopuista, jolloin ehtii muutakin kuin potea päänsärkyä ja huojuvaa oloa.

Kaikki on täällä siis aikalailla ennallaan, ja ihan hyvin.

Entä siellä? Lukeeko tätä enää kukaan? Huutakaa hep! Ja kertokaa samalla mitä sinne kuuluu, ja mistä olen jäänyt paitsi viime kuukausina.
IMG_20131022_221255

xoxo, Sara

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Borta bra men hemma bäst

Terkkuja Kalifornian helteestä! Lentokentällä odotti ystäväni ja noin +25 asteen yölämpötila, huh. Iltapäivät ovat kuulemma jo kestämättömiä, itsehän en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan. Tämän aamun olen jonkun tehokkuuspuuskan/jetlagin voimin purkanut jo laukut, pessyt pyykkiä ja potenut varmaankin yliväsymyksestä johtuvaa järkyttävää päänsärkyä. Vielä kauppaan pitäisi jaksaa, ja sitten voinkin hyvillä mielin viettää illan torkkuen Fridan kainalossa, kun hauvavauva kotiutuu hoitopaikastaan iltapäivällä.

IMG_20130606_235153

Lennot menivät muuten ihan mukavasti, mutta Icelandairiä en voi kyllä suositella kenellekään. En ole koskaan kuullutkaan, ettei Atlantin ylittävillä lennoilla tarjota ilmaista ruokaa! Nyt sai pienestä listasta valita burgeria, salaattia tai muita pieniä snacksejä reilun kymmenen euron hintaan, mutta muiden ateriat nähtyäni jätin nämä suosiolla väliin. Onneksi ehdin Reykjavikin kentältä nappaamaan eväät, mutta sielläkin oli remontti käynnissä, ja kahteen naistenvessaan, jotka olivat ainoat terminaalissa, sai jonottaa 25 minuuttia. Tunnin vaihdolla muuta en tehnytkään, ja lopulta juoksin koneeseen. Ugh, never again.

IMG_20130607_112207

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Halfway

Apua, mun loma on jo yli puolen välin! Käytin ekat puoltoista viikkoa panikoimiseen siitä, että olen liian pitkään Suomessa, podin koti-ikävää ja kaipasin pikku-Fridaa, ja nyt sitten tuntuu, että on ainakin sata asiaa tekemättä, kymmenen ihmistä näkemättä ja shoppaamaankin halusin ehtiä.

IMG_20130516_184130jhjhjh

Paljon olen kyllä jo ehtinytkin, ja siksi varmaankin aika tuntui alkuun niin pitkältä, että eihän mulla muka ollutkaan niin paljoa tekemistä ja näkemistä. Ihanaa täällä on ollut, mutta kaikilla on se oma elämä, työt ja perheet, ja minulla taas ei – mun elämä on jo muualla. Oma koti kun on aina oma koti, vaikka eipä sielläkään kukaan odota. Aika on kyllä mennyt kamalan nopeasti nyt Suomessa, mikä on tietysti ihanaa kun vähän väkisinkin ajan kulumista sattuneesta syystä odottaa ja toivoo. Ne rutiinit on kuitenkin aika tärkeitä, ja se että saisi purkaa laukut ja vain olla. Tosiaan, matkalaukkuelämä alkaa riittämään, sillä olen korkeintaan kolme yötä ollut yhdessä paikassa ja tuntuu etten muuta teekään kuin pengon laukkuja, puran niitä toisten lattioille ja pakkaan taas.

IMG_20130526_120152

Nyt kuitenkin otan kaikki irti loppulomasta, juon paljon hyvää kahvia, nautin pullasta ja tuoreesta leivästä, torikahveista, hyvästä ja harvinaisesta seurasta, viinistä, vesisateesta, yöttömistä öistä, kesäisestä Tampereesta ja Helsingistä, saunasta ja nauran niin paljon ettei ne kesä ja syksy sitten tunnukaan ihan niin pitkiltä kaukana Kaliforniassa.

Aurinkoista viikkoa!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Hyvää huomenta Suomi

Heip!!

Täällä sitä ollaan, kaiken tutun ja turvallisen keskellä. Vihdoin olen päässyt jetlagista eroon, vaikka univelkaa taidan vieläkin kantaa nukkumattomilta lentoöiltä... Ainakin voisin nukkua PALJON. Rankkaa tämä lomailu ;)

Nyt tuntuu kuin en olisi ikinä Suomesta lähtenytkään, sillä kaikki on niinkuin ennen. En tiedä toisaalta mitä edes odotin, olenhan kuitenkin ollut yhteydessä lähimpiin niin paljon, ettei yllätyksiä sekaan juuri mahdu, eikä yhdeksän kuukautta nyt kuitenkaan niin pitkä aika ole. Kuluneeseen viikkoon on kuitenkin kuulunut ystäviä, häitä ja juhlahumua, perhettä, iloisia lähipiirin uutisia, ruokaa, vanhoja ystäviä vuosien takaa ja muutamia uusia kasvojakin. Hyvä alku siis. (Eikä muuten pidä unohtaa MACin punaista huulipunaa, jonka ostin Losin kentältä ja jota olen valehtelematta käyttänyt lähes joka päivä.)

Collage123454
Oli ehkä aikakin päästä puhumaan suomea, sillä hyökkäsin LAXilla kaikkien suomea puhuvien kimppuun ja puhua pälpätin aivan tohkeissani - että anteeksi vaan raukka tyttöjoukkio joka varmasti olisi halunnut jatkaa matkaa jo aiemmin. Tai ne muut matkustajat joiden seuraan änkeydyin, vain koska yksi sattui kantamaan Puhdistus-kirjaa ja paljasti näin tietämättään kielitaitonsa. Matka sujui kaikessa kauheudessaan sittenkin ihan mukavasti, jotenkin suomalaisiin on helpompi tutustua muualla. He ovat usein myös ulkomailla paljon mukavempia kuin random-ohikulkijat Suomessa, sillä anteeksihan täällä ei pyydetä vaikka päin käveltäisiin. Kun on tottunut monen metrin päästä kuuluvaan excuse me:en, on meikällä hermot mennä kun täkäläisillä ei tunnu olevan mitään ongelmaa osua toiseen ohittaessa vaikka kaupan käytävällä.

Ihanaa täällä silti on <3 Fridaa on ikävä, mutta kattokaa nyt tätä kuvaa minkä dogsitter-kaverimme instagrammasi, tuskin kaveri edes kaipaa mua haha:

2013-05-16_00-56-15
Unohdin muuten kameran laturin ja muistikortin lukijan kotiin, eli kuvasaldo voi täältä olla vähän kyseenalaista. Puhelin toimii, ja kökköihin kuviinhan te ootte jo tottuneet, että onkohan tässä sittenkään mitään muutosta... Hoho.

Kivaa loppuviikkoa!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Finland here I come!

Meikä lähtee tästä lentokentälle ihan näillä näppäimillä, jes! Koira on hoidossa, talo siivottuna ja avaimet kavereilla, laukut pakattuna ja törkeesti ylipainoisina (military id don't fail me now!). Oon niin innoissani ettei tosikaan; ruoasta, ystävistä, perheestä, tulevista juhlista, KAIKESTA paitsi säästä (on arvot kohdillaan kun kirjotin ruoan ekana)...!

Lentomatkaa en sitten niin innolla odotakaan: eka Losiin, sieltä Lontooseen ja sitten vasta Helsinkiin, yhteensä vaihtojen kanssa reilut 30h. Toivottavasti saan nukuttua edes osan matkasta, vaikka kokemuksen perusteella sanoisin että tuskin, on se lentäminen ja paikallaan istuminen sellasta hidasta kuolemaa että huhu.

Bloggaaminen voi jäädä vähän vähemmälle (jos se tästä vähemmäksi voi muuttua, hahah), mutta lupaan jotain tulla seuraavien viikkojen aikana tännekin kirjottaan. Yks postaus odottaa ainakin luonnoksissa valmiina! Instagramista näkee parhaiten missä meikä hiihtää, eli sinne klik.

2013-05-08 05

Kohta on kyyti pihassa, eli sommoro, nähdään Tampereella!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Keskiviikko

Collage
Inhoan tänään

- Hiuspinnejä, joista irtoaa se kumipää ja ne raapivat päänahkaa mutta ei niitä voi silti heittää pois koska pinnejähän ei ole koskaan liikaa

- Koiraa, jolla on oltava jotain hahmotusongelmia tiettyjen käskyjen suhteen, ei voi olla näin vaikeeta

- Google Readeriä, joka ilmoitti lopettavansa heinäkuussa. Mitä muita vastaavia sivustoja tiedätte? Meikän maailma menee ihan sekasin tällasestä

- Sitä, kun on viimein saanut kasvatettua pitkät kynnet ja yks lohkeaa ja ne kaikki on leikattava

- Suomenkielen sanaa jantteri - onko mitään hirveämpää? samaan kategoriaan menee enkunkielinen armswag (tai mikä tahansa swag, for that matter) ja sunday funday

Collage1

Pidän tänään

- Työkavereistani, jotka ovat ottaneet mut osaksi porukkaa vaikka haahuilenkin toimistolla vain satunnaisesti

- Sähköposteista, jotka alkaa "Here is your confirmation number for flight..."

- Rusketusrajoista lenkin jälkeen

- Suklaapostista

Collage2

Sellaista tänään, viimeaikaisten instakuvien kanssa (löytyy nimellä saracalafia!). Mitä sille puolelle ruutua kuuluu? Nyt kertokaa mitä kaikkea kivaa teille on sattunut, tarviin positiivista energiaa! Vitsejäkin saa kertoa. Miehen lempparivitsi on "I wish our lawn was emo so it would cut itself" ehehehe.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

St. Paddy's Day weekend

Collage

Viikonloppuna vietimme St. Patrick's Daytä ystävien seurassa pelaillen (opin, että ladder golf on hauskuudestaan huolimatta aika vaikeeta), grillaten, ja yleisesti vain teimme kaikkea kivaa (miinus miehen honor guard lauantaiaamuna, mutta sainpahan hyvän syyn shopata aikaa tappaessani). Viimeisistä hetkistä yhdessä on yritettävä ottaa kaikki irti, vaikka ärsyttävästi lähtö painaa takaraivossa. Miehellä on onneksi tämä viikko vapaata, jotta ehdimme hoitaa mahdollisimman monta asiaa pois päiväjärjestyksestä nyt kun vielä voimme. To do -listalla on mm. lentoliput itselleni, edelleen se power of attorney, selvittää miten onnistun vaihtamaan auton rekisterin Teksasiin (koska tietenkin se vanhenee Kaliforniassa miehen poissaollessa), loputon ostoslista tavaroista mitä mies tarvitsee mukaan, karkeista ja kuivaruuasta lähtien ja tietenkin opetella käyttämään ruohonleikkuria (no ei oo koskaan tarvinnut vielä leikata nurmikkoa!).

Viikosta tulee siis kiireinen, mutta hyvä niin. Aloitin myös vapaaehtoistyöt tukikohdassa, pitääkseni ajatukset muualla, ja se on kyllä toiminut. Tykkään työstä, ja saanpahan hyvällä omallatunnolla ostaa toimistovaatteita hih.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Snow cone Saturday

Täällä on alkanut säät lämmetä kunnolla, ja viikonloppu on ollut jo Suomen hellelukemissa. Hassua sinänsä, että juuri kukaan ei pukeudu minihameisiin tai muihin kesävaatteisiin mihin suomalaiset sonnustautuvat heti lumen sulettua, vaan täällä on menossa vielä "kevät". Vähän samalla mentaliteetilla taitavat ihmiset ajatella kuin suomalaiset talvesta; jos aloittaa liian aikaisin vähentämään vaatteita, tulee kesästä todella tuskainen - Suomessahan tämä vaan toimii juuri päin vastoin.

Naapurissamme lapset tienaavat muutaman ekstradollarin myymällä snow coneja, eli murskattua jäätä ja makusiirappia. Lauantaikävelyllämme helteessä nappasimme greipin ja tiger's bloodin makuiset raspat mukaan, nam!

IMAG1875
IMAG1879

tiistai 5. maaliskuuta 2013

A day in the life

Collage
Collage2
Tähän päivään kuului mm. Fridan eläinlääkäriin kuskaamista (antibiootit toimii jes!), naapurin kanssa juoruamista lasten leikkiessä, ruokaostoksia, sipsivalinnan vaikeutta (koko hylly ei edes mahtunu kuvaan, yritä siinä sitten valkata vain yhtä...), ja lopuksi vielä bloggailua ja Project Runwaytä, kun missasin viime viikon jakson. Rankkaa tämä meikän elämä.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Maaliskuun eka

Heip!

Mitä teidän viikkoon kuuluu? Täällä hoivataan edelleen sairasta koiraa, antibiootit eivät ole poistaneet yskää vielä ja meikältä loppuu hermot ja eläinlääkäriltä keinot ihan justiinsa. Ärsyttävä yskä, ja ärsyttää että just meille piti tämä sattua, ekan koiran kanssa ja muutenkin kun olisi muutakin murehdittavaa. Yskän takia on lykkäntyneet myös koiran rokotukset ja leikkaus, eli Suomeen ei ole Fridalla mitään asiaa ilman rabiesiä, vaikka Suomen viranomaiset ovat tehneet tämän muutenkin lähes mahdottomaksi. Nyt on siis etsittävä koiravahti siksi aikaa kun meinasin olla Suomessa, eikä suunnittelemani pidempi Suomen reissu tule siis kyseeseen - en usko että haluan koiraa jättää toisen hoiviin paljon kuukautta pidempään, mutta katsotaan nyt. Muutamat ystävistämme ovat jo lupautuneet hommaan, mutta ikävä kyllä osa heistä on komennusuhan alla myös, enkä tiedä uskallanko ottaa sitä riskiä, että joudun etsimään koiralle toisen hoitopaikan Suomesta käsin tai sitten palaamaan kotiin aiemmin kun mies seilaa maailman merillä. En epäile, etteikö asia järjesty, mutta olisihan se ollut kiva, että joku joskus olisi mennyt suunnitelmien mukaan eikä aina hirveän sähläyksen kautta.

IMAG1654

Näitä ulkomaankomennuksiahan saattaa sotilaille tulla milloin vain, riippuen alkuperäisestä sopimuksesta. Pääasiassa laivaston sopimukset jakautuvat kahteen: sea duty ja shore duty. Jälkimmäiset ovat onnekkaita, sillä heitä ei voida laittaa laivalle, elleivät niin itse toivo, mutta sea duty -sotilaat menevät aina kun käsky käy. Jos sotilas on ship's company, lähtee hän aina kun laiva lähtee, oli kyse sitten päivästä, viikosta tai 8 kuukaudesta, mutta mies on onneksi kiinnitetty CAGiin eli carrier air groupiin (pienempi tiimi, en tiedä yhtään mitä tämäKÄÄN olisi suomeks... apuja?) ja lähtee aina kun tämä CAG lähetetään. Näin sisämaassa asuvat lähtevät yleensä vain pidemmille reissuille, eikä heitä lennätetä muutaman päivän takia laivoille. Laivastossa nämä sopimukset kiertävät, eli esimerkiksi mieheni aloitti sea dutynä, jolloin sitä voi yhtäjaksoisesti olla neljä vuotta, jonka jälkeen seuraa kolme vuotta shore dutyä, ja taas vuorot vaihtuvat. Mitä pidempään palvelee, sitä tasaisemmaksi vaihtelu käy (muistaakseni kolme ja kolme eikä niin että sea dutyä on enemmän). 

IMAG1659

Alunperin on sotilaille luvattu, että he saavat olla maissa saman ajan kuin ovat merillä, eli kolmen kk:n komennuksen jälkeen saisivat olla kolme kk maissa, ennen seuraavaa reissua, mutta käytännössä tämä ei aina toteudu. Mies on ollut onnekas kun on saanut olla kotona näinkin pitkään. Just kylläkin luin hallituksen säästösuunnitelmista ja komennusten määrä on ensimmäinen mitä leikataan jos budjettisopuun ei päästä. Nyt vähän ehkä toivon että näin käy, varsinkin kun kirottu Pohjois-Korea jatkaa uhitteluaan enkä todella haluais miehen joutuvan alueelle.

IMAG1666_1

Tulevan komennuksen päivistä, kohteista tai edes kuukausista en voi valitettavasti OPSECin, eli operations securityn takia puhua, mutta mies lähtee nyt keväällä ja palaa vasta loppuvuodesta, tai ainakin tällä tietoa. Muutoksia tulee jatkuvasti, mutta tähän nyt on ohjeistettu varautumaan, ja plussaahan se olisi jos lähtö lykkääntyisi... Paitsi jos pidentävät komennusta sitten toisesta päästä. Joka tapauksessa, nyt on keksittävä kiireellä jotakin kesäksi ja syksyksi, etten ihan sekoa tekemättömyyteeni. Nyt keväälle oonkin jo jotain puuhaa saanut, mutta siitä lisää toiste. Onneksi veljeni perhe on tulossa kylään elokuussa, ja yritän kaikkeni houkutella muitakin kylään!

Enkä apua voi uskoa että on jo maaliskuu! Uskomatonta miten nopeasti helmikuu menee, vaikka eihän se ole kuin pari hassua päivää lyhyempi. Joko voi aloittaa lähtölaskennan Suomeen? Miehen aamukampaa ei ole yhtään niin kiva miettiä. 

IMAG1678

Edit: Luin just uudestaan mitä kirjotin tosta sopimussysteemistä enkä tiedä tekeekö se mitään järkeä :D Kysykää jos jäi joku mietityttään. Ja ehdottomasti kommentoikaa jos ootte laivastosanaston eksperttejä tai teillä on pääsy NetMotiin! Kirottu valmistuminen eväs multa tän yliopiston sanakirjan käytön. Little did I know että sellaset sanat kuin orders, deployment, carrier air group, squadron ja muut olis pitäny tsekata ennen valmistumista, hah.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Pikapäivitys

Hui, tähän väliin sattukin hieman tahaton blogitauko, uups! En ole totta puhuen edes katsahtanut blogiin päin, sillä maailmankaikkeus on heittänyt eteen jos jonkinlaista tuumattavaa, eikä tuo koiranketalekaan ota parantuakseen: yskä on ennallaan tai jopa pahempi ja eläinlääkäriin mars huomenaamulla.

Miehen uuden komennuksen päivät varmistuivat, tai ainakin niin paljon, että valmisteluja on ollut pakko alkaa miettiä: kuka vahtii taloa kun menen Suomeen, missä saamme power of attorneyn hoidettua, kuinka monta valkoista ja sinistä t-paitaa pitikään sotilaalla olla seabagissään, missä on kaikki tärkeät paperit, joita tarvitsen komennuksen aikana, ja missä ne paperit, jotka mies tarvitsee plus ehkä tärkeimpänä mitä ihmettä teen ne kuukaudet kun mies on poissa?

Palaan tähän ja muihinkin mylleryksiin pikimmiten, mutta nyt on nukuttava, että jaksan herätä sekä viemään koiran eläinlääkäriin että itseni hammaslääkäriin. Ai että huomisesta on tulossa kiva päivä.

029b0a23ba2e14e9c6c85928ef66023c
Kuva

maanantai 28. tammikuuta 2013

Guess what!

Selvisimme ehjin nahoin kotiin Vegasista, ja kirjoittelen aiheesta lisää heti kun toivun kuuden tunnin ajomatkasta ja järkytyksestä nähtyäni tilin saldon :D In the meantime...

IMG_20130119_192120
Say hello to Frida! Instagramia tsekanneet tietävätkin jo missä mennään, mutta tämä tyttö muuttaa meille ensi kuussa. Jee! 

maanantai 21. tammikuuta 2013

Juuri nyt

Täällä vietetään Martin Luther Kingin päivää ja juhlitaan samalla Obaman virkaanastujaisia ja seurataan inaugural addressia. Kahvikuppi kädessä ja peiton alta, tietty.

IMAG1346
IMAG1353

Kivaa viikkoa, kaunokaiset!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Uuden vuoden tavoitteiden tavoittelua

Huomenta!! (Tai iltaa, jos luet tätä Suomessa)

Oon maailman huonoin nukkuja. Yksinkertaisesti en vaan saa mitään rytmiä aikaiseksi, meen myöhään nukkumaan ja herään aikaisin, saatan torkahtaa taas aamupäiväillä tai sitten en. Jos herään hetkeksikään esim. katsomaan kelloa yöllä, en saa nukuttua enää uudestaan, ja pyörin hereillä muutaman tunnin ennen kuin nukahdan taas. Är-syt-tä-vää. Olen kokeillut vaikka mitä, mutta olen aina ollut yökyöpeli, ja yleensä tehokkaimmillani iltaisin. Tämän takia en varmaan maltakaan rauhoittua, kun tiedän saavani paljon aikaiseksi yöllä - selittää myös miksi useimmat postauksistani ilmestyvät kahden aikaa yöllä :D

IMAG1255
Anywho, yksi tavoitteistani tälle vuodelle oli parantaa unihygieniaani ja aloitin sitten uusista laadukkaista petivaatteista - onko mitään parempaa kuin mennä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin? Ostimme myös memory foam -tyynyt, ja tämä oli paras investointi pitkään aikaan, suosittelen kokeilemaan! Täällä ei myydä pussilakanoita samoin kuin Suomessa, vaan yleensä petivaatesettiin kuuluu peitto, tyynyliinat ja aluslakana, eli jos haluaa vaihtaa makuuhuoneen ilmettä, täytyy ostaa koko paketti. Kokonaisen peiton peseminen on vähän raskasta, mutta minkäs teet. Hyvä puoli tässä on se, ettei erillistä päiväpeittoa välttämättä tarvitse, sillä settejä on joka lähtöön ja vaihtoehdoista löytää varmasti omaan tyyliin sopivat - ainoa miinus on hinta, sillä näihin saa uppoamaan hyvän tukun rahaa, varsinkin jos haluaa vaihtelua usein. Tällä kertaa me päädyimme raidallisiin valkoisiin lakanoihin, joista olen tykännyt tuhottomasti. Valkoisessa on tietenkin vaaransa ja lakanoissa näkyy rypytkin paljon paremmin, mutta ehkäpä se on toissijaista.
IMAG1257
IMAG1259
Kukakohan tulisi ripustamaan verhot meijän makkariin? Jos huomaatte, ikkunan oikealla puolella on tilaa noin 20cm, eli hieman haastavaa saada verhotankoa ja verhoja laskeutumaan nätisti, siksi ne puuttuu edelleen... Ehkäpä tämä on siis seuraavana listalla makuuhuoneen makeoverissa?

Joko siellä on aloitettu uv-lupausten pitäminen?

P.S. Muista meikän tavoitteista ei sitten tarvi puhua, nimim. salillakäynnit nollassa.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Water, water everywhere, and not a drop to drink

Mihin tää viikonloppu taas oikein meni? Saadaan yleensä miehen kanssa pakattua viikonloput niin täyteen ohjelmaa, etten ehdi bloggamaan lainkaan. Tekee hyvää olla ilman tietokonetta, arkipäivinä roikun skypessä  ja koneella muutenkin senkin edestä. 

350061_large-001

Viikonloppuun kuului mm. useammassa shelterissä käyminen, ja kodittomien eläinten perään surkuttelu. Olen todella tyytyväinen ratkaisuumme adoptoida koira, sillä jos voin edes yhdelle eläimelle tarjota kodin ja paljonpaljon rakkautta niiden häkkien, ruuhkan, metelin ja tunkkaisuuden sijaan, on se sen arvoista. En voi muuta kuin ihailla vapaaehtoisten panostusta eläimiin, jotta heillä olisi edes jonkinnäköinen elämisen arvoinen elämä. Kaikista surullisinta oli nähdä kaikki ne chihuahuat ja pitbullit... Niitä oli aivan tuhottomasti, ja varmasti pääosin johtuen omistajien osaamattomuudesta kouluttaa koiransa oikein.

299016_415345908544985_2076434172_n_large

Adoptoimisessa on myös muita hyviä puolia; koirat mikrosirutetaan, leikataan ja rokotetaan valmiiksi. Jos koira on liian nuori leikkaukseen, saa sen tuoda ilmaiseksi takaisin kun aika on sopiva. Kaikki tämä on myös pakollista jotta tukikohdassa saa pitää eläimiä, eli tosi hyvä juttu meille. Tukikohdassa on lista kielletyistä eläimistä, johon kuuluvat mm. juurikin pitbull, dobermanni ja rottweiler - tiedän erään joka joutui teettämään dna-testin koirallaan, jotta pystyi todistamaan ettei hänen pitin näköinen koiransa ole pitbull.

190611_488418721196512_838147493_n_large
Tulen todennäköisesti palaamaan takaisin Suomeen pidemmäksi aikaa jos miehen komennus toteutuu, eli pienen koiran kanssa lentäminen olisi sekä helpompaa että halvempaa ja siksi etsimmekin jotain pienempää. Löysimme ihanan minipinserin, joka olisi ollut vallan passeli meille, mutta papereita kysellessämme kävi ilmi, että hänet oli adotoitu vain tunteja aiemmin :( Toisessa kennelissä pentuja oli joka lähtöön, ja emme yksinkertaisesti osanneet päättää! Halusin ne kaikki! Palaamme siis paikalle toisen kerran, sillä haluan olla satavarma, että valitsemamme koira on juuri se oikea. Jännittää!


8249765883_07b459458f_c_large
Kertokaapa muut koiraihmiset omia kokemuksianne koiran hommamisesta? Veikkaan, että itse ainakin tulen muistamaan ekan kotimatkan piiiitkään :)

Kuvat weheartit.comista 1, 2, 3, 4. Pahoittelen omien kuvien puutetta, mutta tuskinpa olistte halunneet nähdä kuvia häkkiriveistä ja niistä raukoista puppy eyeseistä jotka kaikki huusivat "pick me! pick me!" (tältä ne ainakin musta näytti).

torstai 3. tammikuuta 2013

New Year's Resolutions

Vuosi 2012 oli kokonaisuudessaan aika vauhdikas ja tältä tulevalta vuodelta toivoisinkin vähän enemmän tasaisuutta ja rauhoittumista. Liikaa ei tätä ole kuitenkaan tiedossa, sillä mies joutuu todennäköisimmin uudelle komennukselle ennen kesää, joten muutoksia on edessä väkisinkin. Eipä käy elämä tylsäksi! Laivaston päätöksiin en valitettavasti voi vaikuttaa, mutta muutamia juttuja toivoisin ensi vuoden aikana tapahtuvan, missä ikinä sitä sitten vietänkään.

New Year's 2012

Mun ehdottomia tavoitteita ensi vuodelle on:

1. Hankkia töitä, jotka olisi edes jotenkin koulutukseni kanssa tekemisissä. Laivasto tarjoaa jonkin verran työllistymismahdollisuuksia ja kontakteja työnantajiin jotka ovat pro-military (eli suosivat laivastopuolisoita työnhaussa), mutta tällä alueella ei tästä ole juuri hyötyä. Tukikohdassa yksistään on niin paljon työnhakijoita alueen vapaisiin työpaikkoihin nähden, etten ole hirveän toiveikas. Lupaan kuitenkin yrittää saada jalkaani edes johonkin väliin, tai sitten tehdä vapaaehtoistöitä jotten vallan mökkihöperöidy.

DSC01504

2. Olen haaveillut koirasta niin kauan kuin muistan, ja viimein näyttäisi elämäntilanne siltä, että sellaisen hankkiminen olisi järkevää. Haluamme ehdottomasti adoptoida koiran, sillä emme halua tukea breedausta kun on jo niin paljon eläimiä vailla kotia. Ajattelimme ensi viikoloppuna suunnistaa paikallisiin kill sheltereihin, joista adoptoiminen olisi meille mieleisintä.
DSC01506-001

3. Terveellinen elämä. Tätähän en koskaan ennen ole luvannut ;) Olen sairastellut alkutalven lähes viikoittain, mutta josko sitä taas pääsisi salille käymään useammin, eikä vaan kerran tai kaksi kun nuha on helpottanut. Koiran kanssa tulisi väkisinkin ulkoiltua, ja saisinpa miehenkin joskus pois sohvalta... Win-win! Olen myös maailman huonoin nukkuja ja unirytmini on erittäin kyseenalainen, joten kunnolliseen unihygieniaan panostaminen ei olisi ollenkaan pahitteeksi. Makuuhuoneen jokailtainen tuuletus siis tavaksi ja päikkärit pannaan!

DSC01508

4. Haluan aloittaa myös jonkin harrastuksen, mutta en vielä ole päättänyt mitä tehdä. Ehdotuksia? Liikunnan suhteen täällä päin vaihtoehtoina on karate ja kaikki pallolajit... Meikän silmä-käsi -koordinaatiolla jälkimmäinen on todella huvittavaa surullista vaarallista seurattavaa. Valokuvausta ja espanjaa olisi kiva opetella, mutta enpä tiedä onko tähän mahdollisuutta - pikainen googlettelu ei ainakaan vielä tuottanut tulosta. Jotain keksin kuitenkin, se on varma.

IMAG1168

Jokohan riittäisi? Tässäkin voi olla jo liikaa, mutta ainakin ne on nyt kirjoitettuna ylös. Toivottavasti tämä tsemppaa myös tekemään töitä näiden tavoitteiden eteen!

Mitä te lupasitte? Alkoiko uusi vuosi ilman päänsärkyä?

lauantai 29. joulukuuta 2012

Don't mess with Texas

Viikon aikana ehdimme paljon muutakin kuin juhlia joulua, mm.:

Xmas in Texas 20121
- juhlia sukulaispojan 5-vee synttäreitä 50 hengen voimin (en tiedä muista, mutta tässä suvussa lastenjuhlat on tosi iso juttu ja paikalla on aina pomppulinnaa tai muita pelejä ja leikkejä usein vuokratussa leikkipaikassa... Kun kerron omista juhlistani (tai mitä tiedän muiden suomalaisten lasten kemuista joihin kutsutaan lähisuku ja sitten ehkä on kaverisynttärit erikseen), saa meistä varmaan todella köyhän ja reppanan kuvan. :D Kivaa siellä oli kyllä myös meillä aikuisilla - lapsista puhumattakaan. Itse hengasin aika tiiviisti suklaasuihkulähteen (?) luona, ja missasin pomppulinnan aivan täysin päiväunien aikana. Vieläkin harmittaa.

Xmas in Texas 20122
IMAG1039
- hemmotella itseäni oikein urakalla. Kävin anoppini kanssa mani-pedissä pikästä aikaa, ja rakastin joka sekuntia. Täällä on tosi yleistä hoitaa kynsiä, eikä hoidot ole hinnalla pilattu: oma kahden tunnin sessio maksoi 35 dollaria plus tipit. Anopillani on myös kaikenlaisia hieromalaitteita  kotona (ehh...lol), ja aina kun kävimme hänen luonaan käytin puolet ajasta jalkahierontalaitteessa. Huikeeta hommaa. 

IMAG1041
- syödä (meksikolaista) ruokaa. Laredo on rajakaupunki, jonka asukkaista n. 95 prosenttia on hispanic, eli lähemmäs Meksikoa ei pääse tällä puolen rajaa. Ruoka on autenttista meksikoa, eikä mitä tahansa tex mexiä. Jostain älyttömästä syystä lempiruokaani  frozen yogurtia (on se ruoka) ei saa tunnin matkan säteeltä Kaliforniassa, ja siksi vedinkin sitä urakalla Teksasissa. Hyvänä kakkosena tulee kanelisokeripaahdetut pekaanipähkinät, joita roudasin kotiin pussikaupalla - pesevät täkäläiset karkit mennen tullen.

Xmas in Texas 20123
IMG-20121224-WA0001
- ottaa potrettikuvia. Täälläpäin on tavallista kuvauttaa perhettä huomattavasti useammin kuin Suomessa, ja nyt ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen oli koko perhe kasassa ja vietimmekin viime lauantain kameran edessä.

Xmas in Texas 20125
Xmas in Texas 20124
- istua lentokentillä enemmän kuin olisin ikinä halunnut... Lentomme oli paluumatkalla myöhässä myrskyn takia ja hengasimme ylimääräistä molemmilla kentillä, sekä Laredossa että Dallasissa. Onneksi isommilla kentillä Jenkeissä on vähintään yksi USO - United Service Organization, sotilaille ja heidän perheilleen tarkoitettu lounge, josta saa ilmaista ruokaa, juomaa jne. Yleensä sieltä löytyy myös pieni elokuvateatteri, nukkumapaikkoja, tietokoneita ja kirjasto tai muu hengailutila. Sisään pääsee military id:llä. Paikka on korvaamaton pitkien vaihtojen kanssa, ja nyt lentäessämme tarjottiin siellä barbecueta paikallisen ravintolan sponssaamana. Viimeksi kun mies lensi Suomeen Los Angelesista, ajoi hän päikalle jo edellisenä iltana ja nukkui USO:ssa, kävi suihkussa, sai aamupalan ja lähti sitten omalle portilleen. Kätevää varsinkin aikaisten aamulentojen kanssa!

Maisemat oli paluulennolla huikeat, lensimme osittain Rockiesien ja Grand Canyonin yli.