Näytetään tekstit, joissa on tunniste home is where your heart is. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste home is where your heart is. Näytä kaikki tekstit
maanantai 21. tammikuuta 2013
Juuri nyt
Täällä vietetään Martin Luther Kingin päivää ja juhlitaan samalla Obaman virkaanastujaisia ja seurataan inaugural addressia. Kahvikuppi kädessä ja peiton alta, tietty.
Kivaa viikkoa, kaunokaiset!
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Uuden vuoden tavoitteiden tavoittelua
Huomenta!! (Tai iltaa, jos luet tätä Suomessa)
Oon maailman huonoin nukkuja. Yksinkertaisesti en vaan saa mitään rytmiä aikaiseksi, meen myöhään nukkumaan ja herään aikaisin, saatan torkahtaa taas aamupäiväillä tai sitten en. Jos herään hetkeksikään esim. katsomaan kelloa yöllä, en saa nukuttua enää uudestaan, ja pyörin hereillä muutaman tunnin ennen kuin nukahdan taas. Är-syt-tä-vää. Olen kokeillut vaikka mitä, mutta olen aina ollut yökyöpeli, ja yleensä tehokkaimmillani iltaisin. Tämän takia en varmaan maltakaan rauhoittua, kun tiedän saavani paljon aikaiseksi yöllä - selittää myös miksi useimmat postauksistani ilmestyvät kahden aikaa yöllä :D
Anywho, yksi tavoitteistani tälle vuodelle oli parantaa unihygieniaani ja aloitin sitten uusista laadukkaista petivaatteista - onko mitään parempaa kuin mennä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin? Ostimme myös memory foam -tyynyt, ja tämä oli paras investointi pitkään aikaan, suosittelen kokeilemaan! Täällä ei myydä pussilakanoita samoin kuin Suomessa, vaan yleensä petivaatesettiin kuuluu peitto, tyynyliinat ja aluslakana, eli jos haluaa vaihtaa makuuhuoneen ilmettä, täytyy ostaa koko paketti. Kokonaisen peiton peseminen on vähän raskasta, mutta minkäs teet. Hyvä puoli tässä on se, ettei erillistä päiväpeittoa välttämättä tarvitse, sillä settejä on joka lähtöön ja vaihtoehdoista löytää varmasti omaan tyyliin sopivat - ainoa miinus on hinta, sillä näihin saa uppoamaan hyvän tukun rahaa, varsinkin jos haluaa vaihtelua usein. Tällä kertaa me päädyimme raidallisiin valkoisiin lakanoihin, joista olen tykännyt tuhottomasti. Valkoisessa on tietenkin vaaransa ja lakanoissa näkyy rypytkin paljon paremmin, mutta ehkäpä se on toissijaista.
Kukakohan tulisi ripustamaan verhot meijän makkariin? Jos huomaatte, ikkunan oikealla puolella on tilaa noin 20cm, eli hieman haastavaa saada verhotankoa ja verhoja laskeutumaan nätisti, siksi ne puuttuu edelleen... Ehkäpä tämä on siis seuraavana listalla makuuhuoneen makeoverissa?Joko siellä on aloitettu uv-lupausten pitäminen?
P.S. Muista meikän tavoitteista ei sitten tarvi puhua, nimim. salillakäynnit nollassa.
tiistai 11. joulukuuta 2012
Finnishisms
Itsenäisyyspäivän innoittamana kokosin yhden postauksen alle kaikenlaisia matkan varrella otettuja kuvia joista näkee, ettei meidän talous ole vallan jenkki. Suomalaisuus näkyy aika voimakkaasti näiden pikkujuttujen lisäksi; meillä ei käytetä kenkiä sisällä eikä paperilautasten käyttöä harrasteta kuin pakon edessä. Vaatteet kuivataan pääasiassa telineellä eikä kuivausrummussa, vaikka tätä ihmettelee joka ikinen meillä käyvä tuttu ("mutta kuivausrumpu on niin kätevä" "ettehän te edes maksa sähköstä" "miten jaksat ripustaa vaatteet, hirvee homma"...).
Me kierrätetään kaikki paitsi biojäte ja syödään makaronilaatikkoa ja jauhelihakeittoa ihan niin kuin Suomessa oltaisiin (joskin mies syö keiton sinapilla ja laatikon salsalla, kun taas makkarapyttipannu menee tortillan väliin... Go figure.) :) Vastaavasti löytyy myös pieniä meksikohenkisiä juttuja varsinkin ruoanlaitossa: aamupalatacoja viikonloppuisin ja chileä, limeä ja korianteria tungetaan vähän joka väliin.
Osa kuvista on jo täällä vilahtaneita, ja kuvista puuttuu kaikki pienet Muumi-jutut joihin mies on hurahtanut. Viimeisessä kuvassa miehen taskusta roikkuu Nuuskamuikkunen-avaimenperän paikan perinyt Suomi-leijona.

Leivän leivon itse, sillä amerikkalainen "leipä" on ravintoköyhää pullaa joka säilyy hyvänä viikkotolkulla. Haluan alkaa myös kasvattamaan omat salaatit ja yrtit, kaupasta ostettu salaattikerä ei tummu vaikka mitä tekisit.
Meiltä saavat vieraat aina suklaata tai salmiakkia, yritän kertoa kaikille kuinka salmiakki vaatii "an acquired taste" ja siksi tuputan sitä kaikille uskotellen että he alkavat tykkäämään siitä vielä joskus haha. Geishat taas kelpaavat kaikille, en ole tavannut vielä ketään joka niistä ei olisi pitänyt.

Ensi kerralla kun käyn Suomessa tuon ehdottomasti mukanani tervetuloa-maton ovelle ja Koti-Sinappia purkkitolkulla; en pidä amerikkalaisesta sinapista. Suomesta kaipaan myös hyviä ravintoloita, kahvilakulttuuria, väestörekisterijärjestelmää (aika random, mutta oikeasti hieno keksintö ja helpottaisi varmasti monen asian hoitoa täällä), ja Iittalaa myyviä kauppoja. Näitä olen erityisesti kaivannut viime aikoina (irtokarkin lisäksi), vaikkeivät aiheeseen millään tavalla liittyneetkään heh.
Viikonloppuna vietämme kaveriporukalla nyyttäripikkujouluja, ja haluaisin viedä mennessäni jotain suomalaista - suolaista tai makeaa. Onko ehdotuksia resepteistä mitkä voisi maistua jenkeille?
Viikonloppuna vietämme kaveriporukalla nyyttäripikkujouluja, ja haluaisin viedä mennessäni jotain suomalaista - suolaista tai makeaa. Onko ehdotuksia resepteistä mitkä voisi maistua jenkeille?
tiistai 9. lokakuuta 2012
Last weekend
Viikonloppuna meikä... / Last weekend I...
Kiireinen viikonloppu, mutta aivan ihana oli touhuta kodin kimpussa. Vielä kun pääsisimme eroon piinaavasta maaorava-ongelmastamme joka tuhoaa vaivalla kastellun nurmikkomme ihan justiinsa. / It was such a good weekend, I loved working on the house. If only we got rid of the ground squirrels destroying our yard... Annoying me big time.
Se maissipelto oli oikeesti aika huikea, ja yritettiin saada se filmille mutta eipä se sama ole. Tässä kuitenkin pätkä meidän vaelluksesta: / We were pretty stoked about the corn maze since it was the first time for both of us. We shot a small video of it and you can't see a whole lot, but here it is anyway:
Miten siellä meni viikonloppu?
- Ajoin vihdoin autoa päästyäni kirjallisista läpi / Finally got the chance to sit behind the wheel after passing my written test
- Vietin perjantai-iltaa syömällä herkkuja ja katsomalla luvattomat määrät telkkaria / Spent Friday night watching tv and munching on pizza and cheesecake
- Aloitin halloweeniin valmistautumisen / Started preparing for Halloween
- Kävin kurpitsamaalla ja yritin selvittää 13 eekkerin kokoista maissipeltosokkeloa... 12 check pointista löysimme 4. Sokkelo oli tänä vuonna Maya-henkinen, mutta kartat eivät tuolla juuri auttaneet. / Went to a pumpkin patch and a corn maze. Out of the 12 check points on that 13-acre field we found 4.
- Päätin maalata yhden seinistämme keltaiseksi / Decided to paint one of our walls yellow.
- ...jonka tuloksesta olimme molemmat todella positiivisesti yllättyineitä. Ihana äiti kun ompeli ja lähetti meille Marimekkoa <3 / We were both positively surprised of how it turned out, although we were a bit hesitant at first. Bless my mom for sewing and sending us a piece of Finnish design.
Kiireinen viikonloppu, mutta aivan ihana oli touhuta kodin kimpussa. Vielä kun pääsisimme eroon piinaavasta maaorava-ongelmastamme joka tuhoaa vaivalla kastellun nurmikkomme ihan justiinsa. / It was such a good weekend, I loved working on the house. If only we got rid of the ground squirrels destroying our yard... Annoying me big time.
Se maissipelto oli oikeesti aika huikea, ja yritettiin saada se filmille mutta eipä se sama ole. Tässä kuitenkin pätkä meidän vaelluksesta: / We were pretty stoked about the corn maze since it was the first time for both of us. We shot a small video of it and you can't see a whole lot, but here it is anyway:
Miten siellä meni viikonloppu?
perjantai 31. elokuuta 2012
Heja IKEA!
Meijän aika on kulunut huonekaluja metsästäessä ja viime viikonloppuna miekkonen keksi seitsemältä (!!) aamulla, että lähdetään IKEAan. Lähin sijaitsee Palo Altossa, kolmen tunnin matkan päässä, joka taittui railakkaasti meikän laulua kuunnellessa ja miehen yrittäessä tunkea edes jotain, ihan mitä tahansa cd:tä soittimeen millä saisi mut hiljaseks (hähää, eipä toiminu, osaan todistetusti hyvin lahjakkaasti laulaa myös klassisen musiikin tahtiin!).
Matka oli vuoristoinen ja näkymiltään tosi kaunis, ja tienvarsilla oli ihania pikkukojuja joissa myytiin hedelmiä suoraan pellolta. Meijän mansikkakori maksoi 2 dollaria, eli eipä olleet hinnalla pilattuja.
Lopulta perillä ostimme telkkaritason lisäksi perus puolukkahillot, viherkasvit ja kynttilävaasit, ja kävimme vetämässä lihapullat ja kylmäsavulohet naamaan (tai siis minä, mieshän söi tasan ribsejä ja ranskiksia ja aika randomia Wasan näkkileipää siinä sivussa). Loppuilta kuluikin sitten näissä merkeissä:
Eikä jäänyt kuin kaksi ruuvia kokonaan puuttumaan paketista, yksi palikka meni väärinpäin ja kuusi ylimääräistä mutteria pyörii tuossa ilman nimellistä funktiota (tämä siis oma asiantuntijan arvioni). Ei ollenkaan huono saldo! Näitähän voisi koota lisääkin, tähänkään pytinkiin ei mennyt kuin kaksi päivää.
Tänä viikonloppuna jatkuu sohvan metsästys Fresnosta, toivotaan, että vihdoin tärppää! Alkaa tämä lattialla istuminen jo riittää. Lisää kuvia saatte talosta heti kun joku nurkka olisi sen verran siisti että kehtaisi niitä ottaa. Tällä hetkellä meikän matkalaukkujen sisältö on aika kivasti levittäytynyt suhteellisen laajalle pinta-alalle - sekä omaksi että etenkin miehen iloksi.
Tässä vielä samana aamuna napatut kuvat meijän kotitieltä. Lisää tulee pian, sain vihdoin selville mitä täällä saa kuvata ja mitä ei.
Hauskaa viikonloppua <3

| Meikän toistaiseksi ainoa kenkäostos myös kuvassa, btw! |
| olikohan tää se kohta kun alettiin purkaan koko kirottua tasoa? hymystä päätellen sanoisin että ei. |
Eikä jäänyt kuin kaksi ruuvia kokonaan puuttumaan paketista, yksi palikka meni väärinpäin ja kuusi ylimääräistä mutteria pyörii tuossa ilman nimellistä funktiota (tämä siis oma asiantuntijan arvioni). Ei ollenkaan huono saldo! Näitähän voisi koota lisääkin, tähänkään pytinkiin ei mennyt kuin kaksi päivää.
| Siinä se seisoo! |
Tänä viikonloppuna jatkuu sohvan metsästys Fresnosta, toivotaan, että vihdoin tärppää! Alkaa tämä lattialla istuminen jo riittää. Lisää kuvia saatte talosta heti kun joku nurkka olisi sen verran siisti että kehtaisi niitä ottaa. Tällä hetkellä meikän matkalaukkujen sisältö on aika kivasti levittäytynyt suhteellisen laajalle pinta-alalle - sekä omaksi että etenkin miehen iloksi.
Tässä vielä samana aamuna napatut kuvat meijän kotitieltä. Lisää tulee pian, sain vihdoin selville mitä täällä saa kuvata ja mitä ei.
Hauskaa viikonloppua <3
tiistai 7. elokuuta 2012
Asuntoasiaa
Olen saanut muutaman ihmettelevän kysymyksen asuntoasioista ja nytpä saatte vastauksia, kiinnosti tai ei (come to think of it, ne kysymykset ovat todennäköisesti olleet hyvin kohteliaita jatkokysymyksiä älyttömään puhetulvaani asian tiimoilta..). Anywhoo, here goes: Yhdysvaltojen armeijan, laivaston, merijalkaväen jne. sotilaille maksetaan korvausta puolisoiden elatuksesta, riippuen sen alueen elintasosta missä puoliso asuu (known as BAH). Meidän tapauksessa mies on siis saanut jokakuisen korvauksen minun ulkomailla asumisen mukaan (ei valitettavasti erikseen Suomen, sillä kaikki ulkomailla asuvat saavat saman summan) koko siltä ajalta kun olemme olleet naimissa. Nyt kun muutan Jenkkeihin, muuttuu systeemi siten, että saamme joko kaupungin vuokratason mukaisen korvauksen, jonka turvin voisimme ostaa tai vuokrata talon tukikohdan ulkopuolelta, tai asua tukikohdassa, jolloin emme maksa vuokraa tai muita laskuja - emme vain saa enää tätä kuukausittaista korvausta. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä tässä tilanteessa asunnon metsästys olisi lähes mahdotonta, ja tukikohdassa asumisessa on etunsa: joku mm. hoitaa etupihamme nurmikonleikkuun ja tuholaistentorjunnan, ja vaihtaa lamput pyydettäessä (tulee arvoon arvaamattomaan kun mies lähtee komennuksille, oottakaa kun näette meijän katonkorkeudet!), eli win-win.Ottaen huomioon veden, sähkön, kaasun ja vuokran hinnat, ei korvaus kattaisi kaikkia laskuja yhtä näppärästi kuin nyt.
Tukikohta itsessään on kuin pieni kaupunki kaupungin sisällä, eli sieltä löytyy kaikki elokuvateattereista huonekalukauppoihin ja maissipeltojakin kuulemma löytyy. Porteilla tulee näyttää aina ID, eli kuka tahansa ei alueelle pääse, mikä tietenkin on turvallisuuden kannalta hyvä asia. Kääntöpuolena (?) on alueen todella tiukka poliisivalvonta, eikä valokuvia saa ottaa mistään, missä näkyy mitään turvallisuuteen viittavaa - tämä toisaalta ei varmasti poikkea hirveästi muiden maiden maanpuolustukseen liittyvistä ohjesäännöistä. Aluetta ei kuitenkaan normilähiöstä muuten erota, ellei kiinnitä huomiota aikamoiseen univormujen määrään ja hävittäjien ylilentoihin - joista ensimmäinen on vain ja ainoastaan plussaa.
Sellaista graduprokrastinaatiota tänään. Kirjoitan aiheesta lisää kun opin enemmän! Asuntoesittelyä tulossa myös heti kun pääkallopaikalle pääsen :) Heräsikö muita kysymyksiä?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)