Reissusta selvittiin hengissä mutta nyt flunssan saattelemana korisen täällä sohvannurkassa, hörpin glögiä (kyllä vaan, IKEA ei pettänyt!), ja yritän naputtaa viimeisiä rivejä graduun. San Francisco oli aivan huikea kaupunki, olin koko viikonlopun aivan tohkeissani. Rakastan suuria kaupunkeja, ja ikävöin vilkasta kaupunkielämää enemmän kuin ajattelinkaan - täällä sisämaassa kun ei ihmismäärillä juuri juhlita. Tästä tulee nyt kunnon kuvatykitys, toivottavasti teidän selaimet jaksaa ladata :) Jätin osan seuraavaan kertaan, eli lisää on tulossa!
|
Golden Gatella oli todella kylmä, kuten koko kaupungissa. Merituuli
puhalsi ja olin jatkuvasti kylmissäni. Onneksi oli Uggsit, vaikka en
Suomesta lähtiessäni uskonutkaan niille tulevan täällä käyttöä.
|
|
Näkymä Golden Gatelta kaupunkiin päin. |
Kiersimme kaupunkia pääosin jalan, ja sen kyllä huomasi - mäkiä ylös ja alas kipuaminen tuntuu jaloissa edelleen. Kaupungissa ajaessamme tuntui hirvittävältä tulla korkeita mäkiä alas, enkä tiedä miten kukaan selviää siellä manuaalivaihteilla... Mäkilähdöt ovat vähän eri luokkaa. En muutenkaan ole tottunut ruuhkassa istumiseen joten kävely ja julkinen liikenne olivat ehdottomasti kätevämpiä.
|
Miten ihmiset parkkeeraavat näillä käduilla, en käsitä. |
|
Pointtina tässä kuvassa oli esitellä älytöntä alamäkeä ja vastapuolella olevaa ylämäkeä... Ignooratkaa mut, näin juuri kuvanottohetkellä zeppeliinin ja se meni sitten siinä. |
|
Bay Bridge |
Ensimmäisenä päivänä kävimme Golden Gatella ja katsomassa Painted Ladiesit, söimme ihania ruokia niin paljon kuin ehdimme (mm. kylmäsavulohibageleita woop! Kalapuikkoja lukuunottamatta meillä päin saa kalaa vain kerran kuussa - no joke), ja kiersimme muutamat kaupat. Eniten riemuissani olin Zarasta ja Hennesistä, hah.
|
Painted ladies, kuuluisat seitsemän viktoriaanista taloa, jotka esiintyvät usein tv-sarjoissa ja elokuvissa. |
Kaupungissa oli todella paljon turisteja, ja pitkästä aikaa kuulin myös suomea, jos ei skype-puheluita lasketa. Downtownissa on useampi alue joille ei kannata mennä, ja muutenkin kodittomien määrä tuli hieman yllätyksenä. En uskaltaisi liikkua kaupungissa pimeän tullen yksin, nytkin juna-asemalle mennessämme tuntui turvattomalta kävellä laitapuolen kulkijoiden keskellä. Askel tihentyi todella nopeasti kun tajusimme kaiken muun liikenteen kaikonneen ympäriltämme. Ja tämä oli vain muutama kortteli pääkadusta sivussa! Frisco on tunnettu tästä ongelmasta maanlaajuisesti, ja jopa Lonely Planetimme osasi tästä varoittaa... Päivisin kuitenkin oli oikein rentoa kuljeskella katuja ja ihmetellä huikean kauniita taloja, eikä rikkaammilla alueilla ongelmia näkynyt samoin kuin iltaisin keskustassa.
|
Rättiväsyneenä hotellilla selvitin vielä seuraavan päivän ohjelmaa ja reittejä. |
Melkeen metrin paksua kaapelia, mitä helkkariiii?! :o Siistiltä kylältä vaikuttaa.
VastaaPoistaVain Timo voi kiinnittää huomiota tuohon seikkaan :D Mutta kaapelia riitti kyllä... Aikamoista. Hieno kylä oli, kyllä kelpasi Sarppaskan tallustaa katuja.
PoistaUPEITA kuvia. Haluun myös tuonne :(
VastaaPoistaKiitti tosi paljon kommentistas! Suosittelen kaupunkia kyllä kovasti, toivottavasti pääset käymään :)
Poista