Näytetään tekstit, joissa on tunniste outfits. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste outfits. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

A flare for flare

valokuvat

Talvi (jos tätä siksi voi kutsua) alkaa vihdoin olla  taitettu. Sprinklerit on laitettu tukikohdassa päälle, uima-allasta siivottiin jo ja päivisin lämpötila nousee +18 asteen hujakoille - auringossa tulee jo kuuma. Yöt on vielä viileitä, mutta alkavat varmasti lämmetä nekin pian. Olenkin viime päivät tästä yhtäkkisestä muutoksesta ilahtuneena kekkuloinut pihalla aina kun ehdin, leikkinyt naapurin lasten kanssa puistossa ja makoillut takapihalla auringossa. Kelistä riemastuneena kaivoin myös viime kevään lempihippifarkkuni kaapista. Onko muista leveälahkeisten housujen ystäviä ruudun toisella puolella? Rakastan farkkujen tuomaa pitkien jalkojen efektiä.

valokuvat1

Täällä muuten näkee paljon enemmän leveitä tai bootcut-lahkeita kuin Suomessa, kalifornialaisten tyyli on muutenkin rennompaa. Olen siis sulautunut lukiofarkuissani (joista mainitsin täällä) oikein hyvin joukkoon, ne kun vuoden 2002 muodin mukaan ovat hyvinkin leveälahkeiset heh. Vaikka pillifarkkuihmisiä olenkin, on leveät lahkeet välillä ihanan rennot. Täällä muuten valitettavan harvoin näkee ihmisiä, jotka selvästi ovat kiinnostuneet vaatetuksestaan, sillä useimmat pyörivät varvastossuissa, shortseissa ja huppareissa aina kun kelit sen sallii. Tämä kyllä varmasti johtuu osin myös paikkakunnasta.

IMAG1355
Tässä vielä päivän palmut, en saa niistä millään tarpeekseni. Miten siellä on viikko sujunut?

torstai 29. marraskuuta 2012

Black Friday

Kiitospäivän jälkeinen perjantai on Black Friday (tai jos asuu tukikohdassa se on Navy Blue Friday...), jolloin joulumyynti potkastaan kunnolla käyntiin alennusmyynneillä. En ole mikään ryysiksen ystävä ja Hullut Päivät aiheuttavat lähinnä tuskaista ahdistusta minkä siedän vain niiden kirottujen irtokarkkien takia, mutta turhaan pelkäsin täällä. Jotenkin kuvittelin tämän olevan jotain sekopäistä touhua, jossa ihmiset tallautuu kuoliaaksi ja mitä vielä, mutta eikä mitä, kertaakaan kukaan ei töninyt enkä edes joutunut jonottamaan erityisen pitkään. Olimme kyllä vasta aamupäivästä liikkeellä jolloin parhaimmista diileistä oli tapeltu jo edellisenä iltana/yönä, sillä kaupat aukeavat ekstra-aikaisin, tänä vuonna ensimmäistä kertaa jo kiitospäivän puolella. Alennukset on kyllä oikeasti joillekin tappelemisen arvoisia, monet jonottivat telkkareita jotka normaalisti maksavat esim. $800 ja nyt $300. Itsehän en suostuisi ikinä siihen tungokseen, jos se tällaiseksi yltyy:


En ollut minkään tietyn perässä, kunhan mielenkiinnosta halusin tsekata muutamat kaupat, mutta en kyllä löytänytkään juuri mitään erikoista, paitsi sähköhammasharjan ja kuvissa näkyvän Banana Republicin takin. Tarvitsin jotain siistimpää tuleviin menoihin, ja tämä täytti kriteerit täydellisesti. Ja oli vieläpä -72 % alessa, jihuu:)Hiljattain päivitetty1
Hiljattain päivitetty