Busy bee

Voi ihanat kun piristitte pientä mieltäni viime postauksen kommenteilla - kiva kuulla, että olette vielä matkassa mukana! Nyt kun vielä itse keksisin jostain ajan tähän kaikkeen. Päädyin vaihtamaan työpaikkaa tällä viikolla, enkä ehdi enää mitään. Kokoaikaiseen työntekoon totuttelu vie aikaa ja kotiin päästyäni vain olen. Kyllä tämä kuitenkin tästä, tasapaino löytyy varmasti! Maltti on valttia ystävät hyvät.

Työnhaku täällä jos joku on Erilaista. Nykyisen työni kanssa hakupapereiden lähettämisestä töiden aloittamiseen kului 4,5 kuukautta, kirjallinen koe, kolme haastattelua, jumalaton taustatutkimus, huumeseula ja terveystarkastus. Kuulostaa hullulta, eikö? Täkäläisittäin kuitenkin aika normaalia.

Mulla meni tosi pitkään, että rohkaistun edes hakemaan töitä. Olen uusissa tilanteissa ujo, enkä juuri pidä niistä. Ironista, että päädyin muuttamaan toiselle puolelle maapalloa... Ehkä tässä kuitenkin huomaa juuri sen, kuinka uskaltaminen kannattaa. Aloitin uuteen työkulttuuriin tutustumisen tekemällä ensin vapaaehtoistöitä, ja sain samalla paikallista työkokemusta, mikä on myöhemmin osoittautunut todella tärkeäksi. Kävin employment workshopeissa ja harjoittelin jenkkiläisiä työhaastatteluja varten - täällä ne ovat oikeasti vaikeita tilanteita ja kysymyksiin on varauduttava hyvillä vastauksilla. Mitään vastaavaa en ole Suomessa kokenut! Harjoittelu selvästi kannatti, sillä päädyin lopulta ensimmäiseen USAssa hakemaani työhön, vaikka aikaa kuluikin ja ehdin välissä tehdä muutakin. Uudessa työssäni olen viihtynyt todella hyvin! Kukaan työtovereista ei ole edes tiennyt minun olevan ulkomaalainen, joten sulautuminen joukkoon on ollut helppoa. Asian tultua ilmi olen vastannut myös tuhanteen Suomea koskevaan kysymykseen, mutta se on ainoastaan kiva asia - mielelläni kerron kotimaastani kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella. Tällä hetkellä yleinen konsensus taitaa olla, että Suomessa on kaikki paremmin haha.

Kuva

Rohkeaa ja rentouttavaa loppuviikkoa!

Quirks

En tiedä teistä muista, mutta raejuusto on aina ollut minulle lisuke suolaiselle ruoalle. Olen tottunut syömään sitä kasvissosekeittoni seassa, maksalaatikon tai lasagnen kyljessä. Mieheni kanssa tästä vuosia sitten puhuessani kävi ilmi, että hänelle raejuusto on taas aina ollut makea ruoka, jota syödään hedelmien tai hillon kanssa. Kaupassa niitä myydään samaan henkeen kuin jotain riisifruttia Suomessa, pakkauksetkin on ihan samanlaisia.

Ostin kokeiluun tämän ananaksenmakuisen purkin, mutta en pääse yli siitä, että sotken nyt jotain ns. suolaista ja makeaa. En ehkä osta toiste. Perinteiseen jenkkityyliin tämä purkki säilyy muuten rennot puoltoista kuukautta.

Onko kukaan muu meikän kelkassa, hillot hilloina ja raejuusto raejuustona?

Girl Scout Cookies

Ootteko koskaan kuulleet girl scout cookieseista? Muistan itse ainakin yhden Frendit-jakson, jossa näistä kuuluisista kekseistä jauhettiin, enkä ikinä tajunnut miksi yhdet keksit ovat niin iso juttu... ennen kuin nyt.

Kaverini sanoin ne on joko kuorrutettu enkelipölyllä tai crackillä, ne on nimittäin ihan järkyttävän hyviä ja koukuttavia. En ole mikään erityisen kova keksinsyöjä, mutta tämä viimeaikainen meno on jo vähän naurettavaa. :D

Neljä dollaria paketilta on ehkä hieman liikaa, mutta jos hinta olisi yhtään halvempi olisin kantanut kotiin enemmänkin paketteja viime viikkoina, mikä näin kesäkunnon kannalta olisi ollut huonompi juttu (rennot 65 kaloria yhdessä keksissä!). Keksejä myydään vain kuutisen viikkoa vuodessa, ja tänään oli viimeinen myyntipäivä tällä alueella - sanomattakin selvää, että marssin lähimmälle ständille ja ostin muutaman paketin varastoon, joskin näin puoli pakettia keksejä vetäneenä "varasto" on aika kyseenalainen termi käyttää tässä yhteydessä.

Superbowl Sunday

Juuri nyt

Täällä vietetään Martin Luther Kingin päivää ja juhlitaan samalla Obaman virkaanastujaisia ja seurataan inaugural addressia. Kahvikuppi kädessä ja peiton alta, tietty.

Kivaa viikkoa, kaunokaiset!

"I think about getting healthy and fit, then I think about pizza. Pizza usually takes priority."

Kävimme Wendy'sillä nappaamassa lounasta ja pistin merkille muutamia juttuja mitkä eroavat Suomesta täkäläisessä pikaruokakulttuurissa. Täällä työntekijät ovat huomattavasti vanhempia kuin Suomessa, sillä keski-ikäisiä tai sitä vanhempia työntekijöitä ei Mäkkäreissä Suomessa näy. Täällä se on kuitenkin ihan normaalia.

Juomat ovat aina free refill (kuten myös muissa ravintoloissa), eli limsaa saa vetää niin paljon kuin jaksaa. Mies ei millään meinannut Suomessa ymmärtää, että joka lasista maksetaan erikseen, samoin kuin kahvikupista kahvilassa... Limsan katteet ovat Suomessa ihan älyttömät.

Ilmaisena saa myös dippikastikkeet, mitkä Suomessa on aina maksullisia (paitsi nuggettien kanssa). Jotkut saattavat veloittaa ylimääräisistä, mutta esimerkiksi Wendy'sillä, Chick-fil-Assa ja Mäkkärissä (ja muissa peruspaikoissa) saa kaksi ilmaiseksi, enemmänkin jos työntekijää ei kiinnosta.

Täällä on myös käsite "dollar menu", eli dollarilla saa vaikka mitä, mikä normaalisti Suomessa maksaa useamman euron - vitosella saa koottua jo niin paljon ruokaa että varmasti paukkuu verisuonet.

Hamppareiden muokkaamiset on myös lähes poikkeuksetta ilmaisia, eikä ylimääräisestä juustosta, salaatista tai mistä tahansa muutoksista veloiteta ekstraa.

Tällainen löytyi Targetista... Mitä tapahtui lääkäripakeille, joissa oli stetoskooppi ja joku leikkiruisku?

Täällä on muuten tapana ilmoittaa kalorimäärät kaikkien ruokien perässä esim. ruokalistoissa, mikä on todella ahdistavaa, heh. En muista tehdäänkö Suomessa myös näin? Suomen mäkkäreissä ne taitavat olla ainakin tarjottimen alustan kääntöpuolella, mutta täällä ne on very much in your face.

Huh, tulipa nälkä tätä kirjoittaessa :D Kuvat on tosiaan pitkin viime syksyä ja talvea napattu, ei suinkaan mikään viime viikon ruokapäiväkirja.

Finnishisms

Itsenäisyyspäivän innoittamana kokosin yhden postauksen alle kaikenlaisia matkan varrella otettuja kuvia joista näkee, ettei meidän talous ole vallan jenkki. Suomalaisuus näkyy aika voimakkaasti näiden pikkujuttujen lisäksi; meillä ei käytetä kenkiä sisällä eikä paperilautasten käyttöä harrasteta kuin pakon edessä. Vaatteet kuivataan pääasiassa telineellä eikä kuivausrummussa, vaikka tätä ihmettelee joka ikinen meillä käyvä tuttu ("mutta kuivausrumpu on niin kätevä" "ettehän te edes maksa sähköstä" "miten jaksat ripustaa vaatteet, hirvee homma"...).

Me kierrätetään kaikki paitsi biojäte ja syödään makaronilaatikkoa ja jauhelihakeittoa ihan niin kuin Suomessa oltaisiin (joskin mies syö keiton sinapilla ja laatikon salsalla, kun taas makkarapyttipannu menee tortillan väliin... Go figure.) :) Vastaavasti löytyy myös pieniä meksikohenkisiä juttuja varsinkin ruoanlaitossa: aamupalatacoja viikonloppuisin ja chileä, limeä ja korianteria tungetaan vähän joka väliin.

Osa kuvista on jo täällä vilahtaneita, ja kuvista puuttuu kaikki pienet Muumi-jutut joihin mies on hurahtanut. Viimeisessä kuvassa miehen taskusta roikkuu Nuuskamuikkunen-avaimenperän paikan perinyt Suomi-leijona.



Leivän leivon itse, sillä amerikkalainen "leipä" on ravintoköyhää pullaa joka säilyy hyvänä viikkotolkulla. Haluan alkaa myös kasvattamaan omat salaatit ja yrtit, kaupasta ostettu salaattikerä ei tummu vaikka mitä tekisit.

Meiltä saavat vieraat aina suklaata tai salmiakkia, yritän kertoa kaikille kuinka salmiakki vaatii "an acquired taste"  ja siksi tuputan sitä kaikille uskotellen että he alkavat tykkäämään siitä vielä joskus haha. Geishat taas kelpaavat kaikille, en ole tavannut vielä ketään joka niistä ei olisi pitänyt.

Ensi kerralla kun käyn Suomessa tuon ehdottomasti mukanani tervetuloa-maton ovelle ja Koti-Sinappia purkkitolkulla; en pidä amerikkalaisesta sinapista. Suomesta kaipaan myös hyviä ravintoloita, kahvilakulttuuria, väestörekisterijärjestelmää (aika random, mutta oikeasti hieno keksintö ja helpottaisi varmasti monen asian hoitoa täällä), ja Iittalaa myyviä kauppoja. Näitä olen erityisesti kaivannut viime aikoina (irtokarkin lisäksi), vaikkeivät aiheeseen millään tavalla liittyneetkään heh.

Viikonloppuna vietämme kaveriporukalla nyyttäripikkujouluja, ja haluaisin viedä mennessäni jotain suomalaista - suolaista tai makeaa. Onko ehdotuksia resepteistä mitkä voisi maistua jenkeille?

Black Friday

Kiitospäivän jälkeinen perjantai on Black Friday (tai jos asuu tukikohdassa se on Navy Blue Friday...), jolloin joulumyynti potkastaan kunnolla käyntiin alennusmyynneillä. En ole mikään ryysiksen ystävä ja Hullut Päivät aiheuttavat lähinnä tuskaista ahdistusta minkä siedän vain niiden kirottujen irtokarkkien takia, mutta turhaan pelkäsin täällä. Jotenkin kuvittelin tämän olevan jotain sekopäistä touhua, jossa ihmiset tallautuu kuoliaaksi ja mitä vielä, mutta eikä mitä, kertaakaan kukaan ei töninyt enkä edes joutunut jonottamaan erityisen pitkään. Olimme kyllä vasta aamupäivästä liikkeellä jolloin parhaimmista diileistä oli tapeltu jo edellisenä iltana/yönä, sillä kaupat aukeavat ekstra-aikaisin, tänä vuonna ensimmäistä kertaa jo kiitospäivän puolella. Alennukset on kyllä oikeasti joillekin tappelemisen arvoisia, monet jonottivat telkkareita jotka normaalisti maksavat esim. $800 ja nyt $300. Itsehän en suostuisi ikinä siihen tungokseen, jos se tällaiseksi yltyy:

En ollut minkään tietyn perässä, kunhan mielenkiinnosta halusin tsekata muutamat kaupat, mutta en kyllä löytänytkään juuri mitään erikoista, paitsi sähköhammasharjan ja kuvissa näkyvän Banana Republicin takin. Tarvitsin jotain siistimpää tuleviin menoihin, ja tämä täytti kriteerit täydellisesti. Ja oli vieläpä -72 % alessa, jihuu:)

Thanksgiving

Vietin tänä vuonna ihkaensimmäistä kiitospäivää ja valmistimme tosiaan kavereiden kanssa aivan huikean illallisen, johon kuului kaikki perinteiset jenkkiruuat plus muutama meksikolainen ja suomalainen juttu. Jos joku muistaa Frendeistä jakson missä ne seuraa Macy'sin paraatia ja yks niistä isoista ilmapalloista lähtee liikkeelle, musta tuntu torstai-aamuna aivan samalta - se paraati on just niin iso ja näyttävä kuin kuvittelinkin, ja odotin koko ajan että jotain dramaattista tapahtuisi. Lopun päivää leivoimme ja "teimme" ruokaa (i.e. B teki ja itse seurasin mielenkiinnosta mukana), katsoimme jalkapalloa, söimme, söimme, torkuimme, söimme, kokosimme palapelejä ja juorusimme, ja loppuun vielä söimme. Aika hyvin pääsin sisään tähän asian ytimeen, ihan noin natiivienkin mielestä ;) Älkää antako koon hämätä! Nappasin muuten kuvan vielä edellisen illan kauppareissulta, joku otti tämän syömisen vielä enemmän tosissaan ku me:

Palapeli oli joka lingvistin painajainen: termi piti mätsätä selitykseen ja siinä sitten mietittiin taas mikäs ero olikaan metonyymeillä ja homonyymeillä... Mutta opin paljon uuttakin, tiesittekö, että sanalle 'set' löytyy englannissa eniten eri merkityksiä tai että sanalla 'inebriated' on eniten synonyymejä? ;)

Ruokaa jäi yli niin paljon, että kalkkunaa syötiin vielä sunnuntain aamupalallakin... Onneksi jouluun on hetki, että kerkiää edelliset sulaa - kalkkunaa vedetään meinaan silloinkin :)

Äänestyspäivä

Uutisia vähemmän seuraavatkin ovat varmasti perillä täkäläisten presidentinvaalien äänestyspäivästä, ja sen merkeissä mekin lähdimme matkaan miehen lounastauolla. Meikähän ei voi ilman kansalaisuutta äänestää, mutta mielenkiinnosta lähdin mukaan. Äänioikeuden saaminen vaatii aina rekisteröitymistä, eikä ole automaattinen kuten Suomessa, eivätkä kaikki todellakaan ole rekisteröityneitä - osaa ei kiinnosta ja toiset eivät halua joutua jury dutyyn, mikä on äänestämisen ehto. Sotilaat yleensä saavat äänestää postitse, sillä heidän ei oleteta muuttavan residency-tietojaan (ää suomi, missä olet!) osavaltiosta toiseen aina kun muuttavat, mutta mies päätti rekisteröityä Kaliforniassa, tajuamatta että joutuu nyt jury dutyyn jos arpa osuu häneen :D Ahaha. 

Anywhoo, äänestäminen täällä on työlästä, vaatii aikaa ja on muutenkin paljon isompi pain in the you-know-where kuin Suomessa. Oikean äänestyspaikan löytäminen ole aina helppoa, äänestyspiirit vaihtelevat pientenkin alueiden sisällä ja jotkut piirit saavat absentee ballotin, eivätkä näin ollen ole mihinkään paikkaan sidottuja, vaan voivat vain tiputtaa äänestylomakkeen mihin tahansa paikkaan. Selitystä tälle ei kukaan osannut tänään antaa, go figure. Jopa vaalivirkailija, jolle itselleen oli käynyt näin, ei tiennyt miksi. Väestörekisterin puuttuessa huijauksia tapahtuu paljon enemmän ja ääniä hylätään juurikin mm. väärän paikan vuoksi. Samalla äänestetään noin sadasta muustakin asiasta ja nytkin oli lakiesitystä joka lähtöön mukana... Siinä sitten helppo ruksittaa onko esimerkiksi lakiesitystä 27 puolesta vai vastaan. Miehellä oli mukana onneksi oman puolueensa cheat sheet, ettei tarvinnut muistaa ulkoa mitä mieltä kaikista olikaan. Ylipäätään on todella vaikea päästä perille eri ehdotuksista, pitkään olin varma yhdenkin hyödyllisyydestä ja myöhemmin kun näin vastapuolen mainoksia en enää tiennytkään mitä mieltä olla. Jos on voimakkaasti jonkin puolueen takana, on yleensä helpointa mennä puolueen yleislinjauksien mukana ja luottaa että he ovat ymmärtäneet jargonin kunnolla, sen sijaan että yrittäisi itse selvittää mistä kussakin lakiehdotuksessa pohjimmiltaan on kyse.

Nyt vaan sormet ristiin, että äänet menee läpi, miestä ei tietenkään löytynyt rekisteriluettelosta ja joutui näin ollen jättämään provisional voten, joiden laskemiseen saattaa mennä jopa 15 (!!) päivää. Siinä työmaakopin oloisessa parakissa hengatessamme, työntekijöiden ollessa jatkuvasti sekaisin ja puhelinyhteydessä johonkuhun muuhun jonka "pitäisi tietää asiasta enemmän" tuli kyllä niin luottavainen olo tähän systeemiin ettei ihmekään että ääntenlasku on ennenkin ontunut... Samaan aikaan tuli äänestämään mm. nainen, jonka nimi oli otettu listalta pois, ilman mitään selitystä miltään taholta. Hän myös luuli tämän johtuvan siitä, että hän aikoi äänestää republikaaneja ja tämä oli valtion juoni, jotta Obama voittaisi. :D

Aikaa koko lystiin kului reilusti yli tunti, mutta tämä johtui juurikin tuosta nimen puuttumisesta. Jälkikäteen joimme vaalikahvit tietenkin Starbucksissa. Jännityksellä odotan miten illalla käy!

Eat, drink and be scary.

Tässä vielä lisää kuvia Halloweenistä. Mies ahersi meille uuden kurpitsan ja meikä söi jakoi karkkia. Lapset kiertelivät ja olivat tosi söpöjä, mutta omaa fiilistä laski aika urakalla joidenkin paikallisten äitien käytäntö heittää lasten saamat karkit pois ja korvata ne sitten omilla, terveellisillä/paremmilla/mitävielä karkeilla. Mitähän järkeä tässäkin on? Olin jo tiistaina suunnittelemassa syöväni itse kirotut karkit jos eivät mammoille kelpaa, mutta hellyin sitten. (Vähän hirvitti myös mitä olisi meikälle käynyt neljän suklaakilon jälkeen. Sitä sokerihumalaahan ei olisi kattonut kukaan, mies tuskin kestää mua ihan normaalitilassa :D) Toivottavasti meni edes hyväntekeväisyyteen jos ei muuta.  Naurettavinta on se, etteivät nämä kyseiset vanhemmat halua kuitenkaan kieltää lapsiltaan taloissa kiertelyä, onhan kyseessä kiva perinne ja lapsille mieluinen juhla! Herraisä. Omaa sietokykyä koeteltiin myös facebookissa kiertäneellä "vitsillä", jossa uhkailtiin Obama-naamareihin pukeutuneiden lasten karkkien viemistä ja niiden jakamista muille yleisen solidaarisuuden nimissä. Niinpä niin, siitähän Obaman linjauksissa onkin kyse. Melkein teki mieli kommentoida, että ei, otetaan ennemmin siltä yhdeltä lapselta, jolla on 16 pussia karkkia yksi tai kaksi pussia ja annetaan niille 20 lapselle jotka eivät saaneet yhtään mitään, mutta enpä viitsinyt. Helsinki-Vantaa -päivitysten ja mysteeristatusten* lisäksi vihaan ehkä eniten draamaa Facebookissa, joten tyydynpä hiljaiseen aika äänekkääseen kitinääni kotona ja täällä.

Noin, sainpahan tilitettyä. Onneksi Twix-patukoita jäi yli, ne on mun lemppareita - tyyntyy mielikin niitä natustaessa. Kiitos vaan hiljaisesta sympatiastanne, jonka otan näin itsestäänselvyytenä ja ignooraan tahdikkaasti kaikki eriävät mielipiteet :D ehheh.
 

*Kaikki tietää mitä tarkoitan, ne "ooo eletään jänniä aikoja" "nyt ärsyttää!!1!" "taas sairaalaan" "en malta odottaaaaaa huomista, iiiik" -henkiset päivitykset, jotka kerjää kysymään mitä on tapahtunut ja aina petyn kun joku sortuu utelemaan mistä on kyse. (Vaikka yleensä muakin vähän kiinnostaa.)

Sotilaselämää

Tukikohdassa asuminen on oikeastaan huomattavasti tylsempää kuin miltä se kuulostaa (tai no, kuulostaakohan se edes miltään?). Lähiömme on todella lähiömäinen (voi mitä suomen kielen nokkeluuksia tässä esittelenkään!), mutta on muutamia juttuja, joita täällä tapahtuu mistä tietää ettei kyseessä ole mikä tahansa suburbia.

Aina auringon noustessa ja laskiessa nostetaan tukikohdan keskustassa lippu salkoon ja soitetaan kansallislaulu. Tämän kuullessaan tulee univormupukuisten sotilaiden pysähtyä esimerkiksi jalkakäytävällä ja nostaa käsi lippaan, ja autoilijoiden tulee ajaa tien sivuun ja jatkaa matkaa vasta seremonian päätyttyä. Eri asia tietenkin jos musiikki raikaa autossa ja koko homma menee sivu suun, mutta periaatteessa näin tulisi toimia. Teknisesti tämä on aika jolloin tulisi reflektoida mitä työtä sotilaat maan eteen tekevät ja osoittaa kiitollisuutta maan vapaudesta jne.

Alueelle ei pääse ilman military id:tä, ja se tulee esittää aina porteista sisään ajaessa. Jos haluaa sukulaisia tai kavereita kylään (tai edes huonekaluja toimitettavan kotiovelle), täytyy itse mennä sotilaspoliisille esittämään omat henkkarit ja selvittämään minkä näköinen auto on tulossa ja miksi. Sitten heidän tulee ajaa sinun perässä porteista läpi, esittää auton vakuutuspaperit ja oma ajokortti. Jos tukikohta on hälytystilassa, ei porteista pääse ilman omaa henkkaria, ja ymmärtääkseni tällöin se pitää löytyä joka ikiseltä samassa autossa matkustavalta - normaalisti riittää yksi per auto. Jottei tämä olisi liian yksinkertaista, täytyy tietyistä porteista läpi päästäkseen autossa olla myös tietyt tarrat.

Military id tulee näyttää myös kun ostaa mitä tahansa tukikohdassa, sillä tarkoituksena on estää vieraiden verottomat ostokset. Niin tosiaan, täällä kaiken paitsi elintarvikkeet saa verottomana, ja yleensä muutenkin verrattain huokeaan hintaan.

Tässäpä ne tärkeimmät... Näitä sotilaselämän oikkuja on varmasti enemmänkin, mutta nämä ovat omassa elämässä päivittäin edessä.

Tietääkö kukaan onko Suomessa vastaavia käytäntöjä?

"Parempi olla maailmalla ja kaivata kotiin, kuin olla kotona ja kaivata maailmalle."

Ulkomaille muutto on ollut yksi elämäni isoimmista jutuista, hyppy tuntemattomaan johon en tiennyt edes pystyväni. Vaihtoon lähtökin vaati paljon itseni tsemppaamista, puhumattakaan kokonaan toiselle puolelle maapalloa siirtymisestä ja kaiken tutun jättämisestä.

Elämä alkaa täällä kuitenkin asettua uomiinsa ja Kalifornia tuntuu jo kodilta. Olen tottunut tippaamiseen, small-talkiin tuntemattomien kanssa, jatkuvaan excuse me -tulvaan kun kävelen kahta metriä lähemmäksi toista ihmistä kaupassa ja veden puhdistamiseen ennen juomista. Tekstaamaan ihmisille soittamisen sijaan ja käyttämään laundromatin koneita ilman niiden jumittamista huuhteluasentoon. Osaan arvostaa ilmastointia talossamme ja kauppojen 24/7 aukioloja, leveitä katuja ja isoja parkkiruutuja. Sorruin jopa jo täällä alkaneeseen jouluhehkutukseen ostamalla joulukortit valmiiksi ja koukutuin Starbucksin pumpkin spice latteen.

En ole tuntenut koti-ikävää niin paljoa kuin etukäteen ajattelin, mutta olen toisaalta lähes päivittäin yhteydessä Suomeen. Täällä oleminen tuntuu hyvin luonnolliselta, enkä voi sanoa kokeneeni sitä kulttuurishokkia mikä yleensä odottaa ulkomaille muuttajaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettenkö kaipaisi tuttuja ihmisiä ympärilleni, mutta olen tietoisesti yrittänyt olla katselematta vanhoja kuvia kotoa etten ainakaan lietsoisi pahaa oloa niinä päivinä, kun kaikki uusi ärsyttää. Ne päivät kun harmittaa etten vieläkään tunne kolikkoja kassalla, tiedä mitä tehdä kun jokin asia ei hoidukaan ja ei enää jaksaisi soittaa kolmatta kertaa samaan toimistoon ja pyytää ohjeita. Tai kun en voi hoitaa toista asiaa koska en muista miehen sosiaaliturvatunnusta ja ilman sitä eivät omat paperini liiku laivaston sisällä - asia jonka opin yrittäessäni saada maahanmuuttoasioita hoidettua tukikohdassa, käytyäni kolmessa eri toimistossa ja vasta viimeisessä kuultuani, että kaikki tulee kiertää uudestaan sen kirotun tunnuksen kanssa.

Siinä missä kaikki uusi on alkuun jännittävää ja erilaista, alkaa tämä uutuudenviehätys jo hiipua. Kerrankin olisi ihana oppia jotain uutta ilman sitä kuuluisaa kantapäätä. Tietäisin ilman googlettelua ja ympäriinsä soittelua mitä tehdä ja minne mennä. Uusiin ihmisiin on ihana tutustua, mutta enemmän kaipaan sitä, että joku tuntee minut vuosien takaa, tietää mistä tulen ja kuka olen. 

Yritän oppia nauttimaan tästä hetkestä, sillä tosiasiassahan olen todella onnekas ja onnellinen saadessani tämän tilaisuuden tutustua toiseen kulttuuriin, oppia itsestäni ja vielä jakaa tämän kaiken elämäni miehen kanssa. Välillä täytyy muistuttaa itseänikin kuinka hyvin asiat loppujen lopuksi ovatkaan.

Onnellista viikkoa murmelit!