torstai 29. marraskuuta 2012

Black Friday

Kiitospäivän jälkeinen perjantai on Black Friday (tai jos asuu tukikohdassa se on Navy Blue Friday...), jolloin joulumyynti potkastaan kunnolla käyntiin alennusmyynneillä. En ole mikään ryysiksen ystävä ja Hullut Päivät aiheuttavat lähinnä tuskaista ahdistusta minkä siedän vain niiden kirottujen irtokarkkien takia, mutta turhaan pelkäsin täällä. Jotenkin kuvittelin tämän olevan jotain sekopäistä touhua, jossa ihmiset tallautuu kuoliaaksi ja mitä vielä, mutta eikä mitä, kertaakaan kukaan ei töninyt enkä edes joutunut jonottamaan erityisen pitkään. Olimme kyllä vasta aamupäivästä liikkeellä jolloin parhaimmista diileistä oli tapeltu jo edellisenä iltana/yönä, sillä kaupat aukeavat ekstra-aikaisin, tänä vuonna ensimmäistä kertaa jo kiitospäivän puolella. Alennukset on kyllä oikeasti joillekin tappelemisen arvoisia, monet jonottivat telkkareita jotka normaalisti maksavat esim. $800 ja nyt $300. Itsehän en suostuisi ikinä siihen tungokseen, jos se tällaiseksi yltyy:


En ollut minkään tietyn perässä, kunhan mielenkiinnosta halusin tsekata muutamat kaupat, mutta en kyllä löytänytkään juuri mitään erikoista, paitsi sähköhammasharjan ja kuvissa näkyvän Banana Republicin takin. Tarvitsin jotain siistimpää tuleviin menoihin, ja tämä täytti kriteerit täydellisesti. Ja oli vieläpä -72 % alessa, jihuu:)Hiljattain päivitetty1
Hiljattain päivitetty

8 kommenttia:

  1. Ihana takki :) Pääsispä itsekin shoppailee tuommoisiin allennusmyynteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Lukemani perusteella ei mene kauaa kun oot jo taalla shoppaamassa :) Kovasti tsemppia muuttoon!

      Poista
  2. Aivan ihana takki!! Karmee tungos - tuollahan tartteis mellakkapoliisia :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olin itsekin tosi tyytyväinen sen bongatessani :) Tuohon tungokseen en kyllä menis, viime vuonna ainakin yksi Walmartin työntekijä tallautui kuoliaaksi.

      Poista
  3. Oi kun ihana takki! Itse tuli kanssa ostettua netin kautta kaikkea kivaa Black Friday kunniaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Yritin pysyä poissa nettialeista, mutta Cyber Mondayta oli aika vaikea vastustaa... Nyt oonkin sitten ostoslakossa joulualeihin asti :D

      Poista
  4. Tosi kiva takki! Minäkin shoppailin Black Fridayn isoimmat ostokset netissä - meikkikaupoista sai ihan kivasti sampleja mukaan :) - ja suuntasin kaupoille vasta illalla, jolloin siellä oli todella tyhjää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki se hypetys laantui kyllä todella nopeasti päivän mittaan! Ostin myös jotain meikkejä ja fiilistelin juuri Lancomen näytteitä mitkä tulivat mukana. :) Tukikohdassa oli kaikki perusmeikit (Maybellinet jne) -30 % ja sinnehän sitten hukkasin loput pennoseni lauantaiaamuna. Uups! Kiva kun kommentoit, hauskaa löytää uusia blogeja luettavaksi tätä kautta.

      Poista

Hiphei ja hurraa, meikä tykkää kommenteista!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.