"Congratulations and good luck!"

Näihin sanoihin päättyi viisumihaastatteluni viime viikolla! Damn straight. Tänään sain vihdosta viimein postista passini, jonka välissä on viisumini Jenkkeihin! Hurraa! Kaikki tuska ja työ ja kyyneleet ja paniikki on ohi, ja nyt voin rauhassa keskittyä muuttoon. Aivan uskomaton fiilis, saan kahden vuoden kaukosuhteen jälkeen vihdoin asua taas samassa maassa mieheni kanssa, ostaa huonekaluja ja kiukutella kotitöistä (kyllä vaan, ne asiat mitä te pidätte itsestäänselvyyksinä ovat meille aivan uutta ja ihmeellistä!). Arki se iskee vastaan lopulta sielläkin, mutta on kieltämättä mukava ajatus riidellä jostakin normaalista asiasta, eikä pohtia mitä tekisimme jos viisumi hylättäisiin... Tätä lausetta voin kyllä katua pian! Aika on varmasti kullannut muistot miehenkin mielessä, ja luulenpa, että hyvin pian hän rysähtää maan pinnalle ja muistaa kuinka epäsiisti ja ärsyttävä osaankaan olla.

Haastattelu oli itseasiassa ihan miellyttävä kokemus, lähinnä multa kyseltiin meidän suhteesta, miehen työstä ja tulevaisuuden suunnitelmista, mutta muuten aika kivuton juttu. Jännitin kyllä maailman eniten koko hommaa, ja siksi en edes voinut päivittää blogia kun pelkäsin jinxaavani tämän jotenkin! :D Jos haluat lukea lisää, englanniksi olen selittänyt haastattelusta täällä.

Koko prosessi on ollut uskomattoman stressaava ja raastava, varsinkin tällaiselle worrywartille kuin meikä. Positiivisia asioita tästä on kyllä myös seurannut, mm.

• Edelleen, kiitollisuus niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat kehittäneet Skypen ja Whatsappin
• Ystävien ja miehen kärsivällisyys meikän kanssa on kasvanut varmasti tolkuttomasti, ottaen huomioon kuinka raskas osaan kaikessa neuroottisuudessani olla
• Asioiden tärkeysjärjestys: deployments, raha, tyhjillään oleva tuleva talo ja erimielisyydet sisustusratkaisuissa (skandinaavinen minimalismi vs. jenkkiläinen suuruudenhulluus ja palava rakkaus kaikkeen eläinkuosiseen) saavat aivan uudet mittasuhteet kun vastassa on pelko siitä, ettei lupaa myönnetä ja olisimme erossa seuraavat kolme vuotta (puolen vuoden komennus ei ole mitään tähän verrattuna, mutta eläinprintit ovat edelleen iso no-no)
• Usko siihen, että kun selvisimme kaikesta tästä, selviämme varmasti myös monesta muusta haasteesta mitkä meitä odottaa ensi (!!!) kuussa

Luit oikein, lippuja etsimme nyt elokuun loppupuolelle, miekkonen on tulossa Suomeen juhlimaan veljeni häitä ja haluaisimme kekkereiden jälkeen yhdessä lentää KOTIIN. Siihen on aika tarkkaan kuusi viikkoa aikaa... Nyt sole siis kuin pakata laukut, muuttaa loput tavarat vanhempien varastoon, saada talosopimus ja siihen liittyvät asiat hoidettua Jenkeissä, kirjoittaa gradu ja lähteä. No biggie.

Viisumiasiaa

Tänään puhutaankin viisumeista Jenkkeihin, hurraa! Lempiaiheeni. Lähimmät tietävät mitä kuraa tässä on kestetty, mutta te, jotka olette aiemmin itkuvirsiltäni säästyneet, tässä tulee. Amerikkaan on lähes mahdoton päästä, ellei ole opiskelupaikkaa, työtä, puolisoa tai hyvä tuuri Diversity Visa -arvonnassa. Tiesin jo vaihtoajaltani, ettei papereiden kanssa häsääminen tule olemaan mikään läpihuutojuttu, mutta enpä tiennyt ihan tätäkään odottaa. Lyhyesti, puolisoviisumi (CR1/IR1) koostuu kolmesta vaiheesta; USCIS, NVC, suurlähetystö. USCIS tekee taustatarkastuksia, ja yleisiä päätöksiä suhteen aitoudesta, NVC käsittelee mm. rahapolitiikan (hakijapuolison, eli tässä tapauksessa C:n tulee tienata tietty summa, jotta voi sponsoroida mut) ja ulkomaalaisen taustatiedot, koulutustausta, rekisteriotteet, avioliittotodistukset yms. lähetetään NVC:lle, ja viimeisenä suurlähetystö haastattelee hakijan ja päättää viimekädessä viisumin myöntämisestä.

Eipä tässä kuitenkaan vielä kaikki, sillä maksuja kuuluu matkaan noin 1500 euron edestä, mm. 480 euroa maksava lääkärintarkastus (!!), plus tietenkin junareissut Helsinkiin lääkäriin ja haastatteluun, postin lähettäminen edestakaisin allekirjoitusten perässä, passikuvat, rekisteriotteet, virkatodistukset jnejne... Lopullista summaa en ole edes vielä uskaltanut laskea, ehkä parempikin niin :D Halpaa lystiä tämä ei missään nimessä ole, eikä juuri lystiä lainkaan.

Meitä kuitenkin onnisti kakkosvaiheessa, eli saimme luvan skipata NVC ja Amerikan Suomen suurlähetystö Helsingissä otti asiamme käsittelyyn sen sijaan. Samat paperit, palkkalaskelmat, virkatodistukset ja rahat toimitamme tietenkin, mutta noin ylipäätään loppuprosessin pitäisi hoitua huomattavasti nopeammin, tai ainakin saamme helpommin vastaukset kysymyksiimme ja hoidettua asiat kätevämmin täällä päässä. Edellisen opiskelijaviisumin takia en voi saada uutta viisumia ennen heinäkuuta, mutta toivottavasti silloin pääsisin haastatteluun ja sen vielä läpikin. Läpipääsystä ei ole mitään takeita, sillä hakemuksia hylätään jatkuvasti. Veikkaisin kuitenkin, että Suomessa näin käy harvemmin, ongelmana taitaa enemmänkin olla maat joissa tapahtuu paljon marriage fraud -tapauksia. Sormien ristiminen tuskin kuitenkaan haittaa!

Jos joku ikinä mainitsee haluavansa hakea viisumia Jenkkeihin, ottakaa tästä opiksenne ja sanokaa että "älä" :D Ei vaan, en epäile etteikö tämä olisi kaiken itkun, tuskan ja rahanmenon arvoista, mutta jos se olisi vaan mitenkään ollut mahdollista, olisin kyllä pakottanut miehen Suomeen. Hän olisi saanut jäädä tänne heti häiden jälkeen, kun taas meillä ensimmäinen hääpäivä oli ja meni, ja erossa ollaan edelleen... Kyllä tämä kuitenkin tästä, ensi kerralla kun aiheeseen palaan on jo toivottavasti hyviä uutisia kerrottavana! Tai sitten vaihtoehtoisesti aivan laiton määrä kirosanoja ;) AI NIIN, ensimmäiset paperit lähetimme syyskuussa, eli 9 kuukautta on mennyt, and counting... Ensi viikolla pääsen vihdoin sinne lääkäriin, eli ainakin yksi askel lähempänä ollaan sen jälkeen.

Jos herää kysymyksiä aiheesta, antakaa palaa. Jonkin verran olen joutunut asiaan perehtymään, ja ainakin omista kokemuksista voin kertoa enemmän :) PLUS se voisit olla juuri sinä, joka saa suurtakin suuremman kunnian olla ENSIMMÄINEN KOMMENTOIJA! Sepäs vasta hieno hetki olisikin.