perjantai 7. kesäkuuta 2013

Borta bra men hemma bäst

Terkkuja Kalifornian helteestä! Lentokentällä odotti ystäväni ja noin +25 asteen yölämpötila, huh. Iltapäivät ovat kuulemma jo kestämättömiä, itsehän en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan. Tämän aamun olen jonkun tehokkuuspuuskan/jetlagin voimin purkanut jo laukut, pessyt pyykkiä ja potenut varmaankin yliväsymyksestä johtuvaa järkyttävää päänsärkyä. Vielä kauppaan pitäisi jaksaa, ja sitten voinkin hyvillä mielin viettää illan torkkuen Fridan kainalossa, kun hauvavauva kotiutuu hoitopaikastaan iltapäivällä.

IMG_20130606_235153

Lennot menivät muuten ihan mukavasti, mutta Icelandairiä en voi kyllä suositella kenellekään. En ole koskaan kuullutkaan, ettei Atlantin ylittävillä lennoilla tarjota ilmaista ruokaa! Nyt sai pienestä listasta valita burgeria, salaattia tai muita pieniä snacksejä reilun kymmenen euron hintaan, mutta muiden ateriat nähtyäni jätin nämä suosiolla väliin. Onneksi ehdin Reykjavikin kentältä nappaamaan eväät, mutta sielläkin oli remontti käynnissä, ja kahteen naistenvessaan, jotka olivat ainoat terminaalissa, sai jonottaa 25 minuuttia. Tunnin vaihdolla muuta en tehnytkään, ja lopulta juoksin koneeseen. Ugh, never again.

IMG_20130607_112207

7 kommenttia:

  1. Hyvä kuulla palautetta Iceland Airista! Oon monesti miettiny sitä, kun se on ainoa yhtiö jolla yksisuuntaiset lennot ovat edes jotenkin järkeviä.

    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia minäkin siihen päädyin, sillä tarvitsin juuri yhdensuuntaisen lennon. Itse palvelu oli ystävällistä, mutta uutta lippua en heiltä kyllä ostaisi :(

      Poista
  2. Edit: järkevän hintaisia.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen tuota harkinnut ihan vaan Reykjavikin välilaskun takia, mutta kiva kuulla, ettei ole sen arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minun mielestäni ainakaan, vaikka alkuun ajattelin, että lyhyt vaihto pienellä kentällä on juuri ideaali. Ehkäpä kun remontti on valmis, olisi vaihtokin miellyttävämpi.

      Poista
  4. Mä taas olen lentänyt useamman kerran Icelandairillä, sekä Atlantin yli juuri noiden vaihtojen helppouden takia. Se, ettei ruokaa tarjota, on kyllä ongelma, mutta toisaalta kaikki muu pelaa hienosti. Rempasta kentällä en tiennyt, normaalisti Reykjavik toimii nopeasti ja mukavasti.
    Ensi syksyn lentoja kun etsin, niin esim. AA:lla ei ollut omia screenejä istuimen takana sillä konetyypillä jolla haluamani lennot olisi lennetty. Se meni mulla ruoan edelle kun ei ole padeja eikä muita ja leffoja on kiva katsella.
    Yksi suositus siis Icelandairille täältä, ruoan puutteesta huolimatta.
    Mukavaa kesää ahkeralta lukijalta mutta huonolta kommentoijalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Niina, kiva kun kommentoit! Jos olisin tiennyt tuosta, ettei ruokaa tarjota, olisin osannut varautua matkaan vähän toisin.. Purkkapussi ja muutama pähkinä laukun pohjalla eivät kovin pitkälle kantaneet. En taida olla vuoden 2008 jälkeen lentänyt edes ilman omia screenejä, eli mulla on sitten tainnut käydä tuuri, sillä olen pitänyt niitäkin vähän itsestäänselvyyksinä... Huhu nyt kyllä meikällä menee matkustuskurjat ihan sekasin! :D

      Hyvää kesää myös sulle!

      Poista

Hiphei ja hurraa, meikä tykkää kommenteista!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.