Halfway

Apua, mun loma on jo yli puolen välin! Käytin ekat puoltoista viikkoa panikoimiseen siitä, että olen liian pitkään Suomessa, podin koti-ikävää ja kaipasin pikku-Fridaa, ja nyt sitten tuntuu, että on ainakin sata asiaa tekemättä, kymmenen ihmistä näkemättä ja shoppaamaankin halusin ehtiä.



Paljon olen kyllä jo ehtinytkin, ja siksi varmaankin aika tuntui alkuun niin pitkältä, että eihän mulla muka ollutkaan niin paljoa tekemistä ja näkemistä. Ihanaa täällä on ollut, mutta kaikilla on se oma elämä, työt ja perheet, ja minulla taas ei – mun elämä on jo muualla. Oma koti kun on aina oma koti, vaikka eipä sielläkään kukaan odota. Aika on kyllä mennyt kamalan nopeasti nyt Suomessa, mikä on tietysti ihanaa kun vähän väkisinkin ajan kulumista sattuneesta syystä odottaa ja toivoo. Ne rutiinit on kuitenkin aika tärkeitä, ja se että saisi purkaa laukut ja vain olla. Tosiaan, matkalaukkuelämä alkaa riittämään, sillä olen korkeintaan kolme yötä ollut yhdessä paikassa ja tuntuu etten muuta teekään kuin pengon laukkuja, puran niitä toisten lattioille ja pakkaan taas.



Nyt kuitenkin otan kaikki irti loppulomasta, juon paljon hyvää kahvia, nautin pullasta ja tuoreesta leivästä, torikahveista, hyvästä ja harvinaisesta seurasta, viinistä, vesisateesta, yöttömistä öistä, kesäisestä Tampereesta ja Helsingistä, saunasta ja nauran niin paljon ettei ne kesä ja syksy sitten tunnukaan ihan niin pitkiltä kaukana Kaliforniassa.

Aurinkoista viikkoa!