Joulukuu!

Jes, meikän lempikuukausi, ainakin tänä vuonna. Mies tulee kotiin ihan näillä näppäimillä, apua! Vietin koko kiitospäiväviikonlopun puunaten kotia ja valmistellen homecomingia naurettava virne naamalla. Uskomatonta, että yli 8 kuukautta kestänyt deployment loppuu - välillä en ollut ihan varma näkyykö tunnelin päässä edes valoa... En suosittele kokeilemaan, voin kertoa, että nämä olivat harvinaisen kamalat 8 kuukautta. Tosin, hopeareunus tässäkin, sillä kaiken itse hoitaminen täällä, missä monet asiat toimivat eri tavalla tai ovat muuten uusia, opetti paljon. Eipä mene sormi suuhun samalla tapaa kuin ennen - nykyäänhän olen siis äärimmäisen hyvä kysymään tutuilta ja tuntemattomilta apua minkä tahansa suhteen. Jenkeissä on myös helplinet kaikkeen, eli kun pääsin yli puhelinpelostani ei mua pysäyttänyt enää mikään.

Tässä kuussa pääsen viettämään myös omia ja miehen synttäreitä, sekä tietty joulua. Vietämme sitä ensimmäistä kertaa Kaliforniassa, ja haluaisin joulusta niin suomalaisen kuin mahdollista - eli laatikkoreseptejä kehiin! Ruisjauhoja aion etsiä jostain seuraavaksi, jotta voisin väsätä karjalanpiirakoita. Jos siellä on joku ulkosuomalainen ruudun takana, vinkit jakoon puuttuvien ainesosien tai muiden kommervinkkien suhteen!

Olen ollut säälittävä valokuvaaja viime aikoina, ja pahoittelen surkeiden kännykkäkuvien puuttumista (tuskin ketään haittaa haha). Viimeaikainen helmi löytyi kuitenkin: Fridalle ostamani tonttulakki. Koira ei ollut järin imponoitu tästä. Mun mielestä hauskinta hetkeen.

Busy bee

Voi ihanat kun piristitte pientä mieltäni viime postauksen kommenteilla - kiva kuulla, että olette vielä matkassa mukana! Nyt kun vielä itse keksisin jostain ajan tähän kaikkeen. Päädyin vaihtamaan työpaikkaa tällä viikolla, enkä ehdi enää mitään. Kokoaikaiseen työntekoon totuttelu vie aikaa ja kotiin päästyäni vain olen. Kyllä tämä kuitenkin tästä, tasapaino löytyy varmasti! Maltti on valttia ystävät hyvät.

Työnhaku täällä jos joku on Erilaista. Nykyisen työni kanssa hakupapereiden lähettämisestä töiden aloittamiseen kului 4,5 kuukautta, kirjallinen koe, kolme haastattelua, jumalaton taustatutkimus, huumeseula ja terveystarkastus. Kuulostaa hullulta, eikö? Täkäläisittäin kuitenkin aika normaalia.

Mulla meni tosi pitkään, että rohkaistun edes hakemaan töitä. Olen uusissa tilanteissa ujo, enkä juuri pidä niistä. Ironista, että päädyin muuttamaan toiselle puolelle maapalloa... Ehkä tässä kuitenkin huomaa juuri sen, kuinka uskaltaminen kannattaa. Aloitin uuteen työkulttuuriin tutustumisen tekemällä ensin vapaaehtoistöitä, ja sain samalla paikallista työkokemusta, mikä on myöhemmin osoittautunut todella tärkeäksi. Kävin employment workshopeissa ja harjoittelin jenkkiläisiä työhaastatteluja varten - täällä ne ovat oikeasti vaikeita tilanteita ja kysymyksiin on varauduttava hyvillä vastauksilla. Mitään vastaavaa en ole Suomessa kokenut! Harjoittelu selvästi kannatti, sillä päädyin lopulta ensimmäiseen USAssa hakemaani työhön, vaikka aikaa kuluikin ja ehdin välissä tehdä muutakin. Uudessa työssäni olen viihtynyt todella hyvin! Kukaan työtovereista ei ole edes tiennyt minun olevan ulkomaalainen, joten sulautuminen joukkoon on ollut helppoa. Asian tultua ilmi olen vastannut myös tuhanteen Suomea koskevaan kysymykseen, mutta se on ainoastaan kiva asia - mielelläni kerron kotimaastani kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella. Tällä hetkellä yleinen konsensus taitaa olla, että Suomessa on kaikki paremmin haha.

Kuva

Rohkeaa ja rentouttavaa loppuviikkoa!

I'm back! ...sorta.

Apua, mihin tää kaikki aika yhtäkkiä katos? Podin pientä blogiepämielenkiintoa kesällä palattuani Suomesta, ja sitten tapahtuikin kaikkea ja koko blogi jäi. Viime viikkoina useampikin tuttu on kysellyt postausten perään, mutta mitä pidempi tauosta tuli, sitä vaikeampi oli aloittaa uusi postaus.

En oikeastaan edes tiedä mitä tässä on jäänyt kertomatta (kaikki) ja mitä pitäisi sanoa. Mies ei ole vieläkään kotona, komennusta on nyt jatkettu kahdesti ja muutama kirosana heitetty tässä syksyn mittaan. Kisäväsymystä ilmassa, sanoisinko. Loppuu huumorintaju hajonneiden autojen, lämminvesivaraajien ja vähän kaiken muunkin suhteen - miten voikin olla, että kaikki hajoaa juuri nyt?

Aloitin työt vihdoin, enkä oikeastaan tiedä, miksi viivyttelin asiaa näinkin pitkään. Ei sillä, että töistä olisin kieltäytyny missään vaiheessa, mutta olisin voinut olla aktiivisempikin työnhakija. Koko kesä olisi mennyt niin paljon nopeammin, jos olisin tehnyt muutakin kuin kuntoillut ja juhlinut, hah. Nyt kuitenkin olen ikionnellinen uusista ympyröistä, ajoittaisesta kiireestä ja viikonlopuista, jolloin ehtii muutakin kuin potea päänsärkyä ja huojuvaa oloa.

Kaikki on täällä siis aikalailla ennallaan, ja ihan hyvin.

Entä siellä? Lukeeko tätä enää kukaan? Huutakaa hep! Ja kertokaa samalla mitä sinne kuuluu, ja mistä olen jäänyt paitsi viime kuukausina.

xoxo, Sara

One year today

Tänään tulee vuosi täyteen siitä, kun muutin tänne. Uskomatonta ajatella kaikkea sitä, mitä olen vuoden aikana oppinut, kuinka paljon olen kasvanut ihmisenä ja mihin olenkaan loppujen lopuksi pääni pistänyt.

Vasta jälkikäteen olen tajunnut, kuinka vaikeaa elämä oli saada täällä alkuun, ja kuinka yksinäistä oli kirjoittaa gradua tuhansien mailien päässä kaikesta vertaistuesta. Vaikka en sillä hetkellä kokenutkaan mitään kulttuurishokkia, on se nyt selvää, että todellakin koin. Itkin turhautumistani niin monesti, yritin oppia asioita, joista en ollut koskaan kuullutkaan, pelkäsin jatkuvia uusia tilanteita, kirosin kun en tajunnut puhelimessa mitä puhutaan ja kaipasin Suomea.

Vasta viime keväänä tunsin olevani kotona, ja palaset asettuivat kohdalleen. Minulla on pieni, mutta uskomattoman ihana kaveripiiri, lupsakka koira, talo, jossa viihdyn ja mies, jonka kotiinpaluuta en millään jaksaisi odottaa <3

Ei elämä siltikään aina mitään ruusuilla tanssimista ole, mutta on se jo huomattavasti helpompaa. Uuteen maahan muuttaminen ja elämän rakentaminen tyhjästä on todella rankkaa, en valehtele. On se silti sen arvoista. Viimeinen vuosi on ollut täynnä niin paljon naurua, onnea, uusia uskomattomia kokemuksia, reissuja, paikoilleen asettumista ja itseni haastamista, että se jyrää sata nolla kaiken negatiivisen yli.

Jos siellä on joku samankaltaisessa tilanteessa, tsemppiä aivan hirveästi. Lupaan, että jossain kohtaa helpottaa.

4th of July

Ironista kyllä, vietin Jenkkien itsenäisyyspäivää hyvin suomalaisissa tunnelmissa. Noin tunnin ajomatkan päässä on suomalainen leirintäalue, Hauli Huvila, joka on eksklusiivisesti suomalaisten ja heidän kavereidensa ja perheen käytössä. Paikka on ihana, Kings Riverin varrella ja mikä parasta, suomensukuisia täynnä. Vietimme leppoisan lomapäivän grillaten ja jäätävän kylmässä joessa pulikoiden. Oli niin ihana päästä puhumaan suomea pitkästä aikaa, ja kuulla muiden tarinoita siitä, miten he tänne ovat päätyneet.

Pelasimme myös porukalla mölkkyä, ja hävisin jokaikiselle jenkille jonka kanssa pelasin, hah. Videolla meikän taidonnäyte - kyllä kelpasi kehua kuinka tätä peliä on pelattu pitkin kesiä Suomessa... Se näkyy.

Sunday Drive

Lähdimme kahden kaverin kanssa päiväksi Sequoian luonnonpuistoon Sierran Nevadan vuoristoon, joka on tunnettu jättipunapuistaan ja eritoten puumassaltaan maailman suurimmasta puusta General Shermanista. Puiston sisäänkäynti on noin tunnin matkan päässä meiltä, joten paikka on ihanteellinen päiväreissukohde. Kaverillani on iiiihana avo-Mini-Cooper, ja mutkaisia vuoristoteitä oli mahtava kruisata  - pienenä miinuksena matkapahoinvointi ja auringon porottaminen iltapäivästä jo niin paljon, etta kaikilla meillä taisi joku kohta kärähtää, aurinkosuojasta huolimatta.

Ylläolevassa kuvassa General Sherman on keskimmäinen kolmesta puusta. On vaikea saada kameralle taltioitua puiden kokoa, mutta verratkaa vaikkapa puun juurella näkyviin ihmisiin. 

Puistossa voisi trekkailla ja vaeltaa loputtomiin, mutta me kävimme tsekkaamassa punapuita ja kiipesimme Moro Rockille, josta avautuivat ihanat näkymat yli Central Valleyn. Harmi vaan, että saasteet ovat niin mahdottomia täällä laaksossa, ettei näkymat yletä enää niin pitkälle kuin esimerkiksi 80-luvulla.

I might not be the same, but that's not important / No freedom 'til we're equal, damn right I support it.

Blogihiljaisuus loppuu pian, paljon on asiaa mutta niin vahan aikaa (ja aakkosia!)! Ensi viikolle on jo luvassa vaikka mita, tulkaapa silloin takaisin ystavat hyvat. Siihen asti, juhlitaan tata ja muita huikeita uutisia mita talta suunnalta on talla viikolla kantautunut (tsekkaa ainakin tama ja tama, jos et tieda missa mennaan). One step closer, America.

Tanaan kilistan skumpat ystavien kanssa etenkin uutiselle siita, etta myos Department of Defense on paattanyt alkaa tyostamaan paatosta, jolla myos homoparit saisivat military-edut puolisoilleen. Tanssimme ehka myos muutaman askeleen, ja kuuntelemme repeatilla tata:


Avarakatseista viikonloppua, kaunokaiset.

Cherry Auction Swap Meet

Tama postaus on ollut luonnoksissa ainakin kolme kuukautta, mutta jostain syysta en vaan oo saanut sita julkaistua... Nyt tulee! Palataan ajankohtaisempiin juttuihin sitten ensi viikolla.

Jenkeissä (tai ainakin Kaliforniassa ja Teksasissa.. ehh mikä yleistys?) on tosi yleistä järjestää ulkona olevia myyjäisiä. Kyse ei ole niinkään käytetyn tavaran myymisestä (vaikka sitäkin yleensä löytyy), vaan paikalla on kymmeniä eri kojuja ruokaa, vihanneksia ja hedelmiä, vaatteita, koruja ja mitä ikinä. Erona kait swap meeteillä ja fleamarketeilla on juurikin tuo, että swap meeteissä myydään pääosin uutta tavaraa, kun taas fleamarkets on enemmänkin käytettyä kirpparimeininkiä. Rakastan käydä näissä, (meksikolainen) musiikki soi ja kauppiaat huutelevat päivän tarjouksiaan kilpaa. Myytävät kasvikset ovat tuoreita ja paikalta voi bongata halvalla mattoja, polkupyöriä, kenkiä tai vaikka t-paitoja. Tässä lähistöllä näitä järjestetään monena päivänä viikossa, mutta isoin löytyy Fresnon ulkopuolelta joka tiistai ja lauantai - ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jo pelkän tuoreista hedelmistä valmistettavan raspan takia.

Aurinkoista viikonloppua!

Borta bra men hemma bäst

Terkkuja Kalifornian helteestä! Lentokentällä odotti ystäväni ja noin +25 asteen yölämpötila, huh. Iltapäivät ovat kuulemma jo kestämättömiä, itsehän en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan. Tämän aamun olen jonkun tehokkuuspuuskan/jetlagin voimin purkanut jo laukut, pessyt pyykkiä ja potenut varmaankin yliväsymyksestä johtuvaa järkyttävää päänsärkyä. Vielä kauppaan pitäisi jaksaa, ja sitten voinkin hyvillä mielin viettää illan torkkuen Fridan kainalossa, kun hauvavauva kotiutuu hoitopaikastaan iltapäivällä.



Lennot menivät muuten ihan mukavasti, mutta Icelandairiä en voi kyllä suositella kenellekään. En ole koskaan kuullutkaan, ettei Atlantin ylittävillä lennoilla tarjota ilmaista ruokaa! Nyt sai pienestä listasta valita burgeria, salaattia tai muita pieniä snacksejä reilun kymmenen euron hintaan, mutta muiden ateriat nähtyäni jätin nämä suosiolla väliin. Onneksi ehdin Reykjavikin kentältä nappaamaan eväät, mutta sielläkin oli remontti käynnissä, ja kahteen naistenvessaan, jotka olivat ainoat terminaalissa, sai jonottaa 25 minuuttia. Tunnin vaihdolla muuta en tehnytkään, ja lopulta juoksin koneeseen. Ugh, never again.

Kotia kohti

Meikä on tämän aamun pakannut laukkuja ja huomenna mennään taas - tällä kertaa onneksi jo kotiin. Oli ehkä jo aikakin, sillä kuukausi poissa omien tavaroiden ja kodin keskeltä käy jo työstä. Onneksi Suomi on näyttänyt parastaan muun muassa säiden puolesta!

Nyt lähden palauttamaan vuokra-autoani, kiroan lentoyhtiön painorajat vielä kertaalleen ja sitten onkin aika sanoa taas heipat. Ensi kertaan <3

It ain't easy being cheesy, but I <3 Tre

Toivotaan, että lennot sujuu ongelmitta ja perillä odottaa ystäväni ja koirakaverinkin saisin viereen mahd. pian. Lisää juttuja, tai ainakin kuvia, tulossa Suomesta vielä!

Nähdään taas rapakon toisella puolella!

Halfway

Apua, mun loma on jo yli puolen välin! Käytin ekat puoltoista viikkoa panikoimiseen siitä, että olen liian pitkään Suomessa, podin koti-ikävää ja kaipasin pikku-Fridaa, ja nyt sitten tuntuu, että on ainakin sata asiaa tekemättä, kymmenen ihmistä näkemättä ja shoppaamaankin halusin ehtiä.



Paljon olen kyllä jo ehtinytkin, ja siksi varmaankin aika tuntui alkuun niin pitkältä, että eihän mulla muka ollutkaan niin paljoa tekemistä ja näkemistä. Ihanaa täällä on ollut, mutta kaikilla on se oma elämä, työt ja perheet, ja minulla taas ei – mun elämä on jo muualla. Oma koti kun on aina oma koti, vaikka eipä sielläkään kukaan odota. Aika on kyllä mennyt kamalan nopeasti nyt Suomessa, mikä on tietysti ihanaa kun vähän väkisinkin ajan kulumista sattuneesta syystä odottaa ja toivoo. Ne rutiinit on kuitenkin aika tärkeitä, ja se että saisi purkaa laukut ja vain olla. Tosiaan, matkalaukkuelämä alkaa riittämään, sillä olen korkeintaan kolme yötä ollut yhdessä paikassa ja tuntuu etten muuta teekään kuin pengon laukkuja, puran niitä toisten lattioille ja pakkaan taas.



Nyt kuitenkin otan kaikki irti loppulomasta, juon paljon hyvää kahvia, nautin pullasta ja tuoreesta leivästä, torikahveista, hyvästä ja harvinaisesta seurasta, viinistä, vesisateesta, yöttömistä öistä, kesäisestä Tampereesta ja Helsingistä, saunasta ja nauran niin paljon ettei ne kesä ja syksy sitten tunnukaan ihan niin pitkiltä kaukana Kaliforniassa.

Aurinkoista viikkoa!

When ignorance reigns, life is lost.

Tämä oli kaiverrettu kaverini autoon, tukikohdassa. Uskomatonta, että asun paikassa, jossa on näin kapeakatseisia ja raukkamaisia ihmisiä.

Hyvää huomenta Suomi

Heip!!

Täällä sitä ollaan, kaiken tutun ja turvallisen keskellä. Vihdoin olen päässyt jetlagista eroon, vaikka univelkaa taidan vieläkin kantaa nukkumattomilta lentoöiltä... Ainakin voisin nukkua PALJON. Rankkaa tämä lomailu ;)

Nyt tuntuu kuin en olisi ikinä Suomesta lähtenytkään, sillä kaikki on niinkuin ennen. En tiedä toisaalta mitä edes odotin, olenhan kuitenkin ollut yhteydessä lähimpiin niin paljon, ettei yllätyksiä sekaan juuri mahdu, eikä yhdeksän kuukautta nyt kuitenkaan niin pitkä aika ole. Kuluneeseen viikkoon on kuitenkin kuulunut ystäviä, häitä ja juhlahumua, perhettä, iloisia lähipiirin uutisia, ruokaa, vanhoja ystäviä vuosien takaa ja muutamia uusia kasvojakin. Hyvä alku siis. (Eikä muuten pidä unohtaa MACin punaista huulipunaa, jonka ostin Losin kentältä ja jota olen valehtelematta käyttänyt lähes joka päivä.)

Oli ehkä aikakin päästä puhumaan suomea, sillä hyökkäsin LAXilla kaikkien suomea puhuvien kimppuun ja puhua pälpätin aivan tohkeissani - että anteeksi vaan raukka tyttöjoukkio joka varmasti olisi halunnut jatkaa matkaa jo aiemmin. Tai ne muut matkustajat joiden seuraan änkeydyin, vain koska yksi sattui kantamaan Puhdistus-kirjaa ja paljasti näin tietämättään kielitaitonsa. Matka sujui kaikessa kauheudessaan sittenkin ihan mukavasti, jotenkin suomalaisiin on helpompi tutustua muualla. He ovat usein myös ulkomailla paljon mukavempia kuin random-ohikulkijat Suomessa, sillä anteeksihan täällä ei pyydetä vaikka päin käveltäisiin. Kun on tottunut monen metrin päästä kuuluvaan excuse me:en, on meikällä hermot mennä kun täkäläisillä ei tunnu olevan mitään ongelmaa osua toiseen ohittaessa vaikka kaupan käytävällä.

Ihanaa täällä silti on <3 Fridaa on ikävä, mutta kattokaa nyt tätä kuvaa minkä dogsitter-kaverimme instagrammasi, tuskin kaveri edes kaipaa mua haha:

Unohdin muuten kameran laturin ja muistikortin lukijan kotiin, eli kuvasaldo voi täältä olla vähän kyseenalaista. Puhelin toimii, ja kökköihin kuviinhan te ootte jo tottuneet, että onkohan tässä sittenkään mitään muutosta... Hoho.

Kivaa loppuviikkoa!

Finland here I come!

Meikä lähtee tästä lentokentälle ihan näillä näppäimillä, jes! Koira on hoidossa, talo siivottuna ja avaimet kavereilla, laukut pakattuna ja törkeesti ylipainoisina (military id don't fail me now!). Oon niin innoissani ettei tosikaan; ruoasta, ystävistä, perheestä, tulevista juhlista, KAIKESTA paitsi säästä (on arvot kohdillaan kun kirjotin ruoan ekana)...!

Lentomatkaa en sitten niin innolla odotakaan: eka Losiin, sieltä Lontooseen ja sitten vasta Helsinkiin, yhteensä vaihtojen kanssa reilut 30h. Toivottavasti saan nukuttua edes osan matkasta, vaikka kokemuksen perusteella sanoisin että tuskin, on se lentäminen ja paikallaan istuminen sellasta hidasta kuolemaa että huhu.

Bloggaaminen voi jäädä vähän vähemmälle (jos se tästä vähemmäksi voi muuttua, hahah), mutta lupaan jotain tulla seuraavien viikkojen aikana tännekin kirjottaan. Yks postaus odottaa ainakin luonnoksissa valmiina! Instagramista näkee parhaiten missä meikä hiihtää, eli sinne klik.

Kohta on kyyti pihassa, eli sommoro, nähdään Tampereella!

Quirks

En tiedä teistä muista, mutta raejuusto on aina ollut minulle lisuke suolaiselle ruoalle. Olen tottunut syömään sitä kasvissosekeittoni seassa, maksalaatikon tai lasagnen kyljessä. Mieheni kanssa tästä vuosia sitten puhuessani kävi ilmi, että hänelle raejuusto on taas aina ollut makea ruoka, jota syödään hedelmien tai hillon kanssa. Kaupassa niitä myydään samaan henkeen kuin jotain riisifruttia Suomessa, pakkauksetkin on ihan samanlaisia.

Ostin kokeiluun tämän ananaksenmakuisen purkin, mutta en pääse yli siitä, että sotken nyt jotain ns. suolaista ja makeaa. En ehkä osta toiste. Perinteiseen jenkkityyliin tämä purkki säilyy muuten rennot puoltoista kuukautta.

Onko kukaan muu meikän kelkassa, hillot hilloina ja raejuusto raejuustona?

Workout time!

Ensinnäkin, KIITOS ihanista kommenteistanne viime postaukseen! Pelastitte meikän koko viikon. Oon jo aika hyvin saanu itselleni uuden rutiinin ja keksiny puuhaa, eli kyllä tämä tästä lähtee. Mieskin kuuluu voivan hyvin, vaikka 12 tunnin työvuorot joka ikinen päivä vie voimat... Ei käy kateeksi, eli ehkä yritän valittaa vähän vähemmän - asiathan vois meikälläkin olla aika paljon huonommin.

Helteistä reipastuneena oon alkanut käymään salilla ahkerammin, sillä jotenkinhan tää yhtäkkinen ylimääräinen aika on käytettävä. Luulin pääseväni ilmastoituun tilaan reippailemaan ulkoilman sijaan, mutta kappas: laivaston budjettileikkausten takia kaikki tukikohdan julkiset tilat on säädetty 80 Fahrenheitiin, eli noin 27 asteeseen Celsiusta. Kuntoilu on siinä helteessä aika mielenkiintoista, ja voin vain kuvitella millaista salilla on iltapäivän ruuhka-aikaan... Olen aivan hullaantunut erään Navy Sealin kehittämään TRX Suspension Trainingiin, ja ramppaan tunneilla harva se päivä. En tiedä onko Suomessa vastaavaa vielä nähty, mutta jos pääsette kokeilemaan niin suosittelen lämpimästi! Allaolevan esittelyvideon mukaan vastaavaa olisi helppo tehdä myös kotona noilla remmeillä, liikkeitähän on lähes rajattomasti tarjolla. Tunti on todella raskas, mutta oman kehon vastusta voi säädellä helposti kevyemmäksi, jos siltä tuntuu. Ekan kerran kun tätä kokeilin en saanut edes käsiäni yhteen tunnin jälkeen, poltti sen verran pahasti rinta- ja olkapäälihaksia.

Kävin myös Wellness Centerin tarjoamassa MicroFit-testissä, ja sain hyviä vinkkejä treenaamiseen - motivaatio kasvoi hurjasti kun näki paperilla oman lihasmassan ja rasvaprosentin, ja apua siihen miten esimerkiksi surkeaa juoksukuntoani voisin alkaa kohottamaan. Yritettiinpä mua rekrytä liittymään merijalkaväkeenkin, ilmeisesti neljä leuanvetoa riittää läpäisemään heidän kuntotestit :D Jos ei ura muuten urkene niin siinähän niitä töitä sitten olisi... Meillä on tukikohdassa merijalkaväen kuntorata, ja heidän treenaminen ei mitään helppoa olekaan: mutajuoksua, seinien yli pomppimista, naruissa roikkumista ja maassa ryömimistä olisi tarjolla noin viiden mailin edestä. Alkaa hengästyttään jo asian ajattelu.

Onko muilla liikuntakärpänen purrut kevään myötä?

Ai niin ja hyvää vappua Suomeen!! Syökää munkkeja ja juokaa simaa! Oon kade.

Underway, Shift Colors!

Miehen lähtötohina on tarkoittanut aikamoista menoa viime viikkoina, eikä kaikki hoidettavat asiat tainneet siltikään tulla tehdyksi, vaan jääkaappiin liimatulla listalla on edelleen muutama kohta ilman check-merkkiä perässään.

Olen suhtautunut koko hommaan todella ristiriitaisin fiiliksin, välillä ryven itsesäälissä ja vihaan laivastoa ja miehen työtä, ja välillä taas koen jonkinlaista voimaantumista ja päätän ottaa tämän tilaisuutena vaikka mihin (ei mennä yksityiskohtiin vielä). Sitten taas suutun ja lopulta alistun kohtalooni sillä itsehän olen tämän tien valinnut. Niin, onko mulla edes oikeutta valittaa kun tiesin komennuksen olevan edessä? Kokeneet laivastovaimot suhtautuvat laivan lähtöön ihailtavalla tyyneydellä, ja heitä katsoessani mietin, helpottaako tämä omalla kohdallani koskaan. Ehkä he osaavat jo peittää pelkonsa ja ahdistuksensa, sillä eihän se auta mitään - tilanteesta on nyt vain selvittävä. Toisaalta, meidän jos kenen luulisi olevan jo kokeneita erossaolijoita, sillä viimeiset kahdeksan kuukautta on pisin aika, minkä olemme yhdessä viime vuosien aikana viettäneet...

Muiden kommentit siitä, kuinka aika menee yllättävän nopeasti eivät myöskään auta, sillä aikahan menee tasan sitä samaa nopeutta kuin aina. Jotkut päivät, viikot tai jopa kuukaudet saattavat tuntua nopeammilta kuin toiset, mutta sitten on niitä päiviä jotka kestävät IKUISUUDEN ja tasapainottavat tilannetta huomattavasti. Kaikkeen kuitenkin tottuu, ja onhan tässä hyviäkin puolia: ei ole montaa niin hienoa tunnetta kuin toivottaa kotiin puoliso monen kuukauden erossaolon jälkeen. Toista ei todella pidä itsestäänselvyytenä!

Tosiassahan mies lähti jo muutama viikko sitten, mutta lähdöstä tuli vasta nyt julkista tietoa. Saatoin miehen lentokentälle, josta hänet lennätettiin San Diegoon laivalle, joka suuntasi siitä sitten eteenpäin. Lähdön hetki oli todella surullinen, sillä olen maailman surkein hyvästelijä. Me odotimme lähtökäskyä sanomatta mitään. Mitä siinä kohtaa enää edes sanoo toiselle, jota ei välttämättä näe koko loppuvuonna? Tule ehjänä takaisin? Soitetaan muutaman viikon päästä, jos yhteys toimii?

Tyydyin vain hengittämään syvään - eiköhän kaikki tärkeä ollut jo sanottu. Onneksi sähköposti toimii suurimman osan ajasta. 

Fair winds and following seas my love <3

Fresno Chaffee Zoo

Kävimme muutama viikko sitten Fresnon eläintarhassa, kun satuimme saamaan ilmaisliput ystäviltä. Olen aina eniten innoissani menossa eläintarhoihin, mutta sitten paikan päällä iskee sääli ja masennus, eläinraukat. Andean kondori, jonka siipien väli on 10 jalkaa, ei mahtunut edes kunnolla lentämään häkissään :( Eksoottisempia eläimiä on silti mielenkiintoista käydä tsekkaamassa, sillä itsehän olen lähinnä Ähtärin eläinpuiston nähneenä aikalailla Animal Planetin ja Avaran Luonnon armoilla mitä tulee eläintietämykseeni.

Ajatuksia lauantaihin

Kaunista viikonloppua!

Random facts

Jenni haastoi mut jo aika sitten listaamaan kahdeksan randomia kuvaa, mutta muokkaan haastetta hieman ja laitan randomeja faktoja kuvien sijaan.

Tämän tunnustuksen säännöt menevät kuitenkin näin:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle bloggaajalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. Näytä kahdeksan satunnaista kuvaa kuvateksteineen.

En ole vielä listannut satunnaisia asioita elämästäni, joten here we go:

1. Harrastin 12 vuotta sirkusta, ja lapsuuden toiveammattini oli sirkustaiteilija.

2. Harrastin myös painia muutaman vuoden, ja voitan tällä faktalla yleensä kaikki Kuutamolla-henkiset visat kun kukaan ei usko mun voittaneen kahta kotikaupunkini mestaruutta - toisen 26 kg painoluokassa kun ei ollut vastustajia ja toisen ihan itse pistevoitolla 10-0. 

3. Hain lukion jälkeen ammattikorkeakouluun lukemaan International Businessia, ja vaikka ala ei mulle sopinutkaan, oli vuosi yksi parhaista - tapasin huikeita tyyppejä joita ilman elämäni olisi jotain aivan muuta. Jälkikäteen olen kyllä katunut humanistilinjalle lähtöäni, veikkaisin työpaikkatarjonnan olevan noin tuhatkertaista ib-tradenomille tähän nykyiseen tutkintooni verrattuna.

4. Tatuoin naamani tarhassa 15 Turtles-tatuoinnilla, päivää ennen tarhakuvausta.

5. Lempikaupunkini ikinäikinä on New York, johon haluan ehdottomasti mennä takaisin ainakin neljätoista kertaa. Kävin kaupungissa vuonna 2008, jolloin olin myös USA:ssa ensimmäistä kertaa. Postauksen kuvat ovat myös siltä reissulta.

6. Inhoan avovettä, enkä voisi kuvitella hyppääväni keskellä järveä veneestä uimaan. Vihaan myös niitä kaikkia kasveja jotka kietoutuvat jalkoihin, vaikka en kyllä taida tietää ketään, joka niistä pitäisi.

7. Taisinkin jo aiemmin mainita Family Guy -pakkomielteestäni, mutta vastaavan telkkarikoukuttumisen on aiheuttanut myös Gilmore Girls, Frendit ja Sinkkis - osaan ulkoa suurimman osan reploista ja onnekseni jaan tämän riemun parhaiden ystävieni kanssa; ei mene hyvät vitsit hukkaan kun aina joku tajuaa viittaukset sarjoihin.

8. Mulla on aika voimakas hammasneuroosi ja panikoin asiasta ahdistavan paljon. Sääliksi käy kavereita, jotka joutuvat paasaukseni uhriksi säännöllisin väliajoin. Muistakaa siis kunnollinen hammaslankaus!

Kadun vähän tätä haasteen muokkaamista, näitä faktoja on yllättävän vaikea keksiä :D Kiitos vielä Jennille haasteesta! Kaikki ovat tainneet vastaavan jo tehdä, joten skippaan haastamisen tällä kertaa. Kuka tahansa saa toki myös tarttua tähän, varsinkin jos on uudehko bloggaaja eikä ole vielä kyseistä listausta tehnyt. (Yks lisäfakta: tykkään tehdän näitä haasteita, mutta otan naurettavat paineet haastettavien blogien keksimisestä, sillä unohdan heposti hyvätkin blogit ellen heti laita niitä Readeriini. Pienemmän yleisön lemppariblogeista saa vinkata, etenkin niistä, jotka eivät yllä blogilistan top-50:iin! Ja ehdottomasti omasta, jos siellä joku lukijoista sellaista kirjoittaa :) )