Olen suhtautunut koko hommaan todella ristiriitaisin fiiliksin, välillä ryven itsesäälissä ja vihaan laivastoa ja miehen työtä, ja välillä taas koen jonkinlaista voimaantumista ja päätän ottaa tämän tilaisuutena vaikka mihin (ei mennä yksityiskohtiin vielä). Sitten taas suutun ja lopulta alistun kohtalooni sillä itsehän olen tämän tien valinnut. Niin, onko mulla edes oikeutta valittaa kun tiesin komennuksen olevan edessä? Kokeneet laivastovaimot suhtautuvat laivan lähtöön ihailtavalla tyyneydellä, ja heitä katsoessani mietin, helpottaako tämä omalla kohdallani koskaan. Ehkä he osaavat jo peittää pelkonsa ja ahdistuksensa, sillä eihän se auta mitään - tilanteesta on nyt vain selvittävä. Toisaalta, meidän jos kenen luulisi olevan jo kokeneita erossaolijoita, sillä viimeiset kahdeksan kuukautta on pisin aika, minkä olemme yhdessä viime vuosien aikana viettäneet...
Muiden kommentit siitä, kuinka aika menee yllättävän nopeasti eivät myöskään auta, sillä aikahan menee tasan sitä samaa nopeutta kuin aina. Jotkut päivät, viikot tai jopa kuukaudet saattavat tuntua nopeammilta kuin toiset, mutta sitten on niitä päiviä jotka kestävät IKUISUUDEN ja tasapainottavat tilannetta huomattavasti. Kaikkeen kuitenkin tottuu, ja onhan tässä hyviäkin puolia: ei ole montaa niin hienoa tunnetta kuin toivottaa kotiin puoliso monen kuukauden erossaolon jälkeen. Toista ei todella pidä itsestäänselvyytenä!
Tosiassahan mies lähti jo muutama viikko sitten, mutta lähdöstä tuli vasta nyt julkista tietoa. Saatoin miehen lentokentälle, josta hänet lennätettiin San Diegoon laivalle, joka suuntasi siitä sitten eteenpäin. Lähdön hetki oli todella surullinen, sillä olen maailman surkein hyvästelijä. Me odotimme lähtökäskyä sanomatta mitään. Mitä siinä kohtaa enää edes sanoo toiselle, jota ei välttämättä näe koko loppuvuonna? Tule ehjänä takaisin? Soitetaan muutaman viikon päästä, jos yhteys toimii?
Tyydyin vain hengittämään syvään - eiköhän kaikki tärkeä ollut jo sanottu. Onneksi sähköposti toimii suurimman osan ajasta.
Paljon jaksamisia sinnepain! Itse olin myos vuosia kaukosuhteessa ja huomasin saman, etta monien kuukausien erossa olon jalkeen arvosti yhteista aikaa paljon enemman! <3
VastaaPoistaSe on kyllä ehkä ainoa hyvä puoli tässä, mutta on sekin jo jotain :) Kiitos tsempistä!
PoistaPaljon tsemppiä ja aurinkoisia päiviä sinne!
VastaaPoistaKiitos samoin, toivotaan, että parin viikon päästä varsinkin Tampereella paistaa aurinko ihan mahdottomasti ;)
PoistaJaksuja täältäkin tosi paljon !
VastaaPoistaOlen suht' uusi lukija ja vaikka olenkin eri ikäluokkaa, niin jenkeissä asuneena luen aina mielenkiinnolla muiden kokemuksista. Sulla on tosi kiva blogi :)
Kiva kun oot löytänyt tänne, iloitsen jokaisesta lukijasta aina ihan hävettävän paljon :) Missä päin asuit? Kiitti jaksamisista!
PoistaTsemppiä sinne! <3
VastaaPoistaKiitos ihana <3
PoistaVakavaksi vetää. Saat kyllä valittaa, vaikka tiesitkin komennuksen tulevan, ei se tieto varmasti ole tehnyt tästä lähtemisestä todellakaan yhtään helpompaa. Hugs! <3
VastaaPoistaNo ei kyllä, se on totta. Viime kerralla oli niin eri kun oli itsellä kaikkea, gradua, töitä, perhettä ja kavereita... Mutta kyllä tämä tästä! Halit itselles <3
PoistaPaljon tsemppiä! Nyt vain kaikenlaisia uusia harrastuksia kehiin, ja niin kuin aikaisemmin jo sanottu, ja jos epätoivo iskee, ajele tänne Bay Arealla kyläilemään.
VastaaPoistaNiinpä, kuumeisesti yritän keksiä mitä tässä helteessä voi harrastaa :D Kiitos kutsusta, voin hyvinkin tarttua siihen. Palo Altoon haluaisin IKEAssa käymään ennen elokuuta, eli vähän niinkuin hoodeilla olisin!
PoistaEi ne deployments:t koskaan muutu helpommiksi. Ja kaikki, jopa kokeneet puolisot kay lapi ihan samat tunteet - trust me. Onko teidan unitilla FRG? Usein aika kuluu vahan paremmin, kun pidat sosiaalisia kontakteja ylla ja olet tekemisissa Navyn ja unitin kanssa. Ennen kaikkea FRG:n ihmiset ovat samassa tilanteessa ja ymmartavat toisiaan.
VastaaPoistaMiehen commandillä ei ole FRG:tä, mikä on kyllä tosi harmi. CO ei myöskään sellaisen perustamiseen kannusta, sillä command on niin iso, että vain muutama kymmen deploy samaan aikaan, ja FRG:n ylläpitoon ei juuri riitä kiinnostusta silloin kun oma puoliso on kotona. :( Muutaman samassa tilanteessa olevan tunnen ,eli voin hyvin mielin heille vuodattaa ärsytystäni ja he onneksi ymmärtävät :) Onneksi olemme jo yhden deploymentin kokeneet, eli tiedän edes jotenkin mitä odottaa, vaikka tilanne onkin nyt aivan eri kun olen täällä enkä Suomessa.
PoistaEn tieda, miten tuo FRG toimii Navy:n puolella, mutta Army & AF kuvioissa CO CC vastaa FRG:sta, ja useimmiten CO CC:n puoliso on vastuussa FRG:n toiminnasta (jooh, on omakohtaista kokemusta...). Mutta on paljon Army ja AF units, missa FRG ei ole kovin aktiivinen, kun ketaan ei kiinnosta, CO CC on single, eika delegoi puuhaa muille yms.
PoistaCheckaa myos, jos teilla on spouse groups:ja basessa.
Ja jos aika tulee pitkaksi, ja kaipaat seikkailua, aina on Space A travel :-)
Heh, kuulostaapa erikoiselta tuo CO CC:n puolison mukanaolo..! Tämä base on muutenkin todella epäaktiivinen, mutta onneksi edes joitain tapahtumia järjestetään. Space A:tä tutkin juuri eilen, mutta lähin niitä tekevä base on kolmen tunnin ajomatkan päässä, meiltä ei pääse mihinkään. Mulla on enää muutama hassua viikko Suomeen, eli eiköhän se aika kulu yllättävän nopeasti, siellä varsinkin :)
PoistaJaksamisia täältäkin!
VastaaPoistaKiitos! Joko olet päässyt matkaan?
PoistaEn vielä, mutta me itseasiassa saatiin NOA2 vihdoin pari päivää sitten! Eli toivottavasti pian!
PoistaJihuu, ei enää kauaa siis! Keep me posted :)
PoistaTosi paljon tsemppiä!! Nuo hyvästit on aina kaikista kauhein osa. :/ Hui, tulipas mieleen oman kihlatun vaihto-opiskelut Kiinassa.. Totta kyllä joka sana, että välillä aika tuntuu menevän niin nopeasti, että tuntuu jo, että eihän tässä mitään, mutta taas ne jotkut piiiiitkäääääät päivät tasottaa kyllä tilanteen...
VastaaPoistaTerkuin ahkera lukija ja tosi laiska kommentoija
Tsempit!
Kiitos! Ja kiitos kun kommentoit! Tänään on kyllä ollut maailman pisin perjantai, eli kyllä vaan ne tasoittuvat, torstai kun tuntui lentävän ohi. Mutta eiköhän tämä tästä, päivä kerrallaan :)
PoistaTsemppiä! Nuo kommunikaatiometodit kuulostavat kyllä astetta hankalemmilta. En oikein osaa edes kuvitella, miltä kaukosuhde tuntuisi ilman lähes-jokailtaista skype-hetkeä, jolloin toisen jopa näkee. Itse kun olen tolkuttoman huono kirjoittamaan sähköposteja. :/
VastaaPoistaKiitos! Skypeilyyn meikäkin on tietty tottunut, mutta ei auta :( Port visiteillä sekin onnistuu, mutta niitä on vain muutama koko komennuksen aikana. On tässä toisaalta jotain romanttistakin, sain tänään nimittäin käsinkirjoitetun kirjeen mieheltä. Viime kerrasta onkin jo hetki kulunut :) Tsemppiä myös teille, ei se erossaolo ikinä helppoa ole.
Poista