perjantai 18. tammikuuta 2013

"I think about getting healthy and fit, then I think about pizza. Pizza usually takes priority."

Kävimme Wendy'sillä nappaamassa lounasta ja pistin merkille muutamia juttuja mitkä eroavat Suomesta täkäläisessä pikaruokakulttuurissa. Täällä työntekijät ovat huomattavasti vanhempia kuin Suomessa, sillä keski-ikäisiä tai sitä vanhempia työntekijöitä ei Mäkkäreissä Suomessa näy. Täällä se on kuitenkin ihan normaalia.
IMAG0477-001
Juomat ovat aina free refill (kuten myös muissa ravintoloissa), eli limsaa saa vetää niin paljon kuin jaksaa. Mies ei millään meinannut Suomessa ymmärtää, että joka lasista maksetaan erikseen, samoin kuin kahvikupista kahvilassa... Limsan katteet ovat Suomessa ihan älyttömät.
Pikaruoka
Ilmaisena saa myös dippikastikkeet, mitkä Suomessa on aina maksullisia (paitsi nuggettien kanssa). Jotkut saattavat veloittaa ylimääräisistä, mutta esimerkiksi Wendy'sillä, Chick-fil-Assa ja Mäkkärissä (ja muissa peruspaikoissa) saa kaksi ilmaiseksi, enemmänkin jos työntekijää ei kiinnosta.
IMG-20130113-WA0000-001
Täällä on myös käsite "dollar menu", eli dollarilla saa vaikka mitä, mikä normaalisti Suomessa maksaa useamman euron - vitosella saa koottua jo niin paljon ruokaa että varmasti paukkuu verisuonet.
IMAG1234-001
Hamppareiden muokkaamiset on myös lähes poikkeuksetta ilmaisia, eikä ylimääräisestä juustosta, salaatista tai mistä tahansa muutoksista veloiteta ekstraa.
IMAG0856-001
Tällainen löytyi Targetista... Mitä tapahtui lääkäripakeille, joissa oli stetoskooppi ja joku leikkiruisku?
Täällä on muuten tapana ilmoittaa kalorimäärät kaikkien ruokien perässä esim. ruokalistoissa, mikä on todella ahdistavaa, heh. En muista tehdäänkö Suomessa myös näin? Suomen mäkkäreissä ne taitavat olla ainakin tarjottimen alustan kääntöpuolella, mutta täällä ne on very much in your face.

Huh, tulipa nälkä tätä kirjoittaessa :D Kuvat on tosiaan pitkin viime syksyä ja talvea napattu, ei suinkaan mikään viime viikon ruokapäiväkirja.

6 kommenttia:

  1. Testattiin Kalifornian reissulla mahd. monta pikaruokaketjua ja huomasin samoja juttuja, etenkin vanhat työntekijät yllätti, myös muualla kun ravintoloissa. Tykkäsin ehkä eniten Burger Kingista ja Taco Bellista.:D

    Sulla on varmaan jonkun verran kokemusta tästä välimatkan reissaamisesta, niin anna jotain vinkkejä miten mä selviän tästä jetlagista. Yritän olla nukkumatta päivällä, mutta sitten yölläkin on hankala saada nukuttua ja on oikein paha olo, kun on nukkunut niin vähän. Ei olla oltu Suomessa kun vasta torstai-illasta (nyt siis la-aamu), että kai siihen vähän aikaa menee, mutta olo on välillä melko sietämätön!

    Kalifornia oli kyllä upea paikka, ei sieltä olis millään malttanut lähteä! Autokuskille se oikealle kääntyminen aiheutti välillä pientä koomailua ja stop-merkitkin alko jo hieman raivostuttamaan.:D ruokakaupat sen sijaan oli ihan huippuja, niissä olisi voinut viihtyä vaikka kuinka kauan kun aina löytyi jotain ihmeteltävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeei, ihana ku kommentoit, olin vallan unohtanut käydä kurkkaamassa miten teijän reissu suju! Siinä olikin lukemista :) Täytyy palata niihin kun pääsen itsekin reissaamaan etelämmäs.

      Jetlagin kanssa oon maailman huonoin, varsinkin kun oon muutenkin huono nukkumaan. Peukkusääntö on kait et niin monta tuntia kun aikaero on, niin niin monta päivää menee aikaerosta toipumiseen, eli teillä 10 päivää. Tää on aika hyvin ainakin itsellä pitänyt paikkansa, eli toivottavasti teilläkin helpottaa pian :)

      Ruokakaupoista tykkään täällä kans, oon yrittäny käydä kaikissa erilaisissa ihan vaan huviks tsekkaamassa mitä kaikkea löytyy. Harmi, ettei läheltä löydy Whole Foodsia, joka on ihan paras!

      Poista
  2. Täällä ei tarvitse ilmoittaa kalorimääriä, mikä häiritsee minua ihan suun-nat-to-mas-ti!! Ravintolassa kun on niitä "alle 700 kaloria"-menuvaihtoehtoja, niin miettii vaan, että ilmeisesti sitten kaikissa muissa menuvaihtoehdoissa on YLI 700 kaloria... jaiks... ja pikaruokapaikoissa ei yleensä kaloreista ole nähtävillä mitään mainintaa. Vaikeuttaa huomattavasti, kun yrittää vähän katsoa syömistään, että saisi joulun aikana kertyneitä kiloja karistettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä oon niitä ihmisiä, joille tässä asiassa tieto lisää vaan tuskaa, eli parempi jos ei tiedä ;) Joskin nyt niitä on väkisinkin tullut tuijoteltua ja välillä ahdistaa mitä kaikkea sitä tuleekaan syötyä...

      Poista
  3. Eiih luin tan just ennen lounastaukoa, arvaa vaan kiinnostaako mun purkkikeitto enaa :D

    Emmi

    VastaaPoista

Hiphei ja hurraa, meikä tykkää kommenteista!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.