Juhlajuttuja

Tänä viikonloppuna meillä on aihetta juhlaan; sain vihdoin graduni palautettua (woooo!), ja mies viettää tänään synttäreitään. Sain houkuteltua myös ystäväni rannikolta meille viikonlopuksi ja suunnitelmissa on ainakin tehdä korvapuusteja, kilistää skumpat, juhlia pian saapuvien kavereiden kanssa ja vähän nauraa järkyttävälle nasaalihonotukselleni mikä on tämän nuhan seurauksena lähtenyt ihan käsistä.

Ihan turha nauraa, kokeilkaa ite kuinka vaikeeta koristelu on :D Erityisen ylpeä olen vasemman alakulman sydämestä (kyllä vaan, se on sydän).

SF part 2.

Sunnuntaina kiertelimme Lombard Streetille, Pier 39:lle (merileijonia wuu) ja vaeltelimme muutenkin aina sinne, missä näytti olevan jotain kiinnostavaa. Arkkitehtuuri on kaupungissa niin kaunista, että voisin kuljeskella katuja ihailemassa erkkeritaloja tuntitolkulla. Alla näkyvä valkoinen torni on Coit Tower, näköalatasanne yhdellä kaupungin korkeimmista kohdista. Sinne kipuaminen oli oikeasti aikamoinen homma, mutta näkymät olivat mahtavat!

Niin, tässä niitä näkymiä haha. Emme jaksaneet jonottaa huipulle asti, kun maastakin näki kauas. Kameralle ne eivät vain tallentuneet yhtä nätisti. Mental pictureseja nappailtiin senkin edestä!

Lombard St. Tämä on vain todella mutkikas katu, mutta turisteja oli jonoksi asti. Hieman hämmentävää kun sitä oikein miettii, mutta siellä mekin seisoa nökötimme kamerat kädessä.

 Treffasimme vielä kotimatkalla ystävääni, ketä en ole nähnyt hänen muutettua takaisin Jenkkeihin vuosia sitten. Aika ihana päätös viikonlopulle.

SF

Reissusta selvittiin hengissä mutta nyt flunssan saattelemana korisen täällä sohvannurkassa, hörpin glögiä (kyllä vaan, IKEA ei pettänyt!), ja yritän naputtaa viimeisiä rivejä graduun. San  Francisco oli aivan huikea kaupunki, olin koko viikonlopun aivan tohkeissani. Rakastan suuria kaupunkeja, ja ikävöin vilkasta kaupunkielämää enemmän kuin ajattelinkaan - täällä sisämaassa kun ei ihmismäärillä juuri juhlita. Tästä tulee nyt kunnon kuvatykitys, toivottavasti teidän selaimet jaksaa ladata :) Jätin osan seuraavaan kertaan, eli lisää on tulossa!

Golden Gatella oli todella kylmä, kuten koko kaupungissa. Merituuli puhalsi ja olin jatkuvasti kylmissäni. Onneksi oli Uggsit, vaikka en Suomesta lähtiessäni uskonutkaan niille tulevan täällä käyttöä.

 Näkymä Golden Gatelta kaupunkiin päin.

 Kiersimme kaupunkia pääosin jalan, ja sen kyllä huomasi - mäkiä ylös ja alas kipuaminen tuntuu jaloissa edelleen. Kaupungissa ajaessamme tuntui hirvittävältä tulla korkeita mäkiä alas, enkä tiedä miten kukaan selviää siellä manuaalivaihteilla... Mäkilähdöt ovat vähän eri luokkaa. En muutenkaan ole tottunut ruuhkassa istumiseen joten kävely ja julkinen liikenne olivat ehdottomasti kätevämpiä.

Miten ihmiset parkkeeraavat näillä käduilla, en käsitä.

Pointtina tässä kuvassa oli esitellä älytöntä alamäkeä ja vastapuolella olevaa ylämäkeä... Ignooratkaa mut, näin juuri kuvanottohetkellä zeppeliinin ja se meni sitten siinä.

Bay Bridge

Ensimmäisenä päivänä kävimme Golden Gatella ja katsomassa Painted Ladiesit, söimme ihania ruokia niin paljon kuin ehdimme (mm. kylmäsavulohibageleita woop! Kalapuikkoja lukuunottamatta meillä päin saa kalaa vain kerran kuussa - no joke), ja kiersimme muutamat kaupat. Eniten riemuissani olin Zarasta ja Hennesistä, hah.

Painted ladies, kuuluisat seitsemän viktoriaanista taloa, jotka esiintyvät usein tv-sarjoissa ja elokuvissa.

Kaupungissa oli todella paljon turisteja, ja pitkästä aikaa kuulin myös suomea, jos ei skype-puheluita lasketa. Downtownissa on useampi alue joille ei kannata mennä, ja muutenkin kodittomien määrä tuli hieman yllätyksenä. En uskaltaisi liikkua kaupungissa pimeän tullen yksin, nytkin juna-asemalle mennessämme tuntui turvattomalta kävellä laitapuolen kulkijoiden keskellä. Askel tihentyi todella nopeasti kun tajusimme kaiken muun liikenteen kaikonneen ympäriltämme. Ja tämä oli vain muutama kortteli pääkadusta sivussa! Frisco on tunnettu tästä ongelmasta maanlaajuisesti, ja jopa Lonely Planetimme osasi tästä varoittaa... Päivisin kuitenkin oli oikein rentoa kuljeskella katuja ja ihmetellä huikean kauniita taloja, eikä rikkaammilla alueilla ongelmia näkynyt samoin kuin iltaisin keskustassa.

Rättiväsyneenä hotellilla selvitin vielä seuraavan päivän ohjelmaa ja reittejä.

Serendipity

Olen aina uskonut todella voimakkaasti siihen, että asiat tapahtuvat syystä. Osittain siksi, että se helpottaa epätoivon hetkellä edes hieman, ja toisaalta siksi, että asiat ovat aina järjestyneet. Aikaa saattaa kulua, mutta jälkeenpäin se vasta onkin helppoa tarkastella kaikkia niitä hyviä asioita mitä epäonnistumisista ja huonosta tuurista on seurannut.

Kun sain ensimmäisen kerran kuulla päätyneeni opiskelijavaihtoon etelä-Teksasin pieneen rajakaupunkiin Laredoon en todella ollut järin innoissani, mutta nyt ei voi kuin ihailla sattuman vaikutusta elämään - tapasin mieheni juurikin siellä, urban sociology -kurssilla jonka valitsin aivan sattumalta viime tipassa. Yhteisten tuttavien kautta mies uskalsi tulla luentojen ulkopuolella juttelemaan ja siitä se lähti... Vietimme suurimman osan vaihtokeväästä erottamattomina, mutta emme siltikään tienneet mitä tehdä kesän tullessa. Mies oli jo päättänyt liittyä laivastoon, ja minulla oli vielä monta vuotta koulua edessä, puhumattakaan oleskeluluvan saamisen vaikeudesta. Mitä lähemmäs lähtö tuli, sitä varmemmin kuitenkin tiesimme ettei tästä voi päästää irti :) Palasin Suomeen noin tuhannen itkukohtauksen jälkeen vain palatakseni muutama viikko myöhemmin Teksasiin, hyvästelin miehen laivastoon ja palasin taas Suomeen. Vietimme koko pitkän syksyn erillämme, mies ensin Chicagossa ja sitten Floridassa ja sinne matkustin taas jouluksi, sillä laivasto kielsi kaikki ulkomaanmatkat siltä talvelta. Tällä reissulla mies kosi, ja häitä juhlimme seuraavana keväänä Suomessa. 

Seuraavan syksynä saimme viisumipaperit lähtemään ja täällä sitä ollaan, vihdoinkin. Suurimman osan avioliitostamme olemme viettäneet erillämme, mutta en epäile hetkeäkään etteikö se olisi vaivan arvoista - on vaikea kuvitella tilannetta minkä vuoksi heittäisimme hukkaan jotain minkä puolesta olemme joutuneet taistelemaan näin kovasti. Pisimmillään vietimme erossa 8 ja puoli kuukautta, johtuen suurimmaksi osaksi miehen seilauksesta pitkin Tyyntä Valtamerta. Valitettavasti tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta, uusi komennus tulee ennemmin tai myöhemmin... mutta silloinkin olemme varmasti taas yhtä komennusta vahvempia. (Mielenkiinnolla odotan miltä tuntuu kun virallinen ilmoitus lähdöstä tulee, siitä hetkestä on varmasti kaikki järkiperäinen ajattelu ja "kyllä tää tästä, täähän on oikeestaan ihan hyvä juttu" -selittely kaukana :D mutta sitten myöhemmin seestytään ja kerrataan mitä kaikkea ihanaa siitäkin seurasi. Itsensähuijaamisen oppitunti nro 1.)

Joka tapauksessa on välillä hassua ajatella mihin kaikkialle sitä pienet (ja vähän suuremmat) päätökset elämää vievätkään. Enpä olisi ikinä ajatellut päätyväni teksasilaisen sotilaan vaimoksi Kaliforniaan kun laitoin hakupaperit vetämään vaihtoa varten :)

Miten siellä on puolisoita tai parhaita kavereita tavattu? Tai onko muita outoja sattumuksia osunut elämään? Olisipa kiva lukea teidänkin kokemuksia!

Ajokortti

Tonks, sanoi Jamba Juice -mukini kun kilistin sitä ajokortin saamisen kunniaksi! Olen ollut kohtalaisen jumissa kotona päivisin ilman ajokorttia (mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli ihan hyvä asia gradun kannalta...), mutta nyt on uusi ääni kellossa: pääsin ajokokeesta läpi woop! Kirjalliset läpäisin jo muutama kuukausi sitten, mutta inssiä en uskaltanut varata ennen kuin olin suhteellisen varma osaamisestani. Autoa olen ajanut vuosikaudet, mutta en ikinä hirveän aktiivisesti, enkä varsinkaan näin vilkkaan liikenteen keskellä.

Viime viikonlopun ajelimme paikallisen katsastusaseman ympäristössä kertaamassa reittejä ja nopeuksia, ja maanantai-iltapäivänä sain vihdoin ajokokeen suoritettua. 20 minuuttia kurvailtiin ympäri kaupunkia,  peruutettiin kolme autonmittaa ihan rennosti siinä tiensivussa ja that's it. Ei edes parkkeerattu mihinkään, mikä oli vähän outoa mutta selittää kyllä todella hyvin täkäläisten parkkeeraustaidot. Kyllä helpotti, ajokortti kun on pakollinen täällä, ja auttaa nyt työnhaussa, harrastuksissa ja muussa assimiloitumisessa. Onneksi kirjallisten jälkeen täällä saa ajaa autoa niin kauan kun kyydissä on joku jolla on ajokortti ja voi tarvittaessa tarttua rattiin, eli sain harjoitusaikaa aina kun olin miehen kanssa liikkeellä.

Nyt aion mennä ainakin yksin shoppaamaan, kiertää kaikki lähiostarit ajan kanssa ja mennä Navy Exchangeen tuhlaamaan loput rahat Starbucksiin ja naurettavan halpoihin meikkeihin. Huhu, kiireiset ajat tiedossa.

(Now I'm going to go alone, at least shoppaamaan, rotate lähiostarit all the time and go with the Navy Exchange to spend the rest of the money Starbucks and ridiculously inexpensive make-up. Rumor busy times known - toivottavasti mies ei tajua mitä suunnittelen vaikka Google translatea käyttäisikin ;)