"There's nothing 'good' about a goodbye. It was a very bad bye."

Ensimmäiset hyvästit on nyt sanottu ja melkein naurattaa jo oma vetistely, vaikka oonkin tosi hyvin tsempannu viime aikoina. Itsehän tunnetusti itkeä tirautan vähän joka väliin, mutta yllättävän rauhallisin mielin olen lähtöön suhtautunut, ehkä jopa vähän kärsimättömästi odottanut että koska tämä kiire ja stressi lakkaa ja saan istua lentokoneeseen miehen viereen, kilistää skumpat ja aloittaa jokamatkaisen valituksen lentomatkustamisen ahdistavuudestaja epäeettisyydestä. Ehkä jopa haukkua lentokoneruokaa vähän ja pyöritellä silmiäni kitisevälle lapselle nelosrivissä?

Pointtihan oli se, että itku tulee. Viimeisten päivien vetistelyä on vaikea ennakoida, mutta voisin kuvitella veljeni häiden muutama päivä ennen lähtöä avaavan hanat kertarysäyksellä, eikä siitä sen jälkeen loppua ehkä tulekaan. Olen muutenkin kova ikävöimään ja varmasti itken ikävääni moneen kertaan, mutta yritän myös kovasti keskittyä siihen, miksi tämän teen ja kuinka onnellinen tulen vielä olemaankaan.

Minä (ja ilmeisesti muutama muukin lähipiiriläinen) on suhtautunut tähän kuin opiskelijavaihtoon, koska tarkoituksenammehan on tulla takaisin nykyisen sopimuksen päätyttyä, joskin nyt kyseessä on useampi vuosi kuukausien sijaan. Älkää kuitenkaan peljätkö, kolme vuottahan menee ihan hujauksessa! Kukaan ehdi edes huomaamaan meikän poissaoloa, ja vähiten minä teidän. Ehhe.

Toivon, että ehdin sanomaan kaikille heipat kunnolla, mutta jos en, ei se maailma siihen kaadu. Pianhan me taas nähdään, ettekä te mihinkään ajatuksista katoa! Jotain olen siis tehnyt oikein, että minulla on niin valtava määrä rakkaita ihmisiä elämässäni, joita voin merten takaa ikävöidä. Ja se jos mikä lämmittää enemmän kuin sata Kalifornian aurinkoa yhteensä.

 Kuvat: weheartit