Heja IKEA!

Meijän aika on kulunut huonekaluja metsästäessä ja viime viikonloppuna miekkonen keksi seitsemältä (!!) aamulla, että lähdetään IKEAan. Lähin sijaitsee Palo Altossa, kolmen tunnin matkan päässä, joka taittui railakkaasti meikän laulua kuunnellessa ja miehen yrittäessä tunkea edes jotain, ihan mitä tahansa cd:tä soittimeen millä saisi mut hiljaseks (hähää, eipä toiminu, osaan todistetusti hyvin lahjakkaasti laulaa myös klassisen musiikin tahtiin!).

Matka oli vuoristoinen ja näkymiltään tosi kaunis, ja tienvarsilla oli ihania pikkukojuja joissa myytiin hedelmiä suoraan pellolta. Meijän mansikkakori maksoi 2 dollaria, eli eipä olleet hinnalla pilattuja.

Lopulta perillä ostimme telkkaritason lisäksi perus puolukkahillot, viherkasvit ja kynttilävaasit, ja kävimme vetämässä lihapullat ja kylmäsavulohet naamaan (tai siis minä, mieshän söi tasan ribsejä ja ranskiksia ja aika randomia Wasan näkkileipää siinä sivussa). Loppuilta kuluikin sitten näissä merkeissä:

Meikän toistaiseksi ainoa kenkäostos myös kuvassa, btw!

olikohan tää se kohta kun alettiin purkaan koko kirottua tasoa? hymystä päätellen sanoisin että ei.

Eikä jäänyt kuin kaksi ruuvia kokonaan puuttumaan paketista, yksi palikka meni väärinpäin ja kuusi ylimääräistä mutteria pyörii tuossa ilman nimellistä funktiota (tämä siis oma asiantuntijan arvioni). Ei ollenkaan huono saldo! Näitähän voisi koota lisääkin, tähänkään pytinkiin ei mennyt kuin kaksi päivää.

Siinä se seisoo!

Tänä viikonloppuna jatkuu sohvan metsästys Fresnosta, toivotaan, että vihdoin tärppää! Alkaa tämä lattialla istuminen jo riittää. Lisää kuvia saatte talosta heti kun joku nurkka olisi sen verran siisti että kehtaisi niitä ottaa. Tällä hetkellä meikän matkalaukkujen sisältö on aika kivasti levittäytynyt suhteellisen laajalle pinta-alalle - sekä omaksi että etenkin miehen iloksi.

Tässä vielä samana aamuna napatut kuvat meijän kotitieltä. Lisää tulee pian, sain vihdoin selville mitä täällä saa kuvata ja mitä ei.

Hauskaa viikonloppua <3

28h myöhemmin

I made it! Perillä ollaan aurinkoisessa Kaliforniassa, istun just meidän toistaiseksi ainoan huonekalun (sängyn) päällä ja naputan unta odotellessa (mikä jetlägi? kello on kuus aamulla). Viime viikot on menny uskomattoman nopeasti, eikä tässä oo ollu valitettavasti juuri ylimääräistä aikaa blogata, mutta toivottavasti pian helpottaa. Mies palaa töihin ensi viikolla, joten sitä ennen täytyy selvittää kaikki vuokrasopimuksesta lääkärikäyntiin ja tutustua kaupunkiin ja jopa ostaa huonekalujakin muutama. Lennot tänne sujui yllättävän kivasti, ykkösluokassa ensin Helsingistä Chicagoon ja sitten sieltä Los Angelesiin. Matkalaukkuja ja erinäisiä veskoja oli mukana kunnioitettavat 8 kappaletta, joten meidän kahden matkanteko oli hyvin mielenkiintoista ja sisälsi aika paljon kirosanoja. Tästä syystä tulevat kuvat loppuvat Chicagoon, jossa jouduimme ensimmäistä kertaa liikuttamaan koko arsenaalimme tiskiltä toiselle - valokuvien ottaminen oli viimeisenä listalla kun piti saada laukkua toisen perään järkyttävän ihmismassan keskellä. Jonot immigrationiin olivat Chicagossa aivan kamalat, mutta onneksi saimme ikioman officerin jonottamatta (go military ids! and bless that person who was calling out "anyone in the military? please follow me") ja sain työlupaan liittyvät paperihommat kuntoon ennätysajassa ilman hetkenkään jonotusta. Tosiaan, military id:llä saa jos jonkinmoisia etuja, ja tämä on kyllä top kolmosessa, kuin myös se, että saimme viisi matkalaukkua lentokoneeseen ilman kuluja.

Tässä kohtaa vielä nauratti!

Anywhoo, ykkösluokka saa meiltä huikeat thumbs upit, mikään matka ei voi alkaa huonosti jos ennen lähtöä on skumppatarjoilu ja käyttöönsä saa oman tabletin ja ruokalistalta voi valita tasan sitä ruokaa mitä huvittaa syödä. Tällä kertaa en siis valittanut tajoilusta juuri yhtään, ja sekin vähä taisi liittyä siihen kuinka kinuskikastike sulatti jäätelön liian nopeasti. Traagistahan tuo oli, että sinänsä ihan validi vänkyilyn aihe.

Alkuun vähän suretti, mutta äkkiähän se siitä iloksi muuttu.

Viihdytin itseäni syömällä ja katsomalla mm. the Helpin. Kuvassa myös surullisenkuuluisa jäätelöannos ja Kahlua-kahvi.

Losista ajoimme vielä kolmisen tuntia pohjoiseen ja neljältä yöllä olimme vihdoin kotona. Näin ensinäkemältä talo on aivan ihana, alue todella viihtyisä, ilma hirvittävän kuuma ja säännöt tiukemmat kuin luulin, mutta tästä lisää ensi kerralla. Nyt yritän saada unesta taas kiinni (muuttuivat jo btw englanniks, kävipä nopeasti!).

Mitä uutta Suomeen kuuluu?

"There's nothing 'good' about a goodbye. It was a very bad bye."

Ensimmäiset hyvästit on nyt sanottu ja melkein naurattaa jo oma vetistely, vaikka oonkin tosi hyvin tsempannu viime aikoina. Itsehän tunnetusti itkeä tirautan vähän joka väliin, mutta yllättävän rauhallisin mielin olen lähtöön suhtautunut, ehkä jopa vähän kärsimättömästi odottanut että koska tämä kiire ja stressi lakkaa ja saan istua lentokoneeseen miehen viereen, kilistää skumpat ja aloittaa jokamatkaisen valituksen lentomatkustamisen ahdistavuudestaja epäeettisyydestä. Ehkä jopa haukkua lentokoneruokaa vähän ja pyöritellä silmiäni kitisevälle lapselle nelosrivissä?

Pointtihan oli se, että itku tulee. Viimeisten päivien vetistelyä on vaikea ennakoida, mutta voisin kuvitella veljeni häiden muutama päivä ennen lähtöä avaavan hanat kertarysäyksellä, eikä siitä sen jälkeen loppua ehkä tulekaan. Olen muutenkin kova ikävöimään ja varmasti itken ikävääni moneen kertaan, mutta yritän myös kovasti keskittyä siihen, miksi tämän teen ja kuinka onnellinen tulen vielä olemaankaan.

Minä (ja ilmeisesti muutama muukin lähipiiriläinen) on suhtautunut tähän kuin opiskelijavaihtoon, koska tarkoituksenammehan on tulla takaisin nykyisen sopimuksen päätyttyä, joskin nyt kyseessä on useampi vuosi kuukausien sijaan. Älkää kuitenkaan peljätkö, kolme vuottahan menee ihan hujauksessa! Kukaan ehdi edes huomaamaan meikän poissaoloa, ja vähiten minä teidän. Ehhe.

Toivon, että ehdin sanomaan kaikille heipat kunnolla, mutta jos en, ei se maailma siihen kaadu. Pianhan me taas nähdään, ettekä te mihinkään ajatuksista katoa! Jotain olen siis tehnyt oikein, että minulla on niin valtava määrä rakkaita ihmisiä elämässäni, joita voin merten takaa ikävöidä. Ja se jos mikä lämmittää enemmän kuin sata Kalifornian aurinkoa yhteensä.

 Kuvat: weheartit

Asuntoasiaa

Olen saanut muutaman ihmettelevän kysymyksen asuntoasioista ja nytpä saatte vastauksia, kiinnosti tai ei (come to think of it, ne kysymykset ovat todennäköisesti olleet hyvin kohteliaita jatkokysymyksiä älyttömään puhetulvaani asian tiimoilta..). Anywhoo, here goes: Yhdysvaltojen armeijan, laivaston, merijalkaväen jne. sotilaille maksetaan korvausta puolisoiden elatuksesta, riippuen sen alueen elintasosta missä puoliso asuu (known as BAH). Meidän tapauksessa mies on siis saanut jokakuisen korvauksen minun ulkomailla asumisen mukaan (ei valitettavasti erikseen Suomen, sillä kaikki ulkomailla asuvat saavat saman summan) koko siltä ajalta kun olemme olleet naimissa. Nyt kun muutan Jenkkeihin, muuttuu systeemi siten, että saamme joko kaupungin vuokratason mukaisen korvauksen, jonka turvin voisimme ostaa tai vuokrata talon tukikohdan ulkopuolelta, tai asua tukikohdassa, jolloin emme maksa vuokraa tai muita laskuja - emme vain saa enää tätä kuukausittaista korvausta. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä tässä tilanteessa asunnon metsästys olisi lähes mahdotonta, ja tukikohdassa asumisessa on etunsa: joku mm. hoitaa etupihamme nurmikonleikkuun ja tuholaistentorjunnan, ja vaihtaa lamput pyydettäessä (tulee arvoon arvaamattomaan kun mies lähtee komennuksille, oottakaa kun näette meijän katonkorkeudet!), eli win-win.Ottaen huomioon veden, sähkön, kaasun ja vuokran hinnat, ei korvaus kattaisi kaikkia laskuja yhtä näppärästi kuin nyt.

Tukikohta itsessään on kuin pieni kaupunki kaupungin sisällä, eli sieltä löytyy kaikki elokuvateattereista huonekalukauppoihin ja maissipeltojakin kuulemma löytyy. Porteilla tulee näyttää aina ID, eli kuka tahansa ei alueelle pääse, mikä tietenkin on turvallisuuden kannalta hyvä asia. Kääntöpuolena (?) on alueen todella tiukka poliisivalvonta, eikä valokuvia saa ottaa mistään, missä näkyy mitään turvallisuuteen viittavaa - tämä toisaalta ei varmasti poikkea hirveästi muiden maiden maanpuolustukseen liittyvistä ohjesäännöistä. Aluetta ei kuitenkaan normilähiöstä muuten erota, ellei kiinnitä huomiota aikamoiseen univormujen määrään ja hävittäjien ylilentoihin - joista ensimmäinen on vain ja ainoastaan plussaa.

Sellaista graduprokrastinaatiota tänään. Kirjoitan aiheesta lisää kun opin enemmän! Asuntoesittelyä tulossa myös heti kun pääkallopaikalle pääsen :) Heräsikö muita kysymyksiä?