maanantai 31. joulukuuta 2012

Another year in the books

Monessa blogissa on tainnut kiertää vaikka minkälaisia kuluneen vuoden retrospektiokyselypostauksia ja hyppään minäkin nyt tähän menneen pohdiskelun kelkkaan kun en mielikuvituksettomassa ja vähän yksinkertaisessa mielessäni muutakaan keksi. Nämä kysymykset nappasin Emmalta, jonka blogia suosittelen kenelle tahansa hyvää huumoria ja elämäniloa arvostavalle.

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen, ja kiitollisena ottanut vastaan niistä jokaisen. Muutamasta uudesta tuttavuudesta on tullut todella hyviä ystäviä, henkireikiä joita ilman elämä täällä olisi paljon haastavampaa. Vertaistuki on tässä elämäntyylissä äärimmäisen tärkeää - ei tätä hulluutta tajua kukaan yhtä hyvin kuin toinen laivastovaimo.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Paljonkin, muun muassa avantouinut, muuttanut Jenkkeihin, valmistunut filosofian maisteriksi, opetellut leipomaan pullaa ja ajamaan autoa täällä... Kaikenlaista uutta on ehtinyt tähän vuoteen mahtua.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Naimisissa oleminen kai lasketaan? Eli kyllä :)

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Toistan itseäni nyt vähän, mutta tänne muutto oli varmasti yksi mitä en hetkeen unohda, samoin kuin päivä, jolloin graduni hyväksyttiin. Juhannus kavereiden kanssa oli myös ihana, ja oikeastaan kaikki ne yliopiston kahvilassa/pihalla/kirjastossa vietetyt juoruamishetket, joiden ansiosta kirjojen parissa puurtaminen ja elämä ylipäätään eivät tuntuneet niin pahalta.

IMAG0472
5. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Aivan varmasti, onhan hiusten värikin aivan eri... Näin isot muutokset elämässä muuttavat ihmistä vähän väkisinkin. Olen ymmärtäväisempi erilaisuutta kohtaan, ja varmasti kohteliaampi kuin ennen. Itsepäisyydelleni en mahda mitään, mutta olen oppinut pitämään suuni kiinni edes joskus - jokaiseen idioottimaisuuteen mitä muut päästävät suustaan ei tarvitse tarttua. Vielä kun oppisin sensuroimaan ne omat idiotismit! Ainakin olen yrittänyt oppia kärsivällisemmäksi, mutta miehen naurahtamisesta päätellen tässä on vielä parantamisen varaa :) Toivottavasti kuitenkin parempaan suuntaan mennään koko ajan.

6. Oletko lihonut?
Samoissa lukemissa mennään.

7. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En.

8. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Enpä ole, taitaa olla vain kaksi elokuvaa jotka olen yksin käynyt katsomassa: King's Speech ja Ilves ja Poika (lol).

9. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En ole. Kielilävistyksen otin pois alkuvuodesta 10 vuoden jälkeen. 

10. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Enpä oikein osaa arvottaa tuttavuuksia näin, kaikista tykkään. 

11. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
Mitäköhän lupasin? Valmistuminen taisi olla yksi, eli sen pidin.

DSC01270
12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä, yksi ystävistäni sai pienen pojan, ja miehen perhekin kasvoi syksyllä.

13. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

14. Missä maissa kävit?
Tämä vuosi meni Suomessa ja Jenkeissä.

15. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Häämatkan, mielenkiintoisen työn ja oman auton.

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
23.8.2012

17. Mikä oli vuoden 2012 suurin onnistuminen?
Tänne asettuminen ja valmistuminen, no doubt.

18. …ja suurin epäonnistuminen?
Saamattomuuteni? Se hetki kun sain viimein gradun valmiiksi ja tajusin, että viimeistelyyn olisi oikeasti mennyt noin kuukausi, vaikka jotenkin kummasti sain siihen uppoamaan neljä. Ahhh prokrastinaatio ja jälkiviisaus.

19. Kärsitkö vammoista?
Monenlaisista - niin henkisistä kuin fyysisistä :D Selkäni on vihoitellut koko vuoden, ehkä ensi vuonna saisin lääkäriajan aikaiseksi? Aikamoisia lupailen. Syksyllä alkoivat myös polvet ärsyyntyä ja tätä käytänkin nyt hyvin tehokkaana tekosyynä jättää jalkakyykyt tekemättä salilla - vaihtoehtoisia liikkeitä jaloillehan ei ole.

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Lentoliput Kaliforniaan, Teksasiin ja Suomeen. Toukokuu tulejo!

21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Ystävät ovat olleet huikean ihania ja pitäneet mut järjissäni tämän kaiken keskellä. Mies (vaikka ajaakin meikän järjiltään aika ajoin), on myös syy miksi koti-ikävä on potemisen arvoista.

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Miehen? :D Niinkin paljon aikaa kun viettää toisen kanssa ei kiukuttelulta voi välttyä.
IMG-20121126-WA0000
23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokaan, huonekaluihin, lentolippuihin... Pääosin kaikkeen järkevään, ja olen nytkin yrittänyt keskittyä määrän sijasta laatuun ja vähentää päähänpisto-ostoksia erityisesti vaatteiden suhteen.

24. Mistä innostuit eniten?
Uuteen maahan ja tähän taloon muuttamisesta, töiden lopettamisesta, kesästä.

25. Vuoden 2012 ihmiset:
Veera, Laura, Essi. Äiti ja isä.

26. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Aika lailla samoissa mennään. Olen eri tavalla onnellinen kuin vuosi sitten, sillä silloin kaipasin miestä ja nyt kaipaan ystäviä ja perhettä. You win some, you lose some.

27. Lihavampi vai laihempi?
Samoissa mennään. Eikö tää kysymys tullu jo?

28. Rikkaampi vai köyhempi?
Rahallisesti köyhempi. Elämänkokemuksessa rikas ku pieni sika!

29. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
En tiedä, kirjoittaneeni graduni nopeammin? Kuntoilla olisin voinut enemmän, ja tietenkin matkustaa olisin halunnut. Luottanut siihen, että asiat järjestyvät kyllä.

30. …entä vähemmän?
Stressanut, panikoinut ja murehtinut. 

DSC01294
31. Miten vietit joulun?
Perheen kanssa vanhempieni ja veljen luona, hyvin perinteisin menoin. (EDIT:// Ajattelinpa jostain syystä joulua 2011, kun taas joulu 2012 meni Teksasissa miehen perheen luona.)

32. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En keksi mitään yksittäistä hetkeä, tai ainakaan mitään mistä tänne kirjoittaisin. Varmasti jotain kiukutteluja olisin voinut jättää väliin.

33. Rakastuitko vuonna 2012?
Kovasti ja aina vaan uudestaan <3

34. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
0.

35. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Walking Dead oli huikea, en malta odottaa sen jatkumista. Toinen hyvä oli kaikessa älyttömyydessään Honey Boo Boo. Ja Girls!

36. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En usko että olen yläasteen angstailujen jälkeen "vihannut" ketään. Aika voimakas sana.

IMG-20121223-WA0005
37. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Koulujutuilta tuskin ehdin lukea mitään muuta, mutta Hunger Gamesin luin ja se oli ihan ok. Yöpöydällä odottaa Water for Elephants, josta olen kuullut paljon hyvää.

38. …entä musiikillinen löytö?
Apua mulla on maailman huonoin muisti tällaisen suhteen, miten kukaan muistaa milloin on alkanut tykätä jostain? Calle 13 on aika hauska ja soi usein autossa, kuin myös Interpol josta olen taas innostunut. Lasketaanko musiikkiradio Pandora?

39. Mitä halusit ja sait?
Maisterin tutkinnon ja työluvan Jenkkeihin.

40. Mitä halusit, muttet saanut?
Uskomatonta kyllä, mutta kukaan ei tullut ovelle koputtamaan ja tarjoamaan unelmieni työtä huippupalkalla lyhyen matkan päästä kotoa.

41. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Pitch Perfectin kävin tsekkaamassa ja tykkäsin kovasti. Viime viikolla katsoin my all time favoriten American History X:n pitkästä aikaa ja se oli just niin hyvä kun muistin. Drivestä tykkäsin myös!

42. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Hoidin asioita, näin ystävää, söimme japanilaista bbq:ta... Ihana päivä oli.

43. Ketä kaipasit?
Ystäviä.

IMAG1120
44. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? 
Kts. kohta 21.

Huh, olipa urakka. Ensi vuoden lupauksista voisinkin kirjoittaa sitten tammikuun puolella.

Hyvää Uutta Vuotta ihanat! Juhlikaa hyvin ja muistakaa suojalasit! 

Kiitos kun olette blogia lukeneet ja kommentoineet, nähdään vuonna 2013 :)

lauantai 29. joulukuuta 2012

Don't mess with Texas

Viikon aikana ehdimme paljon muutakin kuin juhlia joulua, mm.:

Xmas in Texas 20121
- juhlia sukulaispojan 5-vee synttäreitä 50 hengen voimin (en tiedä muista, mutta tässä suvussa lastenjuhlat on tosi iso juttu ja paikalla on aina pomppulinnaa tai muita pelejä ja leikkejä usein vuokratussa leikkipaikassa... Kun kerron omista juhlistani (tai mitä tiedän muiden suomalaisten lasten kemuista joihin kutsutaan lähisuku ja sitten ehkä on kaverisynttärit erikseen), saa meistä varmaan todella köyhän ja reppanan kuvan. :D Kivaa siellä oli kyllä myös meillä aikuisilla - lapsista puhumattakaan. Itse hengasin aika tiiviisti suklaasuihkulähteen (?) luona, ja missasin pomppulinnan aivan täysin päiväunien aikana. Vieläkin harmittaa.

Xmas in Texas 20122
IMAG1039
- hemmotella itseäni oikein urakalla. Kävin anoppini kanssa mani-pedissä pikästä aikaa, ja rakastin joka sekuntia. Täällä on tosi yleistä hoitaa kynsiä, eikä hoidot ole hinnalla pilattu: oma kahden tunnin sessio maksoi 35 dollaria plus tipit. Anopillani on myös kaikenlaisia hieromalaitteita  kotona (ehh...lol), ja aina kun kävimme hänen luonaan käytin puolet ajasta jalkahierontalaitteessa. Huikeeta hommaa. 

IMAG1041
- syödä (meksikolaista) ruokaa. Laredo on rajakaupunki, jonka asukkaista n. 95 prosenttia on hispanic, eli lähemmäs Meksikoa ei pääse tällä puolen rajaa. Ruoka on autenttista meksikoa, eikä mitä tahansa tex mexiä. Jostain älyttömästä syystä lempiruokaani  frozen yogurtia (on se ruoka) ei saa tunnin matkan säteeltä Kaliforniassa, ja siksi vedinkin sitä urakalla Teksasissa. Hyvänä kakkosena tulee kanelisokeripaahdetut pekaanipähkinät, joita roudasin kotiin pussikaupalla - pesevät täkäläiset karkit mennen tullen.

Xmas in Texas 20123
IMG-20121224-WA0001
- ottaa potrettikuvia. Täälläpäin on tavallista kuvauttaa perhettä huomattavasti useammin kuin Suomessa, ja nyt ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen oli koko perhe kasassa ja vietimmekin viime lauantain kameran edessä.

Xmas in Texas 20125
Xmas in Texas 20124
- istua lentokentillä enemmän kuin olisin ikinä halunnut... Lentomme oli paluumatkalla myöhässä myrskyn takia ja hengasimme ylimääräistä molemmilla kentillä, sekä Laredossa että Dallasissa. Onneksi isommilla kentillä Jenkeissä on vähintään yksi USO - United Service Organization, sotilaille ja heidän perheilleen tarkoitettu lounge, josta saa ilmaista ruokaa, juomaa jne. Yleensä sieltä löytyy myös pieni elokuvateatteri, nukkumapaikkoja, tietokoneita ja kirjasto tai muu hengailutila. Sisään pääsee military id:llä. Paikka on korvaamaton pitkien vaihtojen kanssa, ja nyt lentäessämme tarjottiin siellä barbecueta paikallisen ravintolan sponssaamana. Viimeksi kun mies lensi Suomeen Los Angelesista, ajoi hän päikalle jo edellisenä iltana ja nukkui USO:ssa, kävi suihkussa, sai aamupalan ja lähti sitten omalle portilleen. Kätevää varsinkin aikaisten aamulentojen kanssa!

Maisemat oli paluulennolla huikeat, lensimme osittain Rockiesien ja Grand Canyonin yli.

torstai 27. joulukuuta 2012

Xmas in Texas

Huhhei, viimeinkin koneen ääressä! Olen lievästi addiktoitunut koneeseeni ja on ollut vallan erikoista olla ilman konetta viime päivät. Onneksi on älypuhelimet, ilman sellaista tuskin olisin selvinnyt :) 

Joulu sujui meillä aivan mainiosti, oli ihana olla takaisin Teksasissa muutaman vuoden tauon jälkeen, etenkin kun lämpötilat huitelivat yli +20 asteessa. Meinasin jäätyä jo Fresnon kentältä ulos astuessani, enkä vähiten avatessani kotioven - olimme ekohuumassamme jättäneet ilmastoinnin pois päältä ja talossa oli rapsakka +14 astetta. Säästimme varmasti tosi paljon sähköä kun lämmitin on nyt ollut päällä jo monta tuntia yrittäen lämmittää taloa normaaliin +21 asteeseen :D

IMAG1065
Joulua vietetään täällä yleensä vasta 25. päivä, ja aatto on ihan normaali työpäivä monille, mutta meksikolaiseen tapaan me juhlimme 24. päivä. Lahjat jaoimme jo viikonloppuna, sillä silloin oli suurin osa perheestä paikalla.  Itse en odottanut mitään, mutta kääriytyipä sieltä paketeista muutamia juttuja mullekin. Naapurikin oli käynyt nappaamassa muutaman paketin kotiovelta turvaan (ne tosiaan jätetään ovelle jos kukaan ei avaa, onneksi meillä päin ei juuri ole varkaita!), ja ne odottivat kun pääsin kotiin.

Xmas in Texas 2012
IMAG1132
IMAG1133
IMAG1134
Siinä muutama otos lahjasaldostani. Omaa lahjaa itselleni en ole vielä hankkinut (tottakai itseä pitää lahjoa!), ja ajattelinkin tästä suunnistaa alennusmyynneille.

Joko siellä on kinkut sulaneet ja alet ryysitty läpi?

tiistai 18. joulukuuta 2012

Oh my golly have a jolly holly!


Tosiaan, me lähdemme joulunviettoon Teksasiin ja palaan linjoille vasta joulun jälkeen. Viettäkäähän lämmin ja ihana joulu! Toivottavasti pääsette kunnon joulupöytään ja viettämään aikaa läheisten kanssa! Itse aion ainakin tehdä molempia niin että vatsaan sattuu kaikki se ruoka ja sukulaisten huonoille vitseille nauraminen :)

Much love xxx.

maanantai 17. joulukuuta 2012

26-year-old me

Vietän tänään synttäreitäni, aika matalalla profiililla mutta kuitenkin. Synttärini on aina olleet mun lempipäiviä, kukapa ei tykkäisi yhdestä päivästä vuodessa kun saa mieheltä läpi melkein mitä tahansa (aamupala sänkyyn ja ainakin kaksi jalkahierontaa olis listalla), kakkua tai tuhottomasti onnitteluja facebookiin heh. Viime vuonna koin jonkinnäköistä ikäkriisiä ensimmäistä kertaa ikinä, mutta nyt suhtaudun vanhenemiseen edes hieman rauhallisemmin: onhan mulla kuitenkin uunituoreet maisterin paperit taskussa, mies kainalossa, aurinko horisontissa ja ura edessä. Jos ei mennä yksityiskohtiin siitä, miten käytännössä urani aukeaa, on kaikki muuten ihan hyvin. Haen vieläkin paikkaani täällä palmujen keskellä, mutta taidan myös olla sitä tyyppiä joka ei ikinä oikein asetu kokonaan paikalleen - jotain uupuu aina. Jotain mikä tekisi kaikesta täydellistä, vaikka eihän sellaista olekaan. Kaikessa kärsimättömyydessäni yritän kuitenkin olla onnellinen kaikesta mitä mulla jo on, vaikka en kaikkea nythetitänään saakaan. Hieman haastavaa aina ajoittain, mutta hiljaa hyvä tulee.

IMG_20121213_222327 IMG_20121215_201808
Viime päivinä on ollut kyllä harvinaisen hankala uskoa että olen tosiaan muka vuoden viisaampi ja vanhempi, sillä en ole vieläkään oppinut, kymmenien epämääräisten kokeilujen jälkeen, ettei hiusten kotivärjäykset ole ikinä hyvä idea. Sama pätee juomapeleihin ja jello shotteihin... Ehkä siis ensi vuonna?

IMG_20121215_233401 IMG_20121215_201516

Nyt mies kolistelee alakerrassa siihen malliin, että täytyy taas esittää nukkuvaa :) Hyvää viikkoa sinne, missä ikinä tätä luetkaan!