maanantai 29. huhtikuuta 2013

Workout time!

Ensinnäkin, KIITOS ihanista kommenteistanne viime postaukseen! Pelastitte meikän koko viikon. Oon jo aika hyvin saanu itselleni uuden rutiinin ja keksiny puuhaa, eli kyllä tämä tästä lähtee. Mieskin kuuluu voivan hyvin, vaikka 12 tunnin työvuorot joka ikinen päivä vie voimat... Ei käy kateeksi, eli ehkä yritän valittaa vähän vähemmän - asiathan vois meikälläkin olla aika paljon huonommin.

Helteistä reipastuneena oon alkanut käymään salilla ahkerammin, sillä jotenkinhan tää yhtäkkinen ylimääräinen aika on käytettävä. Luulin pääseväni ilmastoituun tilaan reippailemaan ulkoilman sijaan, mutta kappas: laivaston budjettileikkausten takia kaikki tukikohdan julkiset tilat on säädetty 80 Fahrenheitiin, eli noin 27 asteeseen Celsiusta. Kuntoilu on siinä helteessä aika mielenkiintoista, ja voin vain kuvitella millaista salilla on iltapäivän ruuhka-aikaan... Olen aivan hullaantunut erään Navy Sealin kehittämään TRX Suspension Trainingiin, ja ramppaan tunneilla harva se päivä. En tiedä onko Suomessa vastaavaa vielä nähty, mutta jos pääsette kokeilemaan niin suosittelen lämpimästi! Allaolevan esittelyvideon mukaan vastaavaa olisi helppo tehdä myös kotona noilla remmeillä, liikkeitähän on lähes rajattomasti tarjolla. Tunti on todella raskas, mutta oman kehon vastusta voi säädellä helposti kevyemmäksi, jos siltä tuntuu. Ekan kerran kun tätä kokeilin en saanut edes käsiäni yhteen tunnin jälkeen, poltti sen verran pahasti rinta- ja olkapäälihaksia.


Kävin myös Wellness Centerin tarjoamassa MicroFit-testissä, ja sain hyviä vinkkejä treenaamiseen - motivaatio kasvoi hurjasti kun näki paperilla oman lihasmassan ja rasvaprosentin, ja apua siihen miten esimerkiksi surkeaa juoksukuntoani voisin alkaa kohottamaan. Yritettiinpä mua rekrytä liittymään merijalkaväkeenkin, ilmeisesti neljä leuanvetoa riittää läpäisemään heidän kuntotestit :D Jos ei ura muuten urkene niin siinähän niitä töitä sitten olisi... Meillä on tukikohdassa merijalkaväen kuntorata, ja heidän treenaminen ei mitään helppoa olekaan: mutajuoksua, seinien yli pomppimista, naruissa roikkumista ja maassa ryömimistä olisi tarjolla noin viiden mailin edestä. Alkaa hengästyttään jo asian ajattelu.

Collage234
Collage456

Onko muilla liikuntakärpänen purrut kevään myötä?

Ai niin ja hyvää vappua Suomeen!! Syökää munkkeja ja juokaa simaa! Oon kade.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Underway, Shift Colors!

Miehen lähtötohina on tarkoittanut aikamoista menoa viime viikkoina, eikä kaikki hoidettavat asiat tainneet siltikään tulla tehdyksi, vaan jääkaappiin liimatulla listalla on edelleen muutama kohta ilman check-merkkiä perässään.

Olen suhtautunut koko hommaan todella ristiriitaisin fiiliksin, välillä ryven itsesäälissä ja vihaan laivastoa ja miehen työtä, ja välillä taas koen jonkinlaista voimaantumista ja päätän ottaa tämän tilaisuutena vaikka mihin (ei mennä yksityiskohtiin vielä). Sitten taas suutun ja lopulta alistun kohtalooni sillä itsehän olen tämän tien valinnut. Niin, onko mulla edes oikeutta valittaa kun tiesin komennuksen olevan edessä? Kokeneet laivastovaimot suhtautuvat laivan lähtöön ihailtavalla tyyneydellä, ja heitä katsoessani mietin, helpottaako tämä omalla kohdallani koskaan. Ehkä he osaavat jo peittää pelkonsa ja ahdistuksensa, sillä eihän se auta mitään - tilanteesta on nyt vain selvittävä. Toisaalta, meidän jos kenen luulisi olevan jo kokeneita erossaolijoita, sillä viimeiset kahdeksan kuukautta on pisin aika, minkä olemme yhdessä viime vuosien aikana viettäneet...

IMAG2114

Muiden kommentit siitä, kuinka aika menee yllättävän nopeasti eivät myöskään auta, sillä aikahan menee tasan sitä samaa nopeutta kuin aina. Jotkut päivät, viikot tai jopa kuukaudet saattavat tuntua nopeammilta kuin toiset, mutta sitten on niitä päiviä jotka kestävät IKUISUUDEN ja tasapainottavat tilannetta huomattavasti. Kaikkeen kuitenkin tottuu, ja onhan tässä hyviäkin puolia: ei ole montaa niin hienoa tunnetta kuin toivottaa kotiin puoliso monen kuukauden erossaolon jälkeen. Toista ei todella pidä itsestäänselvyytenä!

IMAG2115

Tosiassahan mies lähti jo muutama viikko sitten, mutta lähdöstä tuli vasta nyt julkista tietoa. Saatoin miehen lentokentälle, josta hänet lennätettiin San Diegoon laivalle, joka suuntasi siitä sitten eteenpäin. Lähdön hetki oli todella surullinen, sillä olen maailman surkein hyvästelijä. Me odotimme lähtökäskyä sanomatta mitään. Mitä siinä kohtaa enää edes sanoo toiselle, jota ei välttämättä näe koko loppuvuonna? Tule ehjänä takaisin? Soitetaan muutaman viikon päästä, jos yhteys toimii?

Tyydyin vain hengittämään syvään - eiköhän kaikki tärkeä ollut jo sanottu. Onneksi sähköposti toimii suurimman osan ajasta. 

Fair winds and following seas my love <3

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Fresno Chaffee Zoo

Kävimme muutama viikko sitten Fresnon eläintarhassa, kun satuimme saamaan ilmaisliput ystäviltä. Olen aina eniten innoissani menossa eläintarhoihin, mutta sitten paikan päällä iskee sääli ja masennus, eläinraukat. Andean kondori, jonka siipien väli on 10 jalkaa, ei mahtunut edes kunnolla lentämään häkissään :( Eksoottisempia eläimiä on silti mielenkiintoista käydä tsekkaamassa, sillä itsehän olen lähinnä Ähtärin eläinpuiston nähneenä aikalailla Animal Planetin ja Avaran Luonnon armoilla mitä tulee eläintietämykseeni.

IMAG1989
DSC01608
DSC01602
DSC01582
DSC01611
IMAG2018

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Random facts

Jenni haastoi mut jo aika sitten listaamaan kahdeksan randomia kuvaa, mutta muokkaan haastetta hieman ja laitan randomeja faktoja kuvien sijaan.

Tämän tunnustuksen säännöt menevät kuitenkin näin:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle bloggaajalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. Näytä kahdeksan satunnaista kuvaa kuvateksteineen.


En ole vielä listannut satunnaisia asioita elämästäni, joten here we go:

1. Harrastin 12 vuotta sirkusta, ja lapsuuden toiveammattini oli sirkustaiteilija.

2. Harrastin myös painia muutaman vuoden, ja voitan tällä faktalla yleensä kaikki Kuutamolla-henkiset visat kun kukaan ei usko mun voittaneen kahta kotikaupunkini mestaruutta - toisen 26 kg painoluokassa kun ei ollut vastustajia ja toisen ihan itse pistevoitolla 10-0. 

1
199_10034934935_9889_n

3. Hain lukion jälkeen ammattikorkeakouluun lukemaan International Businessia, ja vaikka ala ei mulle sopinutkaan, oli vuosi yksi parhaista - tapasin huikeita tyyppejä joita ilman elämäni olisi jotain aivan muuta. Jälkikäteen olen kyllä katunut humanistilinjalle lähtöäni, veikkaisin työpaikkatarjonnan olevan noin tuhatkertaista ib-tradenomille tähän nykyiseen tutkintooni verrattuna.

199_10035099935_269_n

4. Tatuoin naamani tarhassa 15 Turtles-tatuoinnilla, päivää ennen tarhakuvausta.

5. Lempikaupunkini ikinäikinä on New York, johon haluan ehdottomasti mennä takaisin ainakin neljätoista kertaa. Kävin kaupungissa vuonna 2008, jolloin olin myös USA:ssa ensimmäistä kertaa. Postauksen kuvat ovat myös siltä reissulta.

199_10035134935_2777_n
2

6. Inhoan avovettä, enkä voisi kuvitella hyppääväni keskellä järveä veneestä uimaan. Vihaan myös niitä kaikkia kasveja jotka kietoutuvat jalkoihin, vaikka en kyllä taida tietää ketään, joka niistä pitäisi.

7. Taisinkin jo aiemmin mainita Family Guy -pakkomielteestäni, mutta vastaavan telkkarikoukuttumisen on aiheuttanut myös Gilmore Girls, Frendit ja Sinkkis - osaan ulkoa suurimman osan reploista ja onnekseni jaan tämän riemun parhaiden ystävieni kanssa; ei mene hyvät vitsit hukkaan kun aina joku tajuaa viittaukset sarjoihin.

8. Mulla on aika voimakas hammasneuroosi ja panikoin asiasta ahdistavan paljon. Sääliksi käy kavereita, jotka joutuvat paasaukseni uhriksi säännöllisin väliajoin. Muistakaa siis kunnollinen hammaslankaus!

199_10035164935_5039_n

Kadun vähän tätä haasteen muokkaamista, näitä faktoja on yllättävän vaikea keksiä :D Kiitos vielä Jennille haasteesta! Kaikki ovat tainneet vastaavan jo tehdä, joten skippaan haastamisen tällä kertaa. Kuka tahansa saa toki myös tarttua tähän, varsinkin jos on uudehko bloggaaja eikä ole vielä kyseistä listausta tehnyt. (Yks lisäfakta: tykkään tehdän näitä haasteita, mutta otan naurettavat paineet haastettavien blogien keksimisestä, sillä unohdan heposti hyvätkin blogit ellen heti laita niitä Readeriini. Pienemmän yleisön lemppariblogeista saa vinkata, etenkin niistä, jotka eivät yllä blogilistan top-50:iin! Ja ehdottomasti omasta, jos siellä joku lukijoista sellaista kirjoittaa :) )

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Pool day

2013-04-10 13
2013-04-10 13i
2013-04-10 14ii

Tänne on luvattu loppuviikoksi +30 astetta ja päätin tänään avata uima-allaskauden. Nyt parantelenkin sitten kämmenenkokoista kohtaa selässäni johon aurinkorasva ei ylettänyt ja tietenkin se sitten paloi... Viimeksi taisin polttaa itseni Teksasissa baseball-pelissä, kun toinen puoli kasvoistani oli monta tuntia auringossa ilman mitään suojaa. Kuulostaako pahalta? Seuraavana päivänä se vasta villi näky olikin.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Blogitunnustus

Sain  Palmun alta -blogin Pabe G:ltä tunnustuksen, jee! Kiitos! Tarkoituksena on antaa sama eteenpäin viidelle muulle pienemmän kaliiberin blogille, ja multa ne lähtee Ronjalle, Rahkamuijalle, Jennille, Pilville ja Lauralle - suosittelen tsekkaamaan!


Aloitin oman blogini tarkoituksena jutella typeriä perheelle ja kavereille, mutta onpa huikeaa, että niin moni muukin on tänne eksynyt. Nyt oliskin hyvä tilaisuus teidän kertoa, jos haluaisitte lukea jostain tietystä, tai jos mulla on jäänyt joku aiemmin lupaamani postaus toteuttamatta. Mistä haluaisitte lukea lisää tai nähdä vaikkapa kuvia? Blogin yksivuotissynttäreiden kynnyksellä on jo aikakin ehkä kysellä mikä teitä kiinnostaisi :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013