maanantai 11. kesäkuuta 2012

Ammatinvalintakysymyksiä

Lääkärikäynti on nyt takana, eikä hinnaksi kertynyt lainkaan niin paljoa kuin ajattelin. Hurraa Eiran Lääkäriasema! 350 euroa maksoin kuitenkin siitä riemukkaasta tunnista, jonka aikana minulta tutkittiin kuppa, spitaali ja tuberkuloosi... (no okei katto se lääkäri jotain muutakin, mm. korvat ja nielun!). Viime tiistai oli kuitenkin yksi niistä hetkistä, kun kaduin ammatinvalintaani paljon.

Ammateista puheenollen, moni on kysynyt mitä meinasin Jenkkeihin päästyäni tehdä. Yhdellekään en ole vielä osannut vastata, sillä tällä hetkellä suunnitelmana on olla tekemättä yhtään mitään, ainakin alkuun. Jossain kohtaa on varmasti jotain keksittävä, mutta mitä? Tiedän, ettei Kalifornian työtilanne ole mikään huikea, ja etenkin pikkukaupungissamme töiden löytäminen voi olla kiven alla. Osavaltion lakien mukaan opettajat tarvitsevat opettajan pätevyyden, ja mun tapauksessa se tarkoittaisi lisää koulua ja aika paljon lukukausimaksuja - joista kumpikaan ei juuri houkuttele, etenkin tämän nykyisen tutkinnonkin ollessa vielä kesken. Siellä sitä ollaan sitten, suomityttö ihan pihalla ja hyödytön tutkinto kourassa haha. Töitä tarvitsen kuitenkin väistämättä, ihan jo sopeutumismielessäkin.

En halua missään nimessä yleistää, mutta laivastovaimojen keskuudessa (etenkin C:n piireissä) ovat monet vaimot joko kotirouvina/-äiteinä tai lapsenvahtina muille. Mielenkiintoista nähdä, millaista koulutus-/työtaustaa heillä on, mutta toistaiseksi en ole kuullut yhdestäkään täysiaikasesti työssäkäyvästä puolisosta, jolla olisi korkeakoulututkinto. Lapsenvahdiksi musta ei kyllä ole, mutta ehkäpä jotain toimistohommaa keksin? We'll see. Osa-aikainen työkin sopisi, muun ajan voisinkin käyttää altaan reunalla istuskeluun ja melanoomariskin suurentamiseen.

Tällaista tällä kertaa.


P.S. Jos luette tätä Eirassa, sponssiyhteistyöehdotuksia voi lähettää sähköpostiin. Voin mainostaa teijän lääkäriasemaa toistekin! Odottakaa vaan kun kuulette lukijamääristäni. Huhu.

2 kommenttia:

  1. Tuli heti niin mieleen, et sulle ei kyllä mikään lastenhoito sovi, mut onneks olit tajunnu sen itekki :D Minä täällä kotirouvana, pikkuneidin kanssa, seurailen sun blogia ja jopa Istokin käy aina vilkasemassa!! :DD
    Terv. Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo :D Katsotaan kuinka epätoivoiseks sitä vielä tuun kun tarpeeks kauan oon työttömänä! Kiva kun käytte, yritän saada tänne vielä jossain kohtaa jotain oikeesti kiinnostavaakin hehe.

      Poista

Hiphei ja hurraa, meikä tykkää kommenteista!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.