keskiviikko 23. lokakuuta 2013

I'm back! ...sorta.

Apua, mihin tää kaikki aika yhtäkkiä katos? Podin pientä blogiepämielenkiintoa kesällä palattuani Suomesta, ja sitten tapahtuikin kaikkea ja koko blogi jäi. Viime viikkoina useampikin tuttu on kysellyt postausten perään, mutta mitä pidempi tauosta tuli, sitä vaikeampi oli aloittaa uusi postaus.

En oikeastaan edes tiedä mitä tässä on jäänyt kertomatta (kaikki) ja mitä pitäisi sanoa. Mies ei ole vieläkään kotona, komennusta on nyt jatkettu kahdesti ja muutama kirosana heitetty tässä syksyn mittaan. Kisäväsymystä ilmassa, sanoisinko. Loppuu huumorintaju hajonneiden autojen, lämminvesivaraajien ja vähän kaiken muunkin suhteen - miten voikin olla, että kaikki hajoaa juuri nyt?

Aloitin työt vihdoin, enkä oikeastaan tiedä, miksi viivyttelin asiaa näinkin pitkään. Ei sillä, että töistä olisin kieltäytyny missään vaiheessa, mutta olisin voinut olla aktiivisempikin työnhakija. Koko kesä olisi mennyt niin paljon nopeammin, jos olisin tehnyt muutakin kuin kuntoillut ja juhlinut, hah. Nyt kuitenkin olen ikionnellinen uusista ympyröistä, ajoittaisesta kiireestä ja viikonlopuista, jolloin ehtii muutakin kuin potea päänsärkyä ja huojuvaa oloa.

Kaikki on täällä siis aikalailla ennallaan, ja ihan hyvin.

Entä siellä? Lukeeko tätä enää kukaan? Huutakaa hep! Ja kertokaa samalla mitä sinne kuuluu, ja mistä olen jäänyt paitsi viime kuukausina.
IMG_20131022_221255

xoxo, Sara

lauantai 24. elokuuta 2013

One year today

Tänään tulee vuosi täyteen siitä, kun muutin tänne. Uskomatonta ajatella kaikkea sitä, mitä olen vuoden aikana oppinut, kuinka paljon olen kasvanut ihmisenä ja mihin olenkaan loppujen lopuksi pääni pistänyt.

Vasta jälkikäteen olen tajunnut, kuinka vaikeaa elämä oli saada täällä alkuun, ja kuinka yksinäistä oli kirjoittaa gradua tuhansien mailien päässä kaikesta vertaistuesta. Vaikka en sillä hetkellä kokenutkaan mitään kulttuurishokkia, on se nyt selvää, että todellakin koin. Itkin turhautumistani niin monesti, yritin oppia asioita, joista en ollut koskaan kuullutkaan, pelkäsin jatkuvia uusia tilanteita, kirosin kun en tajunnut puhelimessa mitä puhutaan ja kaipasin Suomea.

Vasta viime keväänä tunsin olevani kotona, ja palaset asettuivat kohdalleen. Minulla on pieni, mutta uskomattoman ihana kaveripiiri, lupsakka koira, talo, jossa viihdyn ja mies, jonka kotiinpaluuta en millään jaksaisi odottaa <3

Ei elämä siltikään aina mitään ruusuilla tanssimista ole, mutta on se jo huomattavasti helpompaa. Uuteen maahan muuttaminen ja elämän rakentaminen tyhjästä on todella rankkaa, en valehtele. On se silti sen arvoista. Viimeinen vuosi on ollut täynnä niin paljon naurua, onnea, uusia uskomattomia kokemuksia, reissuja, paikoilleen asettumista ja itseni haastamista, että se jyrää sata nolla kaiken negatiivisen yli.

Jos siellä on joku samankaltaisessa tilanteessa, tsemppiä aivan hirveästi. Lupaan, että jossain kohtaa helpottaa.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

4th of July

2013-07-04 172013-07-04 112013-07-04 12

Ironista kyllä, vietin Jenkkien itsenäisyyspäivää hyvin suomalaisissa tunnelmissa. Noin tunnin ajomatkan päässä on suomalainen leirintäalue, Hauli Huvila, joka on eksklusiivisesti suomalaisten ja heidän kavereidensa ja perheen käytössä. Paikka on ihana, Kings Riverin varrella ja mikä parasta, suomensukuisia täynnä. Vietimme leppoisan lomapäivän grillaten ja jäätävän kylmässä joessa pulikoiden. Oli niin ihana päästä puhumaan suomea pitkästä aikaa, ja kuulla muiden tarinoita siitä, miten he tänne ovat päätyneet.

2013-07-04 11a2013-07-04 16

Pelasimme myös porukalla mölkkyä, ja hävisin jokaikiselle jenkille jonka kanssa pelasin, hah. Videolla meikän taidonnäyte - kyllä kelpasi kehua kuinka tätä peliä on pelattu pitkin kesiä Suomessa... Se näkyy.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Sunday Drive

Lähdimme kahden kaverin kanssa päiväksi Sequoian luonnonpuistoon Sierran Nevadan vuoristoon, joka on tunnettu jättipunapuistaan ja eritoten puumassaltaan maailman suurimmasta puusta General Shermanista. Puiston sisäänkäynti on noin tunnin matkan päässä meiltä, joten paikka on ihanteellinen päiväreissukohde. Kaverillani on iiiihana avo-Mini-Cooper, ja mutkaisia vuoristoteitä oli mahtava kruisata  - pienenä miinuksena matkapahoinvointi ja auringon porottaminen iltapäivästä jo niin paljon, etta kaikilla meillä taisi joku kohta kärähtää, aurinkosuojasta huolimatta.

2013-06-16 102013-06-16 11a2013-06-16 112013-06-16 11b
Ylläolevassa kuvassa General Sherman on keskimmäinen kolmesta puusta. On vaikea saada kameralle taltioitua puiden kokoa, mutta verratkaa vaikkapa puun juurella näkyviin ihmisiin. 

2013-06-16 12c

Puistossa voisi trekkailla ja vaeltaa loputtomiin, mutta me kävimme tsekkaamassa punapuita ja kiipesimme Moro Rockille, josta avautuivat ihanat näkymat yli Central Valleyn. Harmi vaan, että saasteet ovat niin mahdottomia täällä laaksossa, ettei näkymat yletä enää niin pitkälle kuin esimerkiksi 80-luvulla.

2013-06-16 12aa
2013-06-16 12aaa
2013-06-16 12a 2013-06-16 13b2013-06-16 13a

perjantai 28. kesäkuuta 2013

I might not be the same, but that's not important / No freedom 'til we're equal, damn right I support it.

Blogihiljaisuus loppuu pian, paljon on asiaa mutta niin vahan aikaa (ja aakkosia!)! Ensi viikolle on jo luvassa vaikka mita, tulkaapa silloin takaisin ystavat hyvat. Siihen asti, juhlitaan tata ja muita huikeita uutisia mita talta suunnalta on talla viikolla kantautunut (tsekkaa ainakin tama ja tama, jos et tieda missa mennaan). One step closer, America.

Tanaan kilistan skumpat ystavien kanssa etenkin uutiselle siita, etta myos Department of Defense on paattanyt alkaa tyostamaan paatosta, jolla myos homoparit saisivat military-edut puolisoilleen. Tanssimme ehka myos muutaman askeleen, ja kuuntelemme repeatilla tata:


Avarakatseista viikonloppua, kaunokaiset.