Tänään puhutaankin viisumeista Jenkkeihin, hurraa! Lempiaiheeni. Lähimmät tietävät mitä kuraa tässä on kestetty, mutta te, jotka olette aiemmin itkuvirsiltäni säästyneet, tässä tulee. Amerikkaan on lähes mahdoton päästä, ellei ole opiskelupaikkaa, työtä, puolisoa tai hyvä tuuri Diversity Visa -arvonnassa. Tiesin jo vaihtoajaltani, ettei papereiden kanssa häsääminen tule olemaan mikään läpihuutojuttu, mutta enpä tiennyt ihan tätäkään odottaa. Lyhyesti, puolisoviisumi (CR1/IR1) koostuu kolmesta vaiheesta; USCIS, NVC, suurlähetystö. USCIS tekee taustatarkastuksia, ja yleisiä päätöksiä suhteen aitoudesta, NVC käsittelee mm. rahapolitiikan (hakijapuolison, eli tässä tapauksessa C:n tulee tienata tietty summa, jotta voi sponsoroida mut) ja ulkomaalaisen taustatiedot, koulutustausta, rekisteriotteet, avioliittotodistukset yms. lähetetään NVC:lle, ja viimeisenä suurlähetystö haastattelee hakijan ja päättää viimekädessä viisumin myöntämisestä.
Eipä tässä kuitenkaan vielä kaikki, sillä maksuja kuuluu matkaan noin 1500 euron edestä, mm. 480 euroa maksava lääkärintarkastus (!!), plus tietenkin junareissut Helsinkiin lääkäriin ja haastatteluun, postin lähettäminen edestakaisin allekirjoitusten perässä, passikuvat, rekisteriotteet, virkatodistukset jnejne... Lopullista summaa en ole edes vielä uskaltanut laskea, ehkä parempikin niin :D Halpaa lystiä tämä ei missään nimessä ole, eikä juuri lystiä lainkaan.
Meitä kuitenkin onnisti kakkosvaiheessa, eli saimme luvan skipata NVC ja Amerikan Suomen suurlähetystö Helsingissä otti asiamme käsittelyyn sen sijaan. Samat paperit, palkkalaskelmat, virkatodistukset ja rahat toimitamme tietenkin, mutta noin ylipäätään loppuprosessin pitäisi hoitua huomattavasti nopeammin, tai ainakin saamme helpommin vastaukset kysymyksiimme ja hoidettua asiat kätevämmin täällä päässä. Edellisen opiskelijaviisumin takia en voi saada uutta viisumia ennen heinäkuuta, mutta toivottavasti silloin pääsisin haastatteluun ja sen vielä läpikin. Läpipääsystä ei ole mitään takeita, sillä hakemuksia hylätään jatkuvasti. Veikkaisin kuitenkin, että Suomessa näin käy harvemmin, ongelmana taitaa enemmänkin olla maat joissa tapahtuu paljon marriage fraud -tapauksia. Sormien ristiminen tuskin kuitenkaan haittaa!
Jos joku ikinä mainitsee haluavansa hakea viisumia Jenkkeihin, ottakaa tästä opiksenne ja sanokaa että "älä" :D Ei vaan, en epäile etteikö tämä olisi kaiken itkun, tuskan ja rahanmenon arvoista, mutta jos se olisi vaan mitenkään ollut mahdollista, olisin kyllä pakottanut miehen Suomeen. Hän olisi saanut jäädä tänne heti häiden jälkeen, kun taas meillä ensimmäinen hääpäivä oli ja meni, ja erossa ollaan edelleen... Kyllä tämä kuitenkin tästä, ensi kerralla kun aiheeseen palaan on jo toivottavasti hyviä uutisia kerrottavana! Tai sitten vaihtoehtoisesti aivan laiton määrä kirosanoja ;) AI NIIN, ensimmäiset paperit lähetimme syyskuussa, eli 9 kuukautta on mennyt, and counting... Ensi viikolla pääsen vihdoin sinne lääkäriin, eli ainakin yksi askel lähempänä ollaan sen jälkeen.
Jos herää kysymyksiä aiheesta, antakaa palaa. Jonkin verran olen joutunut asiaan perehtymään, ja ainakin omista kokemuksista voin kertoa enemmän :) PLUS se voisit olla juuri sinä, joka saa suurtakin suuremman kunnian olla ENSIMMÄINEN KOMMENTOIJA! Sepäs vasta hieno hetki olisikin.
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Step 1
Ensimmäinen konkreettinen askel lähtöä varten on nyt otettu (jos ei oteta huomioon itse saatanan kehittämää viisumiprosessia, joka btw ei vieläkään ole ohi ja sinällään ihan oman postauksen arvoinen kirosanankirvoittaja). Päätin vähentää työvuorojen määrää kesältä ja irtisanoutua lopulta heinäkuun viimeinen päivä. Gradu on vielä todella kesken, ja haluan sen valmiiksi asap, ellei jo ennen lähtöä. Mielenkiintoista sinänsä, kun en vieläkään tiedä koska lähden... Mutta menossa ollaan kovasti, sitähän ollaan jo puoliksi matkassa siis! Eikö? :)
Töiden lopettaminen hirvittää kovasti, sillä en oikeastaan tiedä mitä kapuloita tässä rattaisiin vielä heitetäänkään. Jos joudunkin olemaan Suomessa pitkään odottamassa viisumia? Lentoliputkaan eivät varsinaisesti ihan ilmaisia ole... Tai vuokra, puhelinlaskutkin ovat tasaiseen tahtiin tippuneet postiluukusta (terkkuja vaan matkapuhelinyhtiölleni, ulkomaanpuheluni ovat varmasti vastuussa noin 12 prosentista teidän liikevoitostanne! You are welcome.), eikä ruokakaan hyppää kaupasta pöytään yksikseen (paitsi kun L tekee ruokaa). Hmph. Mutta mutta, päätös on joka tapauksessa tehty, eli näillä tuloilla mennään. Onpahan edes jotakin! Ykkösprioriteettina on nyt valmistuminen. Sen on sitten oltava tämän taloudellisen epävarmuuden arvoista! (Hoho.) En ole mikään tunnettu riskienottaja, joten tämäkin epävarmuus tulevasta, olkoonkin vain muutaman kuukauden ajan, on aika kamalaa. T. Sara, jolla on ylioppilasrahat vieläkin säästössä :D
Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa! Imma hop to it ja suuntaan ottamaan vähän lisää kopioita kaikesta mahdollisesta, mm. kirjeistä, kuvista ja jopa vihkisormuksen ostokuitista, ettei vaan jää suurlähetystölle epäselväksi, että en ole maksanut miehelle viisumin sponssaamisesta. Ihan tositarkoituksella ollaan tässä siis liikkeellä, vallan olisi Salmelaisen Karikin ylpeä.
kuva: google
Stay cool now, cats.
Töiden lopettaminen hirvittää kovasti, sillä en oikeastaan tiedä mitä kapuloita tässä rattaisiin vielä heitetäänkään. Jos joudunkin olemaan Suomessa pitkään odottamassa viisumia? Lentoliputkaan eivät varsinaisesti ihan ilmaisia ole... Tai vuokra, puhelinlaskutkin ovat tasaiseen tahtiin tippuneet postiluukusta (terkkuja vaan matkapuhelinyhtiölleni, ulkomaanpuheluni ovat varmasti vastuussa noin 12 prosentista teidän liikevoitostanne! You are welcome.), eikä ruokakaan hyppää kaupasta pöytään yksikseen (paitsi kun L tekee ruokaa). Hmph. Mutta mutta, päätös on joka tapauksessa tehty, eli näillä tuloilla mennään. Onpahan edes jotakin! Ykkösprioriteettina on nyt valmistuminen. Sen on sitten oltava tämän taloudellisen epävarmuuden arvoista! (Hoho.) En ole mikään tunnettu riskienottaja, joten tämäkin epävarmuus tulevasta, olkoonkin vain muutaman kuukauden ajan, on aika kamalaa. T. Sara, jolla on ylioppilasrahat vieläkin säästössä :D
Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa! Imma hop to it ja suuntaan ottamaan vähän lisää kopioita kaikesta mahdollisesta, mm. kirjeistä, kuvista ja jopa vihkisormuksen ostokuitista, ettei vaan jää suurlähetystölle epäselväksi, että en ole maksanut miehelle viisumin sponssaamisesta. Ihan tositarkoituksella ollaan tässä siis liikkeellä, vallan olisi Salmelaisen Karikin ylpeä.
kuva: google
Stay cool now, cats.
perjantai 11. toukokuuta 2012
Hooyah!
Jotkut ehkä muistavatkin, ettei blogihistoriani ylpeile pituudellaan, mutta nyt puhaltavat uudet tuulet! Tämän blogin pykäsin pystyyn, että pysyisitte matkassa mukana kun loikkaan ison meren toiselle puolelle, ja ehkä vähän jo ennakkoonkin. Mitään huimaa postaustahtia en lupaa, mutta näettepähän ainakin hieman millaista elämä jenkkisotilaan puolisona on Kaliforniassa. Sinne meikä siis suuntaa heti tässä kun ehdin... Katsotaan kuinka käy :)
Welcome aboard!
Welcome aboard!
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Queen of Calafia
"Calafia is a fictional warrior queen who ruled over a kingdom of Black women living on the mythical Island of California. The character of Queen Calafia was created by Spanish writer Garci Rodríguez de Montalvo who first introduced her in his popular novel entitled Las sergas de Esplandián (The Adventures of Esplandián), written around 1500.
In the novel, Calafia is a pagan who is convinced to raise an army of women warriors and sail away from California with a large flock of trained griffins so that she can join a Muslim battle against Christians who are defending Constantinople. In the siege, the griffins harm enemy and friendly forces, so they are withdrawn. Calafia and her ally Radiaro fight in single combat against the Christian leaders, a king and his son the knight Esplandián. Calafia is bested and taken prisoner, and she converts to Christianity. She marries a cousin of Esplandián and returns with her army to California for further adventures.
The name of Calafia was likely formed from the Arabic word khalifa (religious state leader) which is known as caliph in English and califa in Spanish. Similarly, the name of Calafia's monarchy, California, likely originated from the same root, fabricated by the author to remind the 16th century Spanish reader of the reconquista, a centuries-long fight between Christians and Muslims which had recently concluded in Spain. The character of Calafia is used by de Montalvo to portray the superiority of chivalry in which the attractive virgin queen is conquered, converted to Christian beliefs and married off. The book was very popular for many decades—Hernán Cortés read it—and it was selected by author Miguel de Cervantes as the first of many popular and assumed harmful books to be burnt by characters in his famous novel Don Quixote.
Calafia, also called Califia, has been depicted as the Spirit of California, and has been the subject of modern-day sculpture, paintings, stories and films; she often figures in the myth of California's origin, symbolizing an untamed and bountiful land prior to European settlement."
lähde
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
