Ammatinvalintakysymyksiä

Lääkärikäynti on nyt takana, eikä hinnaksi kertynyt lainkaan niin paljoa kuin ajattelin. Hurraa Eiran Lääkäriasema! 350 euroa maksoin kuitenkin siitä riemukkaasta tunnista, jonka aikana minulta tutkittiin kuppa, spitaali ja tuberkuloosi... (no okei katto se lääkäri jotain muutakin, mm. korvat ja nielun!). Viime tiistai oli kuitenkin yksi niistä hetkistä, kun kaduin ammatinvalintaani paljon.

Ammateista puheenollen, moni on kysynyt mitä meinasin Jenkkeihin päästyäni tehdä. Yhdellekään en ole vielä osannut vastata, sillä tällä hetkellä suunnitelmana on olla tekemättä yhtään mitään, ainakin alkuun. Jossain kohtaa on varmasti jotain keksittävä, mutta mitä? Tiedän, ettei Kalifornian työtilanne ole mikään huikea, ja etenkin pikkukaupungissamme töiden löytäminen voi olla kiven alla. Osavaltion lakien mukaan opettajat tarvitsevat opettajan pätevyyden, ja mun tapauksessa se tarkoittaisi lisää koulua ja aika paljon lukukausimaksuja - joista kumpikaan ei juuri houkuttele, etenkin tämän nykyisen tutkinnonkin ollessa vielä kesken. Siellä sitä ollaan sitten, suomityttö ihan pihalla ja hyödytön tutkinto kourassa haha. Töitä tarvitsen kuitenkin väistämättä, ihan jo sopeutumismielessäkin.

En halua missään nimessä yleistää, mutta laivastovaimojen keskuudessa (etenkin C:n piireissä) ovat monet vaimot joko kotirouvina/-äiteinä tai lapsenvahtina muille. Mielenkiintoista nähdä, millaista koulutus-/työtaustaa heillä on, mutta toistaiseksi en ole kuullut yhdestäkään täysiaikasesti työssäkäyvästä puolisosta, jolla olisi korkeakoulututkinto. Lapsenvahdiksi musta ei kyllä ole, mutta ehkäpä jotain toimistohommaa keksin? We'll see. Osa-aikainen työkin sopisi, muun ajan voisinkin käyttää altaan reunalla istuskeluun ja melanoomariskin suurentamiseen.

Tällaista tällä kertaa.


P.S. Jos luette tätä Eirassa, sponssiyhteistyöehdotuksia voi lähettää sähköpostiin. Voin mainostaa teijän lääkäriasemaa toistekin! Odottakaa vaan kun kuulette lukijamääristäni. Huhu.

"Our willingness to wait reveals the value we place on the object we're waiting for."

Miltä teidän maanantai näyttää? Meillä se näyttää Skypen välityksellä tältä:

Tervetuloa kaukosuhteiden maailmaan... Oikeesti ollaan kyllä mietitty, että pitäisi varmaan lahjoittaa rahaa Skypelle, sillä ilman sitä me ei varmaan oltaisi tässä :D

Te, joilla on puolisot vieressä tai ainakin lähempänä kuin 23 tunnin lentomatkan päässä, olkaapa kiitollisia jokaisesta päivästä, jonka saatte heidän kanssaan viettää.

Viisumiasiaa

Tänään puhutaankin viisumeista Jenkkeihin, hurraa! Lempiaiheeni. Lähimmät tietävät mitä kuraa tässä on kestetty, mutta te, jotka olette aiemmin itkuvirsiltäni säästyneet, tässä tulee. Amerikkaan on lähes mahdoton päästä, ellei ole opiskelupaikkaa, työtä, puolisoa tai hyvä tuuri Diversity Visa -arvonnassa. Tiesin jo vaihtoajaltani, ettei papereiden kanssa häsääminen tule olemaan mikään läpihuutojuttu, mutta enpä tiennyt ihan tätäkään odottaa. Lyhyesti, puolisoviisumi (CR1/IR1) koostuu kolmesta vaiheesta; USCIS, NVC, suurlähetystö. USCIS tekee taustatarkastuksia, ja yleisiä päätöksiä suhteen aitoudesta, NVC käsittelee mm. rahapolitiikan (hakijapuolison, eli tässä tapauksessa C:n tulee tienata tietty summa, jotta voi sponsoroida mut) ja ulkomaalaisen taustatiedot, koulutustausta, rekisteriotteet, avioliittotodistukset yms. lähetetään NVC:lle, ja viimeisenä suurlähetystö haastattelee hakijan ja päättää viimekädessä viisumin myöntämisestä.

Eipä tässä kuitenkaan vielä kaikki, sillä maksuja kuuluu matkaan noin 1500 euron edestä, mm. 480 euroa maksava lääkärintarkastus (!!), plus tietenkin junareissut Helsinkiin lääkäriin ja haastatteluun, postin lähettäminen edestakaisin allekirjoitusten perässä, passikuvat, rekisteriotteet, virkatodistukset jnejne... Lopullista summaa en ole edes vielä uskaltanut laskea, ehkä parempikin niin :D Halpaa lystiä tämä ei missään nimessä ole, eikä juuri lystiä lainkaan.

Meitä kuitenkin onnisti kakkosvaiheessa, eli saimme luvan skipata NVC ja Amerikan Suomen suurlähetystö Helsingissä otti asiamme käsittelyyn sen sijaan. Samat paperit, palkkalaskelmat, virkatodistukset ja rahat toimitamme tietenkin, mutta noin ylipäätään loppuprosessin pitäisi hoitua huomattavasti nopeammin, tai ainakin saamme helpommin vastaukset kysymyksiimme ja hoidettua asiat kätevämmin täällä päässä. Edellisen opiskelijaviisumin takia en voi saada uutta viisumia ennen heinäkuuta, mutta toivottavasti silloin pääsisin haastatteluun ja sen vielä läpikin. Läpipääsystä ei ole mitään takeita, sillä hakemuksia hylätään jatkuvasti. Veikkaisin kuitenkin, että Suomessa näin käy harvemmin, ongelmana taitaa enemmänkin olla maat joissa tapahtuu paljon marriage fraud -tapauksia. Sormien ristiminen tuskin kuitenkaan haittaa!

Jos joku ikinä mainitsee haluavansa hakea viisumia Jenkkeihin, ottakaa tästä opiksenne ja sanokaa että "älä" :D Ei vaan, en epäile etteikö tämä olisi kaiken itkun, tuskan ja rahanmenon arvoista, mutta jos se olisi vaan mitenkään ollut mahdollista, olisin kyllä pakottanut miehen Suomeen. Hän olisi saanut jäädä tänne heti häiden jälkeen, kun taas meillä ensimmäinen hääpäivä oli ja meni, ja erossa ollaan edelleen... Kyllä tämä kuitenkin tästä, ensi kerralla kun aiheeseen palaan on jo toivottavasti hyviä uutisia kerrottavana! Tai sitten vaihtoehtoisesti aivan laiton määrä kirosanoja ;) AI NIIN, ensimmäiset paperit lähetimme syyskuussa, eli 9 kuukautta on mennyt, and counting... Ensi viikolla pääsen vihdoin sinne lääkäriin, eli ainakin yksi askel lähempänä ollaan sen jälkeen.

Jos herää kysymyksiä aiheesta, antakaa palaa. Jonkin verran olen joutunut asiaan perehtymään, ja ainakin omista kokemuksista voin kertoa enemmän :) PLUS se voisit olla juuri sinä, joka saa suurtakin suuremman kunnian olla ENSIMMÄINEN KOMMENTOIJA! Sepäs vasta hieno hetki olisikin.

Step 1

Ensimmäinen konkreettinen askel lähtöä varten on nyt otettu (jos ei oteta huomioon itse saatanan kehittämää viisumiprosessia, joka btw ei vieläkään ole ohi ja sinällään ihan oman postauksen arvoinen kirosanankirvoittaja). Päätin vähentää työvuorojen määrää kesältä ja irtisanoutua lopulta heinäkuun viimeinen päivä. Gradu on vielä todella kesken, ja haluan sen valmiiksi asap, ellei jo ennen  lähtöä. Mielenkiintoista sinänsä, kun en vieläkään tiedä koska lähden... Mutta menossa ollaan kovasti, sitähän ollaan jo puoliksi matkassa siis! Eikö? :)

Töiden lopettaminen hirvittää kovasti, sillä en oikeastaan tiedä mitä kapuloita tässä rattaisiin vielä heitetäänkään. Jos joudunkin olemaan Suomessa pitkään odottamassa viisumia? Lentoliputkaan eivät varsinaisesti ihan ilmaisia ole... Tai vuokra, puhelinlaskutkin ovat tasaiseen tahtiin tippuneet postiluukusta (terkkuja vaan matkapuhelinyhtiölleni, ulkomaanpuheluni ovat varmasti vastuussa noin 12 prosentista teidän liikevoitostanne! You are welcome.), eikä ruokakaan hyppää kaupasta pöytään yksikseen (paitsi kun L tekee ruokaa). Hmph. Mutta mutta, päätös on joka tapauksessa tehty, eli näillä tuloilla mennään. Onpahan edes jotakin! Ykkösprioriteettina on nyt valmistuminen. Sen on sitten oltava tämän taloudellisen epävarmuuden arvoista! (Hoho.) En ole mikään tunnettu riskienottaja, joten tämäkin epävarmuus tulevasta, olkoonkin vain muutaman kuukauden ajan, on aika kamalaa. T. Sara, jolla on ylioppilasrahat vieläkin säästössä :D

Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa! Imma hop to it ja suuntaan ottamaan vähän lisää kopioita kaikesta mahdollisesta, mm. kirjeistä, kuvista ja jopa vihkisormuksen ostokuitista, ettei vaan jää suurlähetystölle epäselväksi, että en ole maksanut miehelle viisumin sponssaamisesta. Ihan tositarkoituksella ollaan tässä siis liikkeellä, vallan olisi Salmelaisen Karikin ylpeä.

 kuva: google

Stay cool now, cats.

Hooyah!

Jotkut ehkä muistavatkin, ettei blogihistoriani ylpeile pituudellaan, mutta nyt puhaltavat uudet tuulet! Tämän blogin pykäsin pystyyn, että pysyisitte matkassa mukana kun loikkaan ison meren toiselle puolelle, ja ehkä vähän jo ennakkoonkin. Mitään huimaa postaustahtia en lupaa, mutta näettepähän ainakin hieman millaista elämä jenkkisotilaan puolisona on Kaliforniassa. Sinne meikä siis suuntaa heti tässä kun ehdin... Katsotaan kuinka käy :)

Welcome aboard!