keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukuu!

Jes, meikän lempikuukausi, ainakin tänä vuonna. Mies tulee kotiin ihan näillä näppäimillä, apua! Vietin koko kiitospäiväviikonlopun puunaten kotia ja valmistellen homecomingia naurettava virne naamalla. Uskomatonta, että yli 8 kuukautta kestänyt deployment loppuu - välillä en ollut ihan varma näkyykö tunnelin päässä edes valoa... En suosittele kokeilemaan, voin kertoa, että nämä olivat harvinaisen kamalat 8 kuukautta. Tosin, hopeareunus tässäkin, sillä kaiken itse hoitaminen täällä, missä monet asiat toimivat eri tavalla tai ovat muuten uusia, opetti paljon. Eipä mene sormi suuhun samalla tapaa kuin ennen - nykyäänhän olen siis äärimmäisen hyvä kysymään tutuilta ja tuntemattomilta apua minkä tahansa suhteen. Jenkeissä on myös helplinet kaikkeen, eli kun pääsin yli puhelinpelostani ei mua pysäyttänyt enää mikään.

Tässä kuussa pääsen viettämään myös omia ja miehen synttäreitä, sekä tietty joulua. Vietämme sitä ensimmäistä kertaa Kaliforniassa, ja haluaisin joulusta niin suomalaisen kuin mahdollista - eli laatikkoreseptejä kehiin! Ruisjauhoja aion etsiä jostain seuraavaksi, jotta voisin väsätä karjalanpiirakoita. Jos siellä on joku ulkosuomalainen ruudun takana, vinkit jakoon puuttuvien ainesosien tai muiden kommervinkkien suhteen!

Olen ollut säälittävä valokuvaaja viime aikoina, ja pahoittelen surkeiden kännykkäkuvien puuttumista (tuskin ketään haittaa haha). Viimeaikainen helmi löytyi kuitenkin: Fridalle ostamani tonttulakki. Koira ei ollut järin imponoitu tästä. Mun mielestä hauskinta hetkeen.

IMG_20131203_211036

8 kommenttia:

  1. Frida näyttää viihtyvän lakki päässä...:)

    -Kim

    VastaaPoista
  2. Ruisjauhoja saa Whole Foodsista ainakin. Laatikoista ei mitään havaintoa, minunkin niitä pitäisi ensi kertaa tänä jouluna väsätä, ja saman tien sillä puolen rapakkoa...

    VastaaPoista
  3. Walmarista saa parhaat ruisjauhot, kivellä jauhetut. Niistä olen tehnyt kaikkea karjalanpiirakoista ruisleipiin ja siltä väliltä.
    Laura

    VastaaPoista
  4. Jos on lähellä Sprouts, sieltä saa irto (bulk) jauhoissa ostettua ruis-ja melkein mitä vaan!
    Kuten myös luumuja oikeaan torttu hilloon!

    VastaaPoista
  5. Siellä meren takana on vallan erinäköisiä tonttuja, punavihreä lakki korvilla...
    Kyllä Fridan pitäisi saada oikea punavalkoinen lakki nättiin päähänsä. :)

    Joko olet alkanut ikävöimään lumisia jouluja?
    Kävin tänään lenkillä Kangasalan puolella ja totesin rajan tuolla puolen, että siellä on paljon enemmän lunta kuin kotinurkilla. Hassua, mutta totta.

    Ihanaa, kun saat miehesi vihdoinkin vierellesi <3

    Pst! Hyvät laatikkoreseptit löytyy Valion sivuilta, mikäli pääset sivuille..

    -Riikka-

    VastaaPoista
  6. Ruisjauhoja saa aika monesta paikasta. Red Millssin jauhoja on ainakin Safewaystä ja Sproutsissa, ja saa tilaamallakin suoraan kotiin isomman säkin. Whole Foodsista kanssa löytyy yleensä kaikkea mahdollista kuten esim. luumuhilloa. Olen itse kyllä aina keittänyt hilloa kuivatuista luumuista joita ostin nyt Costcosta mutta aiemmin olen ostanut nekin Seiffarista. Kaveri kyllä vinkkasi, että turhaa keitellä hilloa kun laittaa vaan yhden kuivatun luumun keskelle torttua niin homma on valmis.. kukaan ei kuulemma ole huomannut mitään eroa.

    VastaaPoista
  7. Mitäs sinne kuuluu? Ihana tuo lakki, voin vain kuvitella, miten koominen näky on ollut livenä :D

    VastaaPoista
  8. Voi helkkari. Alko tekemään joulutorttuja mieli Suomen 'kesällä'. :) Jännä idea laittaa luumu torttuun. Täytyykin varastaa idea. :)

    Terkuin
    -Elämän Keskipiste

    VastaaPoista

Hiphei ja hurraa, meikä tykkää kommenteista!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.